Liiton Hyvä hammaslääkäri -esihenkilökunniamaininnan sai LKT, EHL, EL Johanna Snäll tunnustuksena innostavasta, kannustavasta ja motivoivasta johtamisesta.
Hän työskentelee suu- ja leukakirurgian osastonylilääkärinä HUSissa ja tenure track -apulaisprofessorina eli suu- ja leukakirurgian professorin vakinaistamispolulla Helsingin yliopistossa.
Snällin ansiot hammaslääkärien esihenkilönä näkyvät niin päivittäisessä johtamistyössä kuin toiminnan kokonaisuuden ja isojen linjojen suunnittelussa. Hän on onnistunut hyvin esihenkilötyössä haastavina aikoina pandemian aiheuttamien lisähaasteiden keskellä. Kiitosta tuli myös erikoistumiskoulutuksen laadun kehittämisestä ja erikoistuvien asian ajamisesta.
Lisäksi perusteluissa nostettiin esille Snällin ansiot tieteellisellä puolella ja laajat kansalliset ja kansainväliset yhteydet suu- ja leukakirurgian alalla. Ehdotuksessa mainittiin myös hänen auttamistyönsä Ukrainassa.
Ehdotuksen kunniamaininnan saajaksi tekivät HUSin erikoistuvat hammaslääkärit ja lääkärit sekä Snällin kollegat.
Hyvä hammaslääkäri -esihenkilökunniamaininnalla nostetaan esille hyvän johtamisen merkitystä. Hammaslääkäriliiton joka toinen vuosi jaettava tunnustus julkistettiin Hammaslääkäripäivillä 10.11.2022.