Tuomas Aho on toiminut vuodesta 2019 Harjavallan PlusTerveys-toimipiste Hammasvallan vastaavana hammaslääkärinä, mitä edelsi pari vuotta vuokralaisena. Terveyskeskuskokemusta on kertynyt Kokemäeltä, Utsjoelta ja Porista vuosina 2015–2018. Kuuden viikon isyysloma päättyi 1.11.
Millaista oli isyyslomalla ja miten töihin paluu sujui?
Kotona oli mukavaa, ja viikot kuluivat nopeasti, vaikka toisinaan ajankulku tuntuikin hidastuvan normaaliin arkeen verrattuna. Kolmannen isyysloman kohdalla stressi töistä sekä lapsesta ei enää painanut kuten aiemmin. Töihin oli kiva palata tauon jälkeen, etäisyys silloin tällöin auttaa moneenkin asiaan. Tosi kiva oli nähdä työporukkaa!
Mitä ajattelit tänään töihin mennessäsi?
Töihin paluu tuntui jännittävältä, vaikka kaikki onkin tuttua. Ajattelin myös aamujen pimenemistä ja talven lähestymistä, talvirenkaat kohta täytyy vaihtaa alle.
Mikä antoi virtaa työpäivääsi?
Virtaa antaa vaikeiden töiden pohtiminen yhdessä ja se, kun saa auttaa muita kollegoita, jos siihen pystyy. Tänään sain virtaa siitä, että päivä ei ollut liian kiireinen.
Kerro yksityiskohta, joka päivästä jäi mieleesi.
Pidimme 10 minuutin kahvitauon potilasajalla, kun kaksi implanttikruunua oli sovitettu potilaan suuhun odottelemaan loppukiristystä. Potilas odotteli sillä aikaa penkissä ja näpräsi puhelinta. Hänellä ei ollut kiire, ja ylimitoitettu potilasaika mahdollisti iltapäivällä tauon, jota yleensä ei pidetä.
Mitä haluaisit muuttaa työpäivässäsi?
Kahdeksan tunnin potilasajasta voisi tunnin napsaista pois, koska työ on aika staattista. Eikä tarvitsisi lähteä niin kiireellä ehtiäkseen hakea lapset hoidosta. Uusia potilaita voisi olla suhteessa enemmän, koska on aina kiva nähdä potilas ja suu ensimmäisen kerran.
Tuomas Aho
- yksityishammaslääkäri, PlusTerveys-yrittäjä
- valmistunut: 2015
Työpaikka
- Hammasvalta, Harjavalta
- 5 hammashoitajaa, välinehuoltaja, osa-aikainen suuhygienisti, 5 hammaslääkäriä, joista 1 täysiaikainen, suukirurgi kerran kuussa