Pohdittaessa monisairaan potilaan hoitokelpoisuutta tavanomaisella hammaslääkärin vastaanotolla on tärkeintä miettiä omaa kokemusta ja valmiuksia sekä ennen muuta potilaan senhetkistä tilannetta. Aiheesta on ilmestynyt hiljattain leikkausriskin arviointiin keskittyvä suomenkielinen katsaus, joka soveltuvin osin sopii myös hammashoidon tarpeisiin (1). Aihe käy yhä ajankohtaisemmaksi väestön vanhetessa.

Yksilöity tai yksilöllistetty lääketiede luo edellytyksiä vaikuttavammalle hoidolle. Yksilöllistetty lääketiede edistää yksilön terveyttä ja hyvinvointia hyödyntämällä tutkimusta, uusia teknologioita ja entistä laajempia tietovarantoja, määrittelee sosiaali- ja terveysministeriö (stm.fi/yksilollistetty-laaketiede). Samanlaista liikehdintää on myös hammaslääketieteessä, taisipa aihe olla käsittelyssä Apollonia Symposiumissakin muutama vuosi sitten.

Maailman Terveysjärjestö WHO on viime vuosina herännyt tosissaan kiinnittämään huomiota suusairauksien merkitykseen kaikkialla maailmassa. Lähes puolet (45 %) väestöstä kärsii suusairauksista, karieksesta ja parodontaalisairauksista. Se tarkoittaa peräti 3,5:tä miljardia ihmistä, joiden suut ovat näiden sairauksien osalta hoitamatta. Mitään muuta ei-tarttuvaa tautia ei sairasta maailmassa lähellekään näin suuri määrä ihmisiä. Kolme neljästä suusairauksista kärsivästä asuu lisäksi muissa kuin kehittyneissä maissa (1).

Lontoon King´s Collegen tutkijat ovat pohtineet, mitkä taustatekijät voisivat vaikuttaa siihen, että lapset tarvitsevat sairaalahoitoa retuperällä olevan suun takia.