Alakuutosen pelastamiseksi on varattu yli tunti, mutta potilas ei saavukaan paikalle. Hoitaja, joka on pistänyt endopirskeet pystyyn samalla säpinällä kuin sirkusväki telttansa, huokaisee hammaslääkärin kanssa haikeana. Juurikanavien sijasta täytettävänä on vain tyhjät minuutit. Onneksi ajantäytettä löytyy aina helposti. Röntgenkuvien lausumista, proteesisuunnitelmia, mikrobivastauksia ja kaarten taivutuksia on vaikka muille jakaa. Potilaita ei ole ikinä ollut näin paljon! Työviikkokin on venähtänyt kuusipäiväiseksi. Seinäkalenterissa on melkein joka lauantain kohdalla neonvärinen huomioympyrä. Lisätyölauantaiden avulla saamme varmasti paikattua viimeisetkin kariekset.
Hammashoito on kuin marjametsä. Mitä enemmän siellä viettää aikaa, sitä enemmän löytää poimittavaa. Mustikat, juolukat ja puolukat on puhdistettava, pakastettava ja aikanaan sulatettava. Vain silmänräpäyksen ajan mättäät ovat vailla marjaa, kunnes kasvaa uusi sato. Jopa keskellä talvea lumen alta löytää jäisiä puolukoita, jos intoutuu kaivamaan.
En olisi ikinä opiskelijana uskonut, että ahkerointi tuottaa aina vain lisää työtä. Miten ämpärin pohjaa ei vieläkään näy?
Tavallinen esimerkki on päivystykseen tuleva potilas, jonka viisaudenhammas kipuilee kuunsirppimäisen kirkastuman alla. Muita vaivoja ei ole. Panoraamaröntgen otetaan poistoa varten, mutta tietysti koko kuva on lausuttava. Ja niinpä niin: karies vierushampaassa, periapikaalinen parodontiitti toisaalla, furkamuutos vasemmalla. On kerrottava potilaalle ja ohjattava tämä jatkohoitoon. Jatkossa hän käy vuosittain vähintäänkin suuhygienistillä. Yhden diagnoosin lähtömullasta versosikin pienellä kastelulla ainavihanta puu.
Nuoret hammaslääkärit tutustuvat terveyskeskuksissa siihen, että resursseja tutkia ja hoitaa on vähemmän kuin tarvetta ja kysyntää. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin se, ettei hoito toteudu parhaassa ajassa ja tahdissa. Uusilta löydöksiltä tekisi mieli ummistaa silmänsä, kun tietää, ettei apua pysty tarjoamaan heti. Kun tekee jo niin paljon töitä kuin esimies sallii, ja potilaalle ei silti tunnu löytyvän vapaita vihreitä.
Siinä missä marjastaja ei paljon pysty vaikuttamaan ensi kesän satoon, ei hammaslääkärikään osaa olla mikään hallayö ja niittää sairauksien syntylähteitä. On vain oltava valmiina poimimaan ja löytämään, tunnistamaan ja keräämään, mitä eteen ikinä tuleekaan.
Usein hoitotakuun vaatimassa ajassa tehty tarkastus tuntuu samalta kuin löytäisi parhaat marjapaikat, mutta näkisi sadon nahistuvan ennen kuin kukaan ehtii poimureineen paikalle. Kasvokkain potilaan kanssa voi olla vaikeaa olla venymättä jälleen kerran, ja jokaisen karieksen kanssa tekisi mieli käydä kilpajuoksuun. Löydösten ja leesioiden kanssa ei kannata kisata kuitenkaan enempää kuin mikä tuntuu hyvältä. Venymistäkin miljoonasti tärkeämpää on säilyttää kiinnostus ja uteliaisuus – ja palata kahvihuoneesta hyvälle läpälle hekottaneena, muutama sokerikide olalle varisseena, työkaverien keitettyä munkkikahvit.
On puoli voittoa, että sairaudet löydetään. Voi iloita jo siitä, että saa diagnosoitua ne oikein ja kerrottua löydöksistä potilaalle. Aina jonoille ei voi mitään. Hammaslääkärin tarkkasilmäisiä taitoja ei pidä jarrutella sen takia, ettei hoito ole saman tien tarjottavissa, saati olemassa. Potilaat joutuvat odottamaan monia muitakin palveluja. Tarkoin tutkimalla ja luotettavasti löytämällä hammashoito ansaitsee kerta toisensa jälkeen paikkansa muiden erikoisalojen joukossa. n
Anni Temonen
toimittaja / Nuori poraa