Ensimmäinen reaktioni taisi olla helpottunut, kun yliopiston johto maaliskuussa kehotti siirtymään mahdollisuuksien mukaan etäopetukseen. Samalla olin myös vähän jännittynyt.
Toisen vuoden opiskelijoiden lukujärjestys kevään osalta näytti todella täydeltä. Saisikohan tästä etäopiskelusta vähän helpotusta siihen? Näin jälkikäteen ajateltuna vastaus kysymykseen on ei.
Etäopiskelu oli itselleni todella rankkaa ja tuntui, etten mitenkään osannut sopeutua tekemään kotoa käsin kaikkea ja istumaan ruudun äärellä monen monta tuntia putkeen. Lopulta kun kevät oli ohi ja farmakologian osuudesta oli selvitty, huomasin kuinka väsynyt olin. Vaikka selvisinkin keväästä, kasvoi arvostukseni fyysisiä ryhmäopetuksia ja harjoituksia kohtaan todella paljon. Tuon kevään jälkeen päätin, että jos koulu jatkuu osaltamme kolmosella edes osittain normaalisti, aion ottaa siitä kaiken irti.
Kesä meni itselläni hammashoitajan töissä, mistä sai entisestään buustia alkavaan syksyyn. Hoitajan työ oli todella arvokasta oppimisen kannalta, sillä pääsin samalla seuraamaan paikkauksia, juurihoitoja ja poistoja. Kiinnostus ja innostus hammaslääkärin ammattia kohtaan vain kasvoi ja kasvoi. Vaikka en ymmärtänyt vielä sidostuksen teoriaa tai sitä, miten ihmeessä hammaslääkäri tietää, mitä matriisia tulee käyttää, sain nähdä paljon ja olin valmiimpi syksyyn. Koin, että olin saanut taas opiskelumotivaatiosta kiinni keväisen ”melkeinburnoutin” jälkeen.
Koulun oli tarkoitus alkaa elokuun 17. päivänä simulassa harkassa, jossa tutustutaan simulan toimintaan. Minä aloitin harkan viikkoa muita myöhemmin, sillä olin ehtinyt jo pari viikkoa sairastaa kesäflunssaa, eikä yskiminen vallitsevassa koronatilanteessa koulussamme olisi kovin sopivaa. Parantelin tautini tunnollisesti pois ja vihdoin, kun koulu alkoi myös omalta osaltani ja simulan ovet avautuivat, oli se niin mahtavaa, etten meinannut pysyä housuissani. En edes ajatellut saamiamme visiireitä, koska vihdoin pääsisi käsiksi parodontologiaan ja simulamme potilaan ”Kallen” suuhun. Ajattelin, että tästä se lähtee, meidän kaikkien hammaslääkäriuramme ottaa ison loikan eteenpäin.
Paron jälkeen alkoi korjaavan karieshoidon kurssi. Ensimmäisen kaviteetin porausharkan jälkeen sain käteen kortin, jossa luki: ”palaa takaisin lähtöruutuun”. Kaikki varmasti muistavat ensimmäisen kaviteettinsa. Sitä sai porata ja hieroa, porata vähän lisää ja jotenkaan se pora ei vain meinannut pysyä kädessä. Kaviteetti ei vain ollut tarpeeksi syvä tai leveä, kunnes yhtäkkiä se olikin liian syvä ja leveä. Tästä on kuitenkin tultu jo eteenpäin. Ei ehkä paljoa, mutta ainakin pora pysyy kädessä ja kaviteetitkin alkavat olla suhteellisen oikean kokoisia. Mutta ei puhuta tässä nyt enempää täyttämisestä tai reunaharjujen muotoilusta.
Tähän päivään mennessä simulasyksyyn on kuulunut paron ja karion lisäksi tmd:tä, radiota ja kirurgiaa, potilaan kohtaamista unohtamatta. Ensimmäiset jäljennösharkat olivat hauskoja, ja samalla tuli pyydeltyä anteeksi parilta, jonka suussa oli jo muutaman kerran lusikka käynyt. Puudutusharkka oli oman syksyni kohokohta, ja hermovaurioiltakin taidettiin kurssin osalta välttyä, kaikista kauhukuvista huolimatta.
Joulu lähestyy, ja klinikan ovien avautuminen on lähempänä kuin koskaan. Alkuvuodesta meille tulee ensimmäiset omat potilaat. Pitäisikö silloin jo osata kaikki? Ehkä. Ehkä ei. Odotan sitä kuitenkin innolla ja jännityksellä. Siitä se sitten alkaa.
Eveliina Astala
Kirjoittaja on kolmannen vuosikurssin denttari Kuopiossa.