Kokonainen ihminen, ei vain paikattava hammas
Jo ensimmäisenä kandikesänään HLL Sinita Räsänen huomasi, että se mitä hammaslääketieteen opiskelijoille opetetaan varhaisdiagnostiikasta ja potilaan suunterveyden hallinnasta, ei toteudu kunnolla terveyskeskuksessa.
Nyt hän on nuori hammaslääkäri, joka pohtii asiaa paljon. Miten voisimme mittaroida tuottamaamme terveyttä eikä toimenpiteitä, hän kysyy.
Räsänen haluaa katsoa ihmistä kokonaisuutena, ei yksittäisenä hoidettavana hampaana tai purentaparina.
Helppoa tämä ei hänen mukaansa ole, koska työ on organisoitu toimenpidekeskeiseksi.
– Meille korostettiin opiskeluaikana omahoidon ohjausta ja potilaan hoitoon sitouttamista. Potilaan tulisi ymmärtää suunsa terveydentila, ja hoitosuunnitelma tehdään yhdessä potilaan kanssa. Omahoidon onnistumista ja suun terveydentilan paranemista pitäisi seurata koko ajan, ei vain tarkastuksen yhteydessä.
Tehtyjen toimenpiteiden määrä ei ole aina verrannollinen suunterveyden paranemiseen.
– Olisiko tehokkaampi hammaslääkäri kuitenkin se, joka saa kariestilanteen hallintaan yhdessä potilaan kanssa, eikä poraan tarvitse välttämättä tarttua? Ikävä kyllä toimenpidepalkkiojärjestelmä kannustaa toimenpidekeskeisyyteen.
Kun omahoito toimii, hoidolla on parempi ennuste ja hoitovaste. Räsänen ottaa esimerkiksi paikkauskäynnin, joka on aloitettava pastapuhdistuksella, jotta näkisi, mitä on tekemässä.
– Ei silloin ole järkeä lähteä paikkaamaan. Olen itse aloittanut hoidon silloin omahoidon ohjauksella ja keskustelemalla potilaan kanssa suun terveydentilasta ja hänen omista ajatuksistaan asian suhteen. Semmoisiin pieniin asioihin voi itse vaikuttaa.
Terveyttä yksilöille ja koko väestölle
Räsänen haluaa pitää kiinni yliopistossa saamistaan opeista.
– Olen miettinyt paljon sitä, miten yksi opettajista sanoi meille, että he tekevät meistä lääkäreitä, ei porakoneita.
Se oli minusta hyvin kiteytetty: ei tehdä vain temppuja suussa, vaan nähdään ihminen.
– Meille sanottiin, että nyt viette viestiä työelämään, mutta ei se niin vain onnistu.
Yksi esimerkki on parodontologinen hoito, jonka tärkeyttä koulutuksessa painotettiin, mutta jonka toteutus on terveyskeskuksessa ajoittain hankalaa.
Sinita Räsänen valmistui hammaslääkäriksi Itä-Suomen yliopistosta alkuvuonna ja työskentelee terveyskeskushammaslääkärinä kotikaupungissaan Joensuussa. Hänellä on takanaan työjaksoja eri puolilta Suomea, ja ongelmat ovat hänen mielestään kaikkialla samankaltaisia.
Räsäsellä on paljon kysymyksiä, mutta ei vielä vastauksia. Hän on kiinnostunut siitä, miten järjestelmän rakenteelliset tekijät vaikuttavat hammashoitoon ja suunterveyteen.
– Minua kiinnostaa suunterveyden edistäminen sekä yksilö- että väestötasolla. Terveyskeskuksessa teemme tätä työtä pitkälti verorahoilla. Miten voisimme käyttää resurssit tuloksellisimmin, jotta mahdollisimman monen ihmisen suunterveys paranisi?
On ilo hoitaa hankalia lapsipotilaita
Pedodontiaan erikoistuva hammaslääkäri Anna Andriyashina ei tiedä mukavampaa työtä kuin haastavien lapsipotilaiden hoito, mutta aina ei ole ollut näin.
Kun hän aloitteli uraansa Pietarissa vuonna 2006, hän hoiti vain aikuisia potilaita, eikä hän edes halunnut hoitaa lapsia.
Siirtyminen lapsipotilaisiin tapahtui vähitellen. Kun Andriyashina sai Suomeen muutettuaan luvan toimia hammaslääkärinä vuonna 2011, hän aloitti työskentelyn terveyskeskushammaslääkärinä Tampereen kaupungilla.
– Tein kaikkia töitä, joita perushammaslääkäri tekee: hoidin ensiapupotilaita, lapsia ja aikuisia. Jotenkin innostuin lapsipotilaista.
– En osaa selittää miksi, mutta on todella kiva tunne tehdä lasten kanssa töitä. He ovat kiitollisia, jotkut lapset halaavat. On mahtavaa, kun pystyy auttamaan heitä.
Kollegat huomasivat tämän ja alkoivat lähettää Andriyashinalle haastavampia lapsipotilaita. Vuosien varrella hän hoiti paljon lapsia ja sai vastuulleen nukutushammashoidon, jota Tampereen kaupungilla annetaan vain lapsille.
– Tuli sellainen olo, että tätä haluan opiskella lisää, haluan tulla vielä paremmaksi.
Pelkäävä lapsi tarvitsee aikaa
Andriyashina aloitti erikoistumisopintonsa vuoden 2019 keväällä. Hän työskentelee joka toinen viikko Tampereen kaupungin erikoissairaanhoidon yksikössä suupuolella, jossa suuri osa potilaista on perusterveitä, hammaslääkäripelkoisia lapsia. Käytettävissä on esilääkityksen lisäksi mahdollisuus ilokaasuun ja anestesiaan.
– Hampaat voivat olla huonossa kunnossa, on ehkä ollut huono kokemus tai vanhemmilla on kova pelko, joka tarttuu lapsiin.
Andriyashina uskoo, että kiire on tekijä, joka hankaloittaa pelkäävän lapsen hoitamista.
– Lapsen hoitamiseen tarvitaan aikaa. Hänelle pitää kertoa selkeästi, mikä on ongelma ja mitä täytyy tehdä, ei vain rutiininomaisesti puuduttaa ja paikata. Paljon asioita voi hoitaa ihan vain puhumalla lapsen kanssa.
Andriyashinan työpaikalla aikaa on käytettävissä.
– Meillä on hankalia tapauksia, joilla pelko on todella kova. Yritämme kaikenlaista, mutta ellei hoito onnistu, niin meillä on anestesiapäivät ja ongelmat ratkaistaan lasten nukkuessa.
Joka toinen viikko kuluu TAYS:n suu- ja leukasairauksien poliklinikalla, jossa lapsipotilaat ovat eri tavoin sairaita.
– Kaikki on mietittävä tarkkaan, kun potilaana on sairas lapsi. Konsultoin paljon erikoislääkäreitä, lastenlääkäreitä ja erikoishammaslääkäreitä.
Työ on välillä hankalaa, mutta Andriyashina lähtee aamuisin töihin hyvillä mielin.
– Ikinä ei tiedä, mitä työpäivä tuo tullessaan. Tykkään haasteista ja haluan tehdä lasten kanssa töitä.
Opin, että voin tehdä paljon hyvää
Nuorena hammaslääkärinä HLT Tarja Tanner kuuli vanhemmalta kollegalta ajatuksen, joka opetti häntä olemaan armollisempi itseään kohtaan työelämässä.
– Vanhempi kollega kertoi huomanneensa, ettei kaikkia voi pelastaa, mutta useimpia voi auttaa ja kaikkien vaivoja voi ainakin lievittää. Ensin ajattelin, että joo, voi olla, mutta arkielämässä ajatus konkretisoitui. Opin, että voin tehdä paljon hyvää, vaikka en voi olla niin hyvä hammaslääkäri kuin haluaisin.
Arkityössä on tilanteita, joissa ei ulkoa tulevan kiireen ja paineen takia pysty tekemään työtään niin hyvin kuin
haluaisi.
– Henkisesti se on aika raskasta vastavalmistuneelle.
Yliopistossa on juuri opittu, että tietyt hoitotoimenpiteet pitäisi tehdä tietyllä aikavälillä, jotta ennuste olisi parempi. Työelämässä nuori hammaslääkäri huomaa nopeasti, ettei se läheskään aina onnistu. Olisi hyvä tehdä vaikkapa juurihoidot yhdellä tai kahdella kerralla tai useita paikkoja kerrallaan, mutta tähän ei ole resursseja.
– Potilaita on enemmän kuin heille voisi antaa aikoja, ja jotain ensiapua pitää tietenkin antaa.
Omat rajat on löydettävä
Työ tuntuu monesti tulipalojen sammuttelemiselta.
– Lähdetään pahemmasta päästä, tehdään jotain ja kun hoidot venähtävät, seuraavalla kerralla on tulipalo jossain toisessa kohdassa.
Tanner uskoo, että jokainen hammaslääkäri joutuu jollakin tavalla käsittelemään tämän asian uransa alussa. Ellei esimieheltä ja työyhteisöltä saa tukea, osa uupuu ja päätyy vaihtamaan alaa.
– Tietynlainen armollisuus itseään kohtaan täytyy oppia, samoin omat rajansa.
Tanner työskentelee OYS:ssa kliiniseen hammashoitoon, tarkemmin kariologiaan ja endodontiaan erikoistuvana hammaslääkärinä. Vuonna 2015 hän väitteli karieksen epidemiologiasta.
– Kun on tehnyt tutkimusta ja perehtynyt tiettyyn tutkimusalaan, tuntuu että kliininen perehtyminen samoille aloille on hyvä asia ja antaa uutta näkökulmaa koko työuralle.
Tanner myös opettaa Oulun yliopistolla hammaslääketieteen opiskelijoita. Opetustyössä hän pitää rimaa korkealla ja odottaa opiskelijoiden tekevän parhaansa. Tilanne on toinen, kun opiskelijat tulevat kesätöistä ja kun he valmistuvat ja ovat lähdössä työelämään. Silloin pohditaan myös sitä, mikä on riittävän hyvää ja missä ovat omien vaikutusmahdollisuuksien rajat.
–Yritetään olla ottamatta kuormaa niistä asioista, joihin emme voi vaikuttaa.