Kun ensimmäiset silmut ilmestyvät puiden oksille ja kellertävän nurmikon alta alkaa työntyä vihreitä versoja, koittaa jalkapalloilijan paras vuodenaika.
Maija Liukkonen on nautiskellut pelaajana enemmän keväisistä pelikentistä kuin yksikään toinen nainen maassamme.
Pian on taas aika sitoa nappulakengät jalkaan ja kiskaista pelipaita ylle, sillä sarjakausi on juuri alkamassa. Vaikka ikää on kertynyt jo 60 vuotta, pelaa hammaslääkäri naisten kakkosdivisioonaa Malmin Palloseuran ja Pukinmäen Vedon yhdistelmäjoukkueen riveissä.
Nyt pelikunto on tosin hieman epävarma, sillä ensimmäistä kertaa koskaan Liukkosella on ollut selkävaivoja. Muuten vuodet eivät ole juuri menoa hidastaneet. Tai toki sentään jonkin verran, ovathan vastustajat pääsääntöisesti noin 40 vuotta nuorempia.
– Minun vahvuudet ovat olleet aina kestävyydessä. Mitä pidemmälle ottelu etenee, sen paremmin pärjään.
Liukkosen ikätovereita ei samoilla sarjatasoilla näy – eikä ole näkynyt vuosikausiin. Silti puolustaja urakoi viime vuonna joukkueestaan eniten peliminuutteja.
Hammaslääkäri ei pelitaidoillaan kerskaile, vaan kertoo pitävänsä harrastuksestaan matalaa profiilia.
– Kai sitä tässä iässä olisi jo parempaakin tekemistä. Käydä vaikka ryhmäliikunnassa, Liukkonen naureskelee.
Vähättely on kuitenkin turhaa, sillä Liukkonen on suomalaisen naisjalkapalloilun uranuurtajia.
Maajoukkueen entinen kapteeni
Liukkosen kipinä pallopeliin syttyi vuonna 1972. Jyväskyläläinen liikunnanopettaja innosti tyttöjä jalkapallon pariin, ja joukkue saatiin kasaan pari viikkoa ennen sarjan alkua. Liukkonen oli silloin 16-vuotias, ja naisten virallinen kilpailutoiminta lajissa oli alkanut edellisvuonna.
Viimeisten kouluvuosien ohessa Liukkonen harrasteli jalkapalloa, kunnes tuli muutto Turkuun opiskelemaan. Liukkosen isosisko oli opiskelemassa lääkäriksi, joten hänen esimerkkinsä kannusti hakemaan hammaslääkäriopintoihin.
Opiskeluaikana Liukkonen tapasi vanhaan pelikaverinsa, joka houkutteli hänet takaisin jalkapallon pariin. Yhden kauden Liukkonen pelasi Turun Pyrkivässä, mutta vuonna 1978 hän siirtyi Turun Palloseuraan, joka oli ykkösseuroja naisten SM-sarjassa. Joukkue sai palstatilaa sanomalehdistä, eikä naisjalkapalloilijoita pidetty kaupungissa kummajaisina.
Kauden päätteeksi joukkue juhli Suomen mestaruutta, joka on edelleen yksi unohtumattomimpia kohokohtia hammaslääkärin urheilu-uralla. Meriitit olivat siinä vaiheessa kuitenkin vasta alussa.
Pari vuotta myöhemmin Liukkonen valittiin ensimmäistä kertaa maajoukkueeseen. Kaikkiaan hän edusti sinivalkoisia värejä maaotteluissa yhteensä 52 kertaa vuosina 1980–1991 toimien myös maajoukkueen kapteenina.
– Silloin maaotteluita oli vähän, noin viisi vuodessa. Mutta kävimme kuitenkin muutamilla pelimatkoilla kuten Kiinassa 1980-luvun lopulla.
Suomen kentillä Liukkonen juhli pelaajana kolmea Suomen cupin voittoa ja kahta liigamestaruutta. Liigauralla otteluita kertyi viidessä eri seurassa useita satoja, joista viimeisimpiä hän pelasi vielä reilusti yli 50-vuotiaana.
– On ollut älyttömän kiva pelata. Jalkapallo on antanut onnistumisen tunnetta.
Jalkapallo tasapainottaa arkea
Päivätöikseen Liukkonen työskentelee oikomishoidon erikoishammaslääkärinä kahden kaupungin terveyskeskuksissa.
– Kun ensimmäisen kerran hain erikoistumisvirkaa, olin liian vanha. Siitä seitsemän vuotta myöhemmin olin kuitenkin sopivan ikäinen, vuonna 2000 erikoisoikeuden saanut Liukkonen hymyilee.
Tukikohtana toimii koti Espoon Laajalahdessa, josta hammaslääkäri hurauttaa alkuviikon päivinä ruuhkaa vastaan töihin Kirkkonummelle. Loppuviikon Liukkonen työskentelee Turussa. Junamatkoilla on kätevä tehdä samalla paperitöitä.
Kotona arki kulkee pitkälti Liukkosen tyttären, Emmi-Kaisa Lounion, ehdoilla. Iloisella ja seurallisella 13-vuotiaalla on Downin syndrooma, joten hän ei pärjää omatoimisesti kuin pieniä hetkiä. Lisäksi tyttärellä on paljon harrastuksia, kuten tanssi, ratsastus sekä cheerleading Space Monkeys -ryhmässä.
Kodin Kuvalehti kirjoitti alkuvuodesta jutun Emmi-Kaisasta, jossa Liukkonen toteaa, että joskus äidin ja tyttären symbioosi tuntuu raskaalta, sillä valppaana on oltava koko ajan. Siitä huolimatta ”Emppu” on kuitenkin aika tavallinen murrosikäinen neiti, joka tuo ympärilleen paljon iloa ja positiivista energiaa.
Jalkapallon avulla Liukkonen pääsee myös irti arjesta. Onneksi tytär seuraa mielellään äitinsä otteita kentän laidalla niin talvisin futsalmatseissa kuin kesäisin nurmikenttien laidoilla.
Jalkapallo on osaltaan kasvattanut ja valmentanut myös elämään kehitysvammaisen lapsen kanssa.
– Kun on pukukopissa kasvanut, on joukkueessa tottunut hyväksymään ja tulemaan toimeen monenlaisten ihmisten kanssa.
Suomifutiksen Helmi
Jos arki kotona olisi ollut helpompaa, saattaisi hammaslääkäri olla nykyisin vielä tiiviimmin jalkapallokuvioissa mukana. Liukkonen valmensi Helsingin Jalkapalloklubia 2000-luvun taitteen molemmin puolin yhteensä kuuden vuoden ajan. Muistoiksi kausista jäi neljä mestaruutta ja kolme Suomen cupin voittoa.
HJK eteni Liukkosen valmennuksessa myös Euroopan kentillä UEFA Cupin neljän parhaan joukkoon keväällä 2002. Menestys alkoi näkyä myös mediassa, ja joukkueen pelaajista moni siirtyi ulkomaan kentille.
Pelaajaurallaan Liukkonen saavutti paljon, mutta ammattilaisuus ei ollut vielä 1980-luvulla realistinen vaihtoehto. Liukkonen kertoo aina pitäneensä paljon myös hammaslääkärin ammatista, joten se olisi tuskin muutenkaan jäänyt syrjään.
Sitä hän on kuitenkin pohtinut, olisiko voinut pelata ehkä yhden kesän Ruotsissa jalkapalloa, jolloin kielikin olisi tarttunut paremmin päähän.
– Oikojana Kirkkonummella ja Turussa ruotsia on pakko puhua. Oion kyllä paremmin englanniksi kuin ruotsiksi.
Liukkonen sai tunnustuksen Suomen Palloliitolta muutama vuosi sitten, kun hänet yhtenä 12:sta nimettiin Suomifutiksen Helmeksi ansioistaan suomalaisen jalkapalloilun eteen.
Nuoret pelaajat ovat Suomessa entistä taitavampia, ja laji jalkapallona kehittyy koko ajan.
Nykyisillä pelaajilla on silti kovasti tekemistä, jotta he tulevat pärjäämään yhtä hyvin itseään nuorempia pelaajia vastaan kuin 60-vuotias Maija Liukkonen.
Maija Liukkonen (o.s. Raitanen)
- syntymäaika ja -paikka: 24.10.1956 Hankasalmi
- koulutus: Oikomishoidon EHL
- koti ja perhe: Aikuinen poika,
- tytär ja Iines-koira
- työ: Terveyskeskushammaslääkäri, oikomishoito
- Paras työväline: Rauhallinen mieli
- Paras potilas: Kaikki ovat niitä parhaita
- Paras ottelu: Kauden avausottelu on paras
- Paras ruoka ja juoma: Loimulohi ja kotikalja
- Paras paikka: Kesämökin laituri