Kirjat alkavat taas levittäytyä kirjastojen lukusalien pöydille, ja haku hampaalle alkaa maaliskuussa. Miten muikeaa onkaan pyrkiä hampaalle tänä vuonna: Kaikki neljä hammasyliopistoa ottavat vastaan perustutkinto-opiskelijoita, opiskella voi vaikka Oulun upouudessa Dentopoliksessa ja hammaslääkärin ammatti lupaa yhä arvostetun työn korkeasti koulutettuna käsityöläisenä.
Viime syksynä hyppäsin mukaan rekrytointikelkkaan ja kirjoitin sosiaalityöntekijöiden, sairaalalääkärien, luokanopettajien ja suurtalouskokkien vanavedessä oman työn plussista ja miinuksista. Miinuslistalle päätyi kaksi ikuisuusaihetta: työasennot kuin talipalloa nokkivalla talitintillä ja veritartuntavaarallisten rähmäroiskeiden päivittäinen potentiaali.
Plussalistasta tuli merkittävästi pidempi.
– Hammaslääkärin ammatti on mielenkiintoinen ja aivoja haastava työ, aloitin.
– Alalla on hyvä, jopa erinomainen palkkaus ja pulaa osaajista. Työ ei vaadi yövalvomista. Kollegoihin voi luottaa sekä ihmisinä että työtovereina, minkä lisäksi ammatti on tiedettä ja konkretiaa sopivassa suhteessa, jatkoin.
– Siinä missä maailma on monimutkainen, työ tarjoaa selkeyttä, kun säryn saa pois pihdeillä, yritin kuvailla.
– Työ on sisällöllisesti äärettömän monipuolista: Saa leikata kudoksia, löytää kasvaimia, ottaa koepaloja, paikata hampaita, poistaa särkyä, oikoa hampaita, määrittää hampaistoikää ja tehdä proteeseja. Toisaalta hampaat odottavat säyseästi toisella sijalla silloin, kun defibrillaattori kehottaa päästämään irti potilaasta.
Omaan ammatinvalintaani riitti aikoinaan tieto siitä, että hammaslääketiede tarjoaa yhtä aikaa akateemisen ammatin ja kädellisen kaipaamaa konkretiaa. Nyt, kun osa lukioaikaisista kavereista on erikoistunut kansainväliseen politiikkaan ja Lähi-itään, tuntuu päivittäinen rauhanneuvottelu tulehtuneen pulpan kanssa maailman kiitollisimmalta rauhantyöltä.
Kaikissa Pohjoismaissa on pohdittu viime kuukausina näkyvästi sitä, millaista hammaslääkärin työ on tulevaisuudessa.
Tanskalainen emeritusprofessori, kariologian tenttikirjastakin tuttu Ole Fejerskov on pohtijoista uskaliaimpia. Vieraillessaan Norjan hammaslääkäriliiton koulutuspäivillä viime vuoden lopulla hän ravisutteli sanoessaan, ettei hammaslääkäri ole tulevaisuuden hammashoidossa enää avainhenkilö, kun hammashoidon palvelurakenne tullaan mylläämään osaksi muuta terveydenhoitoa.
Toisaalta Suomessa ja muissa ikääntyvissä Pohjoismaissa ennustetaan myös päinvastaista. Arvellaan, että tulevaisuus on juuri erikoistujien, varsinkin parodontologien, kuten vastasi Fejerskoville parodontologi Kristin Kolltveit.
Digitaalisen hammaslääketieteen ja johtamisen parissa työskentelevä Karoliinisen instituutin Hans Sandberg pähkäili viimeksi tammikuun alussa, mihin opiskelijoita oikein pitäisi valmistaa. Käsillä tekemistä tarvitaan taatusti, mutta koko toimintaympäristö muuttuu varmasti. Ruotsin hammaslääkärilehteen kirjoittanut Sandberg kannusti opiskelijoita pelaamaan varman päälle ja hankkimaan lujan perusosaamisen puudutuksista palpaatioihin.
Lisäksi olisi tärkeää alkaa havaita potilaan laajempia tarpeita tarjoamansa hammashoidon ulkopuolelta.
– Potilasturvallisuudesta ja luottamuksesta tulee pitää kiinni kaikin voimin, hän korosti.
Vielä toistaiseksi hammaslääkärin työssä on kaksi hyvin yhteen sopivaa palasta: hyvän peruskoulutuksen saanut hammaslääkäri ja vaivoinensa vastaanotolle tuleva potilas. Näiden kahden asiantuntijan väliin sopii toivoa vain hyvin huolella harkittuja mullistuksia.