Kun helmikuussa lähden opiskelemaan implantteja Eiran sairaalalle, olen jo ehtinyt oppia keinojuurista paljon. En kuitenkaan luukorvikkeista tai ohjureista, enkä kudostason implantin indikaatioista tai implanttifikstuuran asetussyvyydestä.
Osaan sen sijaan selittää itselleni, miten titaaniset keinojuuret päätyvät hammaslääkärin pakkiin.
Ensin on titaanitanko ja tietokoneistetulla numeerisella ohjauksella toimiva CNC-sorvi. Sorvissa on automaattinen tangonsyöttö, joka siirtää tankoaihion sadasosamillin tarkkuudella kovametalliterien armoille työstettäväksi. Pieni keinojuuren raakile pyörii vinhaa vauhtia kolmileukaistukan tiukassa otteessa koko työstön ajan. Lastu lastulta terä ”kaivaa” aihiosta esiin lopullisen tuotteen – halutun muotoisen keinojuuren. Prosessi sorvissa on nopea, vain minuutteja.
CNC-ohjattu kone muuttaa sorvaussuunnitelman käskyt servo-ohjattujen moottorien liikkeiksi. Terärevolverista pyörähtää esiin kerrallaan aina yksi terä lastuamaan tankoa. Sorvissa tanko pyörii pituusakselinsa ympäri ja kuoriutuu viipale viipaleelta poikkileikkaukseltaan symmetriseksi esineeksi, kunnes katkaisuterät pudottavat sen robotin käsiin. Implantti saa vielä päälleen pintakäsittelyn, jonka tavoite ei ole konepajoille tyypillisesti täydellinen sileys, vaan osseointegraatio.
Olen aviossa insinöörin kanssa. Mieheni ja minä suunnittelemme molemmat siltoja, minä pienempiä ja hän suurempia. Siinä missä minä lankaan sillan alta, hän laskeutuu itse sen alle ja tutkailee kantavia rakenteita. On ihan tavallista, että lomamatkoilla tamppaamme jyrkkään rinteeseen uran ja pompimme sillan alle ihmettelemään pultteja ja liitoksia. Ei ne auringonlaskut, vaan nurjahdus ja muljahdus!
Insinöörin ja hammaslääkärin työt risteävät usein, muuallakin kuin Oulussa fuksivuonna. Voin aina kysyä, mitä mieltä hän on sillan välihampaan tukemisesta vain yhteen hampaaseen (mahdollista ja perusteltua kuulemma). Voin pyytää lujuusopillista selitystä hammaskiilteen kestävyydelle, ja hän arvelee, että se johtuu iskun energian jakautumisesta sauvamaisessa rakenteessa (oikein).
Vuosien varrella insinöörini on ihmetellyt monia asioita hammaslääkärivaimonsa vuoksi. Miksi kaiket illat täytyy opiskella? Miksi hammaslääkiksen ruokalassa jok’ikinen puhuu kovaan ääneen potilas- ja tenttiasioista ja referoi koko aamun juurikanavamitat toisilleen? Miksi potilaalle ei vain voi sanoa suorat sanat, jos tämä luistaa varatuista ajoista ja käyttäytyy kaikin tavoin epätarkoituksenmukaisesti? Miten ihmeessä toinen voi narskutella niin järkyttävän kovaa, onko se ammattitauti, hankkisi purentakiskon (hankinkin, kaksi).
Insinöörille hyvin tehty työ merkitsee eri asiaa kuin eettis-pedantille hammaslääkärille, jonka suhde työhön on latautuneempi.
– Piirustusmerkintä on määräys, jota tulee noudattaa rakenteen suunnittelussa, hän sanoo.
– Jos tekee tarkempaa jälkeä kuin mitä merkinnöissä määrätään, tekee laatuvirheen. Hampaalle käännettynä ajatus lienee seuraava: poiston jälkeen hyvä hemostaasi on tärkeä, mutta harsotaitoskompressia ei pidä taitella hartaudella kuin hääpöytään serviettejä.
Valmistuessa vannoimme omat, erilaiset valamme. Meillä oli eri ammatilliset unelmat, mutta myöhemmin ne ovat osoittautuneet aika lähekkäisiksi – viimeistään nyt, kun katsomme yhdessä implanttisorvausta Youtubesta. Arkhimedeen ja Hippokrateen ohella vannoimme myös kahdenkeskisen valan. Toivottavasti kaikki kolme valaa tekevät maailmasta paremman paikan.