Hammaslääkärilehti
  • Uutiset
  • Tiede
  • Ihmiset
  • Mediakortti
  • Ota yhteyttä
  • Digilehti
  • På svenska
Tiede
VertaisarvioituOpiskelijoiden nuuskaan liittyvät asenteet ja uskomukset

Lähtökohdat
Nuorten nuuskan käyttö on kymmenen viime vuoden aikana yleistynyt. Terveydenhuollon ammattilaisilla on tärkeä rooli elintapaohjauksessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia asenteita ja uskomuksia hammaslääketieteen ja lääketieteen opiskelijoilla on nuuskasta.

25.8.2023Roosa Telaranta, Auli Suominen, Satu Lahti
Tiede
VertaisarvioituSuupielihaavaumien ilmeneminen ja altistavat tekijät

Angulaarikeiliitillä (AC) tarkoitetaan suupielien alueella esiintyvää punoittavaa tai haavaista tulehdusmuutosta, jonka taustalta löytyy sekä paikallisia että systeemisiä tekijöitä. Näiden altistavien tekijöiden tunnistaminen on tärkeää, sillä AC:n hoitoon kuuluu tilaa ylläpitävien tekijöiden eliminointi. Tämän katsauksen tarkoituksena on lisätä kliinistä työtä tekevien hammaslääkärien tietoisuutta AC:stä, altistavista tekijöistä sekä perushammaslääkärin toteutettavissa olevista hoitovaihtoehdoista.

16.6.2023Senni Reponen, Satu Korpisaari, Arja Kullaa
Tiede
VertaisarvioituHampaiden erosiivinen kuluminen suomalaisilla nuorilla

Sievissä ja Vaasassa tutkittiin 15-vuotiaiden nuorten hampaiden erosiivisen kulumisen esiintyvyyttä, vakavuutta ja taustatekijöitä. Vähintään kohtalaista eroosiota (BEWE-summa 3 tai enemmän) esiintyi 56,8 %:lla tutkituista, vakava eroosio oli kuitenkin harvinaista (2,8 %).

26.5.2023
Tiede
Pohjoismainen teemaTulevaisuuden suunta­viivoja endodontiassa

Hampaan säilyttäminen juurihoidon avulla vaikuttaa positiivisesti potilaan suunterveyteen liittyvään elämänlaatuun. Poikittaistutkimukset kuitenkin osoittavat, että juuritäytteiden tekninen laatu ei ole niin hyvä kuin se voisi olla. Tulevaisuudessa yhä useampi hammaslääkäri joutuu arvioimaan hoidettavan tapauksen vaikeusastetta ja päättämään, hoitaako hampaan itse vai lähettääkö potilaan erikoishammaslääkärille.

5.5.2023Anca Virtej, Emma Wigsten, Dag Ørstavik, Sivakami Rethnam Haug
Tiede
Pohjoismainen teemaEpävarmuustekijät ja päätöksenteko endodontiassa

Kuten kaikessa lääketieteessä, myös endodontiassa ammatillisten arvioiden on perustuttava asiantunteviin arvioihin mahdollisten lopputulosten todennäköisyyksistä ja merkityksestä.

5.5.2023Thomas Kvist, Bjørn Hofmann, Joséphine Brodén, Leo Tjäderhane
Tiede
Pohjoismainen teemaOptimoi juurihoidon hoitotuloksesi

Juurihoidon onnistuminen riippuu vahvasti siitä, onko hoitotoimenpiteet tehty hyvin. Asianmukainen ja oikein sijoitettu kavum­avaus, joka on riittävän kokoinen ja mahdollistaa suoralinjaisen pääsyn juurikanaviin, on juurihoito­toimenpiteiden onnistumisen edellytys.

6.4.2023Victoria Dawson, Elisa Kristin Arnarsdóttirb, Leona Malmberg, Homan Zandi, Merete Markvart
Lataa lisää
Hammaslääkärilehti

Hammaslääkärilehteä julkaisee Hammaslääkäriliitto, jonka missio on auttaa hammaslääkäriä onnistumaan työssään.

ISSN 0355-4090 (painettu)
ISSN 2489-5008 (verkkojulkaisu)

  • Tiede
  • Uutiset
  • Ihmiset
  • På svenska
  • Kirjoitusohjeet
  • Mediakortti
  • Media kit
  • Ota yhteyttä
  • Suomen Hammaslääkäriliitto
2025 Suomen Hammaslääkärilehti Tietosuojaseloste Cookie asetukset