Meneillään on valkoinen ja toiveikas talvi, syksyn synkkyyden jälkeen. Koulussa syksyn loppurutistus palkittiin ruhtinaallisella joululomalla, ja nyt olemmekin palanneet takaisin sorvin ääreen.
Syksyllä koulunkäynti oli hyvin moninaista ja siihen mahtui sekä ylä- että alamäkiä. On täysin ihmisestä kiinni, miten vakavasti näihin vastoinkäymisiin sekä elämään yleensäkin suhtautuu. Olenkin miettinyt elämän suuria kysymyksiä, kuten sitä, mikä on elämässä tärkeää.
Kaikki hammaslääketieteen opiskelijat (nykyiset ja jo työelämässä olevat) tietävät, kuinka paljon meiltä vaaditaan. Meillä on hieno koulutus ja omankin pitkän hakuprosessin jälkeen osaa sitä arvostaa, mutta kyllä sitä välillä löytää itsensä miettimästä venyneen iltapäivän klinikkavuoron jälkeen klo 17.30 keskeneräisten kirjausten keskeltä, että olisipa jo perjantai. Onneksi meillä ja varmasti muillakin on tämän saman ruljanssin käynyttä opetushenkilökuntaa, jotka vähän väliä tsemppaavat, että kyllä kaikki järjestyy ja muistakaa tehdä vapaa-ajalla muutakin.
Ennen vuodenvaihdetta huomattiin, että pikkuhiljaa ensi kesän kandipaikat alkavat lähestyä ja jotta sinne asti päästäisiin, pitäisi suoritteet kerätä kasaan. Itselläni ja muutamilla kurssikavereillani on ollut huonoa tuuria potilaiden kanssa, ja kisaammekin tällä hetkellä ”peruutuskuninkuudesta”.
Noh, jokainen menee tietysti omaa vauhtiaan, ja potilaita tulee ja menee, mutta kyllä se silti itseluottamusta syö, kun jollakin on jo ”ainakin” sata paikkaa tehtynä ja vähintään saman verran juurihoitoja. Tässä on ollut omalla kohdalla kasvun paikka hyväksyä se tosiasia, että joskus asiat eivät mene niin kuin on suunnitellut. Uskon että tähän voi moni samaistua, sillä olen ymmärtänyt, että hammaslääketieteen pariin eksyy yllättävän paljon perfektionisteja.
Opiskelun ohella henkilökohtainen elämä vaikuttaa vahvasti omaan mielentilaan ja asenteeseen. Varsinkin viime syksy on sekä antanut että ottanut, toisilla enemmän ja toisilla vähän vähemmän. Jokaisella on kuitenkin ne omat jutut pinnalla, ja se tekee mielestäni hammaslääketieteen opiskelijoista selviytyjiä ja taistelijoita. Se, miten vaikeuksista huolimatta tulee paikalle, suorittaa annetut tehtävät ja vielä kohtaa potilaan omalla iloisella asenteellaan on paljon enemmän kuin mihin voisi olettaa pystyvänsä. Samalla nämä elämän omat koettelemukset pistävät asiat tärkeysjärjestykseen ja oikeanlaiseen perspektiiviin.
Ei tarvitse olla se paras ja ensimmäinen eikä itse voi vaikuttaa potilaisiin tai vaikka koronaan. Myöskään sillä, ehtiikö saamaan suoritteet kasaan marraskuussa, helmikuussa tai vasta kesällä, ei ole kokonaisuuden kannalta niin suurta merkitystä. Suurin osa meistä kuitenkin valmistuu ajallaan. Eikä silläkään ole merkitystä, vaikka valmistuisi oman aikataulun mukaan vähän myöhemmin.
Kaikesta tästä ränttäyksestä huolimatta tämä koulu on yksi parhaimmista asioista, joita minulle on ikinä tapahtunut. Kaikessa haastavuudessaan ja koulun ja vapaa-ajan yhdistämisessään saamme niin paljon eväitä tulevaisuutta ajatellen. Jos tässä kohtaa osuu tuulettimeen haastavia aikoja, niin tulevaisuudessa voikin ottaa sen tuulettimen ja heittää vaikka roskiin. Uskon, että nämä ajat vahvistavat meitä jokaista ja auttavat kohtamaan haasteita tulevaisuudessa.
Eveliina Astala
Kirjoittaja on neljännen vuosikurssin denttari Kuopiossa.