Jotkin asiat tapahtuvat väistämättä tietyllä tavalla. Hammaslääkärin lapselle puhkeaa yleensä ensimmäisenä d.71 tai d.81, ja näin se myös maailmalle kerrotaan. Ortodontit kuvailevat vauvan nähdessään tämän piirteitä progenisiksi, ja sekin on kehu. Makro-objektiivilla saa kauniita kuvia ekaluokkalaisen kehitysmameloneista. 1-vuotias saa lahjaksi sähköhammasharjan, vaikka kiillottaa sillä aluksi vain varpaankynsiään.
Jokainen nuori hammaslääkäri, jolla on pieni lapsi, joutuu jossain vaiheessa päättämään, kuka oman lapsen hammaslääkäri onkaan. Hoidanko itse, vai turvaudunko kollegaan?
ADA:n, Yhdysvaltain hammaslääkäriliiton, eettisestä ohjekirjasta ei löydy aihetta käsittelevää kappaletta. Maan lääkäriliiton, AMA:n, eettisissä ohjeissakaan vastaus ei ole yksiselitteinen, mutta asiaa on kuitenkin pohdittu. Suomen Lääkäriliiton ja Hammaslääkäriliiton julkaisussa, Lääkärin etiikassa, ei suoraan mainita oman perheenjäsenen hoitamista. Kandeille aiheesta ei opiskeluaikana tiettävästi luennoida.
AMA:n eettisissä ohjeissa oman perheenjäsenen hoito ei lähtökohtaisesti ole suositeltavaa. Lääkäri on lapselleen ensisijaisesti äiti tai isä. Hoitosuhteeseen sekoittuu kiintymystä, joka voi häiritä oireiden ja löydösten havaitsemista ja niihin puuttumista. Lapsen voi olla vaikea kieltäytyä äidin ja isän tekemistä tutkimuksista ja hoidosta, vaikka kokisi ne kiusallisiksi. Lapsella on myös oikeus saada samat tiedot eri hoitovaihtoehdoista, riskeistä ja haittavaikutuksista kuin muillakin lapsilla ja nuorilla. Toisaalta lääkärin etiikkaan kuuluu sekin, että lääkäri on velvollinen ”käyttämään tietojaan ja taitojaan muiden hyväksi aina ja kaikkialla, kun tilanne sitä edellyttää” (Lääkärin etiikka -julkaisu). Hätätilanteissa, ja jos muita lääkäreitä ei ole saatavilla, kääritään hihat empimättä.
JADA-lehden (Journal of American Dental Association) sivuilla aihe mietitytti amerikkalaiskollegaa, joka oli aina hoitanut omat lapsensa ja puolisonsakin. Nyt hän kysyi, voiko jatkaa samaan malliin. Eettisen valiokunnan jäsen, Jack Muller II, vastasi esittelemällä kysymyspatterin, josta on apua (ks.taulukko).
Viimeisen vuoden aikana olen ollut erityisen iloinen kollegasta, joka arvioi oman lapseni purennan kehitystä ja tekee hampaistostatuksen – päättää, mikä on tarpeen, yli näkökenttää kaventavan kiintymyksen. Omaksi roolikseni on jäänyt jännätä, sainko tarkastuspäivän aamuna varmasti kaikki plakit sähkärillä pois (ja siinä on ollut tarpeeksi jännäämistä). Toisaalta pieniä toimenpiteitä tuntuu perustellulta tehdä kotona. Jos ottaa työntömitan kotiin ja kontrolloi Quad Helixin sohvalla, hoitotuoli vapautuu sellaiselle, joka tarvitsee vastaanoton koko varustelun.
Mikään eettinen ohje ei kiellä myöskään loputonta haltioitumista oman lapsen puhkeavista hampaista ja hymystä. Joulun alla myös kehitysmamelonit saavat kuulua vuodenajan piparkakkuteemaan.
Eettinen kysymyspatteristo nuorelle hammaslääkärivanhemmalle
- Osaanko tutkia tämän hammaslääketieteellisen tapauksen / tehdä tämän toimenpiteen?
- Olenko liian läheinen kysymään potilaan anamneesin? Pystynkö olemaan ammattimaisesti tukena, jos omalle lapselle on kerrottava tilanteesta huonoja uutisia?
- Osaanko olla tarpeeksi puolueeton, jotten yli- tai alihoida lastani tai tarjoa soveltumatonta hoitoa?
- Sitoutuisiko lapseni hoitosuunnitelmaan paremmin jonkun toisen hammaslääkärin potilaana?
- Saattaisiko hammaslääkäriroolini pahentaa perheen sisäisiä ristiriitoja?
Lähde: Is it ethical for dentists to treat immediate family members? G. Jack Muller II. JADA 147(9), syyskuu 2016. Alkuperäislähde: Douglas, S. Consider ethics, patient rights before treating your immediate family. American Medical News 13.4.2009.