Anna Robina (Robbi) Karvonen os. Wikström suoritti ensimmäisenä naisena Suomessa, keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa vuonna 1895, akateemisen hammaslääkärintutkinnon. Robbi Karvosen syntymästä 23.12.1868 Tukholmassa tuli vuoden 2018 lopussa kuluneeksi 150 vuotta. Tämä kirjoitus on kunnianosoitus sekä historiallinen katsaus hänen opintiensä kulusta ja tuolloin eletystä aikakaudesta.
Robbin vanhempien perhetaustoista
Robbin isä Carl (Robert) Forsgren (1838–1901) oli varakas tukholmalainen liikemies. Forsgrenin suku oli tunnettu Varsinais-Suomessa jo 1700-luvulla. Suomen sodan jälkeen (1808–1809) suvun molemmat pojat, Berndt ja Carl muuttivat Ruotsiin. Berndtistä tuli kangaskauppias ja hänen vanhimmasta pojastaan Carl Robertista menestyvä viinikauppias ja 30-vuotiaana Robbin isä.
Robbin äiti Johanna (Hanna) Wikström (1847–1894) asui leskeksi jääneen äitinsä (os. Svärd) luona. Robbin syntyessä Hanna oli 21-vuotias. Robbin vanhemmat eivät solmineet keskenään avioliittoa, eikä Robert Forsgren mennyt myöhemminkään naimisiin. Pian Robbin syntymän jälkeen Hanna-äiti muutti Suomeen, Turkuun, mistä hän oli saanut työpaikan. Myöhemmin hän avioitui vapaaherra, varatuomari Axel Silfverhjelmin kanssa.
Robert Forsgren ei halunnut nähdä tytärtään, mutta lähetti joka kuukausi 25 kruunun suuruisen summan Robbin ylläpitoa varten. Silloisten lakien mukaan Robbi oli holhouksen alainen, tunnustamaton lapsi ja ilman perintöoikeutta. Ensimmäiset 4 vuotta Robbi asui Tukholmassa isoäitinsä hoivissa. Kun tämäkin muutti Turkuun Hanna-tyttärensä luokse, Robbi joutui vieraiden hoitoon.
Myöhemmästä kirjeestä, jonka Robbi on kirjoittanut Talvisodan aikaan 1940 serkulleen Berndt Forsgrenille, ilmenee, että hänen hoitopaikkansa 4-vuotiaasta lähtien olivat hyvin vaihtelevia. Ensimmäinen sijaisperhe aina 12-vuotiaaksi asti oli vähävarainen mutta rakastava.
Kaksi seuraavaa hoitopaikkaa olivat kaikkea muuta kuin hyviä. Ruustinna von Friesenin luona Robbilla oli hyvä olla kolmen vuoden ajan, mutta ylläpitokustannukset nousivat liian korkeiksi. Lopuksi professori Anders Fryxellin tyttärien hoivissa Robbi koki saaneensa todellista rakkautta ja huolenpitoa.
Robbin opintien vaiheista
Isän lähettämän kuukausittaisen maksun turvin Robbi sai käydä koulua puoliksi vapaaoppilaana. Ennen ylioppilaaksi tuloaan hän joutui kuitenkin hyppäämään yhden luokan yli, jotta isän rahallinen tuki riittäisi ylioppilastutkintoon asti. Äitinsä luona Turun saaristossa kesällä 1886 lahjakas ja päämäärätietoinen Robbi luki tarvittavan oppimäärän apunaan kotiopettaja, joka oli tuore ylioppilastyttö samasta tyttökoulusta, jota Robbikin kävi.
Robbi pääsi ylioppilaaksi 20-vuotiaana Tukholmassa Wallinska flickskolanista, jonka oli perustanut Anders Fryxell. Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Robbi näki isänsä ensimmäisen kerran. Kerrotaan, että tapaamisen jälkeen isän valokuva-albumiin ilmestyi nuoren tytön kuva ja teksti ”Hon är min dotter och henne skämms jag inte för”.
Robbi halusi hammaslääkäriksi. Vaikuttimena ammatinvalintaan hänellä saattoi olla usean oman hampaan menettäminen. Hampaanpoisto oli tuohon aikaan ainoa hammasvaivojen hoitomuoto, ainakin varattomille potilaille.
Hammaslääkärin ammatti oli vielä 1800-luvulla vahvasti miesten hallitsema käsityöläisammatti, seikka joka osoittautui lähes ylipääsemättömäksi ongelmaksi Robbin opintiellä hänen tavoitellessaan unelmaansa.
Hammaslääkärin ammatti oli Ruotsissa avattu naisille vuonna 1861, jo ennen kuin nainen oikeutettiin opiskelemaan lääkäriksi ja harjoittamaan lääkärin ammattia, mikä tapahtui vuonna 1870. Sekä miehiä että naisia koskeva vuoden 1861 laki hammaslääkärin ammattioikeuden saamiseksi edellytti Tukholmassa toimeen pantavan tutkinnon läpäisemistä. Tutkintolautakunnan muodostivat Terveydenhoitokollegion määräämät kaksi lääkäriä ja yksi hammaslääkäri.
Vaatimuksena opintojen aloittamiseksi oli aluksi oppikoulun viidennen luokan päästötodistus. Ylioppilastutkinto tuli vaatimukseksi vuonna 1879. Ennen tutkintoa piti vielä saada harjaantumista hammaslääkärin ammattiin kuuluvissa tehtävissä kahden vuoden ajan laillistetun hammaslääkärin oppilaana tämän vastaanotolla.
Suoritettu tutkinto oikeutti tosin vain pääsyyn laillistetun hammaslääkärin avustajaksi, missä tehtävässä piti toimia toiset kaksi vuotta, ennen kuin voi saada virallisen luvan toimia itsenäisenä hammaslääkärinä.
Robbi ei useista yrityksistä huolimatta onnistunut saamaan oppipaikkaa. Lähes kaikki Ruotsin hammaslääkärit olivat silloin miehiä, eivätkä he hyväksyneet naista oppilaakseen tai ammattikuntaansa.
Onneksi Pohjoismaissa oli tuolloin jo muutamia naishammaslääkäreitäkin. Ensimmäinen syntyperältään ruotsalainen nainen, jolle oli vuonna 1852 myönnetty, tosin ilman tutkintoa, osittainen oikeus harjoittaa hammaslääkärin praktiikkaa, oli Amalia Assur.
Ruotsin ensimmäinen vuonna 1867 tutkintotietä valmistunut laillistettu naishammaslääkäri oli Rosalien (Rosa) Fougelberg. Hän työskenteli ensin Tukholmassa 1867–1879 ja myöhemmin Västergötlannissa vuosina 1883–1893.
Carolina Gällstedt-Kronmann oli hänkin yksi Ruotsin ensimmäisiä naishammaslääkäreitä. Hän suoritti tutkintonsa Tanskan ensimmäisenä naishammaslääkärinä Kööpenhaminassa vuonna 1870. Hän sai hammaslääkärin oikeudet myös Ruotsissa vuonna 1875, tosin rajoitetusti vain Blekingessä ja Skånessa. Neljäs Ruotsin ensimmäisistä naishammaslääkäreistä oli Constance Elbe. Hän suoritti tutkintonsa vuonna 1889.
Norjassa, Kristianiassa (myöhemmin Oslo) oli jo tuohon aikaan useampiakin naishammaslääkäreitä. Kuultuaan asiasta Robbi matkusti Kristianiaan ja pääsi Norjan ensimmäisen naishammaslääkärin, itse Petra Lien (1848–1907) oppilaaksi. Petra Lie oli suorittanut tutkintonsa Kristianiassa vuonna 1872 hankittuaan sitä ennen tietonsa ja taitonsa pääasiassa Tanskassa ja Saksassa tunnettujen hammaslääkärien opissa.
Kyseisissä maissa hammaslääkärikoulutus oli pidemmälle kehittynyt kuin Norjassa, jossa tutkintovaatimukset olivat vielä varsin epämääräiset. Tanskassa naishammaslääkäreihin ei myöskään mieskollegojen taholta kohdistunut samanlaista syrjintää kuin Norjassa ja Ruotsissa.
Robbi Wikström suoritti hammaslääkärin tutkintonsa Norjassa, Kristianianian yliopistossa 23.5.1891 erinomaisin arvosanoin. Todistuksessa oli lisäyksenä maininta Robbin sorminäppäryydestä: ”En osedvanlig manuell färdighet.”
Tutkinnon jälkeen Robbi jäi vielä neljäksi vuodeksi Petra Lien assistentiksi, ennen kuin muutti Suomeen. Edellä mainitusta Robbin kirjeestä serkulleen käy lisäksi ilmi, että isä suhtautui kielteisesti Lien ehdottaman pitkäaikaisen sopimuksen hyväksymiseen koskien Robbin työskentelyä Lien kanssa. Robbi oli kuitenkin päättäväinen ja vastasi isälleen mieluummin ottavansa lainan kuin valitsevansa isän vaihtoehtona tarjoaman 125 kruunun kuukausirahan.
Petra Lie toimi paitsi Robbin oppiäitinä myös hänen henkisenä tukenaan. 20 vuoden ikäerosta huolimatta naisten välille syntyi luja luottamus- ja ystävyyssuhde loppuelämän ajaksi. Robbi asui Petra Lien luona kaikkiaan kuusi vuotta, ja yhteistyötä olisi kenties jatkunut pidempäänkin, ellei kohtalo olisi puuttunut Robbin elämän kulkuun.
Robbi oli jo lapsena käynyt usein tapaamassa Turun seudulla asuvaa äitiään. Myöhemmillä käynneillään Suomessa hän oli tutustunut myös Matti ja Hilda Äyräpään perheeseen. Tuon ajan vielä suppeat hammaslääkäripiirit pitivät yhteyttä toisiinsa kirjeitse ja tapasivat toisiaan vuonna 1866 perustetun Skandinaviska Tandläkarföreningenin kokouksissa.
Kristianiassa vuosina 1886 ja 1893 pidettyihin kokouksiin osallistui Suomesta myös Matti Äyräpää, jota pidetään Suomen hammaslääketieteen isänä. Vuoden 1886 kokouksessa oli ensimmäistä kertaa mukana viisi naisosanottajaa.
Robbin vieraillessa Äyräpään kodissa vuonna 1893 hän tapasi nuoren lääkärin, Juho Jaakko Karvosen (1863–1943) (Med. lic. 1892, LKT 1898, professori 1903, arkkiatri 1933). Seuraavana vuonna tapaamisesta eli vuonna 1894 nuoret menivät kihloihin, ja 1.6.1895 Robbi Wikströmistä tuli rouva Karvonen.
Suomessa hammaslääkärikoulutus oli aloitettu Aleksanterin yliopistossa syyskuussa 1892 hovihammaslääkäri Simon Constantin Bensowin (1828–1918) aloitteesta ja lääkäri Matti Äyräpään (1852–1928) pitkällisen ponnistelun tuloksena. Vuonna 1895 Robbin muutettua Suomeen Lääkintöhallitus ei hyväksynyt hänen Norjassa suorittamaansa hammaslääkärintutkintoa.
Näin ollen hänellä ei ollut laillista oikeutta harjoittaa hammaslääkärin ammattia. Mikäli Robbi Karvonen halusi jatkaa hammaslääkärin praktiikkaansa Suomessa, hänen oli suoritettava kaikki vaadittavat tutkinnot uudelleen.
Toukokuun alussa 1895 hän läpäisi hammaslääketieteen kandidaatin tutkintovaatimukset, ja yliopiston professorien kuulustellessa häntä yksityisesti vielä juuri ennen häitään hän sai suoritetuksi hammaslääkärintutkinnon 29.5.1895. Laillistus hammaslääkäriksi tuli 18.7.1895.
Ensimmäiset naishammaslääkärit Suomessa
Ensimmäinen Suomessa 1800-luvun puolella työskennellyt uranuurtaja-naishammaslääkäri oli ruotsalaissyntyinen Hedvig Eleonora Ståhlberg os. Bensow (1858–1894). S. C. Bensowin tytär Hedvig oli jo nuorena avustanut isäänsä hammasoperaatioissa ja mieltynyt ammattiin. Hammaslääkärintutkinnon hän suoritti Pietarin sotalääketieteellisessä akatemiassa 13.5.1887. Tutkinto laillistettiin Suomessa, silloisessa Venäjän suuriruhtinaanmaassa, heti saman vuoden joulukuussa.
Hedvig Bensow, joka avioitui vuonna 1893 asessori Oskar August Ståhlbergin kanssa, on usein kirjallisuudessa mainittu Suomen ensimmäisenä naishammaslääkärinä. Hän teki useita opintomatkoja ulkomaille, mutta ehti toimia hammaslääkärinä vain seitsemän vuotta ennen kuolemaansa 36-vuotiaana. Vastaanottoa hän piti sekä Viipurissa että Helsingissä ja oli erittäin pidetty hammaslääkäri etenkin köyhien keskuudessa.
Robbi Karvonen oli ensimmäinen akateemisen hammaslääkärintutkinnon Suomessa suorittanut nainen. Hän toimi yksityispraktikkona Helsingissä vuodesta 1896 lähtien vuoteen 1934 asti.
Toinen hammaslääkärintutkinnon Suomessa 1890-luvulla suorittanut nainen oli ruotsalainen Carin Johanson (1870–1953). Hän suoritti tutkinnon vuonna 1899 ja sai sille laillistuksen 1900. Hän aloitti hammaslääkärin praktiikkansa Tampereella ja erikoistui jo varhain hampaiden oikomishoitoon hankittuaan lisäoppinsa USA:sta.
Hammaslääkäri Rouva Karvonen
Robina Karvosen aloittaessa vastaanottonsa Helsingissä 1896 oli koko kaupungissa vain seitsemän hammaslääkäriä. Heillä oli yhteinen ”seisova” ilmoitus Päivälehdessä, jossa vuoden 1904 numerossa Robbi on mainittu miesten rinnalla rva Karvosena.
1890-luvun lopussa oli maassamme hammaslääkäreitä Suomen Hammaslääkäriseuran jäsenluettelon mukaan kahden naisen lisäksi kymmenkunta mieskollegaa, ja osa heistä oli suorittanut lääkärintutkinnon. Vastaavasti Ruotsissa 1890-luvulla yksitoista naista oli suorittanut hammaslääkärintutkinnon.
Päinvastoin kuin Ruotsissa ja Norjassa, Suomessa mieskollegat ottivat Robbin vastaan ”suorastaan ritarillisesti”. Vuonna 1892 perustetun Suomen Hammaslääkäriseuran jäseneksi hänet kutsuttiin ensimmäisenä naisena heti vuonna 1896 ja Duodecim-seuran jäseneksi yhtenä ensimmäisten naisjäsenien joukossa vuonna 1898.
Sen sijaan Petra Lie ei ollut Norske Tandlaegeföreningenin jäsen, sillä yhdistyksen perustamisvuonna 1884 kokouskutsu lähetettiin vain mieshammaslääkäreille. Myöhemmin, kun Lielle tarjottiin jäsenyyttä, hän kieltäytyi kunniasta.
Robbi osallistui innokkaasti Suomen Hammaslääkäriseuran toimintaan. Hänet valittiin Seuran johtokuntaan ensimmäisenä naisena, ja Seuran rahastonhoitajana hän toimi vuosina 1899–1901. Robbi ei Suomessa kokenut syrjintää mieskollegojen taholta, kuten naishammaslääkäreille Norjassa ja Ruotsissa oli tapahtunut. ”No, hon är ju en hel karl”, kuvaili eräs suomalainen mieshammaslääkäri uutta naiskollegaa.
Nuorena hammaslääkärinä Robbi seurasi tarkasti alansa kehitystä. Ensimmäiset opintomatkansa hän oli tehnyt Berliiniin ja Bremeniin vuonna 1890 ja myöhemmin Pariisiin 1897, Kristianiaan vuosina 1908 ja 1925 sekä Tukholmaan 1916.
Robbi Karvonen oli erityisesti kiinnostunut kultatöiden valmistuksesta, josta hän pyrki oppimaan aina uutta. Tekemiään töitä hän esitteli mielellään Suomen Hammaslääkäriseuran kokouksissa. Näistä yhdestä, vuonna 1898 pidetystä kokousesityksestä, kerrotaan Hammaslääkäriseuran 25-vuotishistoriikissa seuraavasti: ”Rva Karvonen näytti, miten Veljekset Gesellin kaupittelemalla koneella valmistetaan saumattomia kruunuja.”
Helsingin Läntisen Rantakadun (nykyinen Eteläranta) varrella sijaitsevalla vastaanotollaan rouva Karvonen otti vastaan potilaita aamuvarhaisesta päivälliseen asti, minkä jälkeen koti oli rauhoitettu perheelle.
Paitsi Helsingissä Robbi piti vastaanottoa kesäaikaan Lahden seudulla perheen kesäpaikassa Vesijärven rannalla sijaitsevassa Merilä-, myöhemmin Honkapirtti-nimisen huvilan sivurakennuksessa vuosina 1905–1915. Hän oli Lahden seudulla ensimmäinen hampaita paikannut hammaslääkäri ja hyvin pidetty henkilö.
Robbi Karvonen toimi unelmiensa ammatissa 38 vuotta. Hän lopetti vastaanottonsa vuonna 1934, jolloin tytär, Inger Tiililä, Helsingin yliopistosta vastavalmistunut hammaslääketieteen lisensiaatti (tuleva LKT 1962) jatkoi sen
toimintaa.
Anna Robina Karvonen kuoli professorin leskenä Helsingissä 81-vuotiaana 5.4.1950. Karvosten sukuhauta muistokivineen sijaitsee Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla.
Lopuksi
Anna Robina Karvosen os. Wikströmin opintie pikkutytöstä lähtien ei ollut vailla karikoita eikä vastoinkäymisiä. Tie johti kuitenkin vaikeuksien kautta unelma-ammattiin ja turvalliseen perhe-elämään. Karvoset saivat neljä lasta, kolme poikaa ja yhden tyttären.
Esikoispoika kuoli 5-vuotiaana, mutta muut lapset suuntautuivat akateemisiin opintoihin vanhempiensa kannustamina. Joulukuussa 2018 suku kokoontui muistelemaan isovanhempiaan Robbi Karvosen syntymän 150-vuotisjuhlan
merkeissä.
Anna Robinan opintie ei tietyssä mielessä ole päättynyt vieläkään. Suomen Kulttuurirahaston alaisesta Robbi Karvosen nimikkorahastosta, joka on perustettu 1990, jaetaan joka neljäs vuosi apuraha naistutkijoiden jatko-opintoja varten kasvatustieteissä ja humanistisissa tieteissä. Viimeisin apuraha, 30 000 euroa, on myönnetty vuonna 2018.
Naishammaslääkärien määrä Suomessa alkoi nopeasti lisääntyä 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä, niin että naisia oli koko hammaslääkärikunnasta jo 1920-luvulla yli 40 %. Nyt 2010-luvulla määrä on jo vähän yli 70 %.
Edelläkävijänaiset ovat raivanneet tien tuleville sukupolville. Heitä muistamme kunnioituksella ja kiitollisuudella – historialla on aina kerrottavaa nykyhetkelle.
Historiallisia lähteitä tulkinneet:
Anja Nieminen
HLT, EHL, eläkkeellä
Heikki Vuorela
HLL, eläkkeellä
Hammaslääketieteen historian seura Aurora ry.
Vallitseva ajankuva naisten asemasta
Pohjoismaissa elettiin sääty-yhteiskunnan loppuaikoja muutosten tuulten puhaltaessa jo Euroopasta. Sukutausta, varallisuus ja sukupuoli olivat vuosisatoja määrittäneet yksilön aseman yhteiskunnassa sekä myös tulevan ammatin, etenkin miesten osalta. Naisten kohdalla tilanne oli perinteisen yksinkertainen: kirkon julistuksen mukaan naisen elämän kolme pääroolia olivat ”puoliso, äiti ja perheen emäntä”. Nainen oli miehisen holhouksen alainen, ei-julkinen henkilö.
Keski-Euroopassa naimaton nainen oli ollut täysivaltainen 1800-luvun alkupuolelta asti. Ruotsin kuninkaan esitykset vuosilta 1858 ja 1865 määräsivät naimattoman naisen täysivaltaiseksi hänen saavutettuaan 25 vuoden iän. Vajaan kahdenkymmenen vuoden kuluttua vuonna 1884 ikä alennettiin 21 vuoteen, yhdenvertaiseksi miesten kanssa. Aviovaimo oli edelleen miehensä holhouksen alainen.
Suomessa naimattoman naisen vapautuminen holhouksen alaisuudesta vastaavin ikämäärityksin tapahtui vuosina 1864 ja 1898. Aviovaimojen osalta täysivaltaisuus saavutettiin Ruotsissa 1921 ja Suomessa vasta vuonna 1930, uuden avioliittolain tultua voimaan.
Sukupuolten välisten erojen ja yhteiskuntaolojen alkaessa tasa-arvoistua naisillekin tuli mahdolliseksi oman itsenäisen toimeentulon hankkiminen ja koulutuksen saaminen. Niinpä naiset lähtivät opintielle, toimiin ja moninaisiin virkoihin.
Ensimmäiset eurooppalaiset yliopistot avasivat ovensa naisopiskelijoille 1860-luvulla. Pohjoismaista Ruotsi ja Suomi seurasivat esimerkkiä vuonna 1870, Tanska 1875 ja Norja 1882. Päästäkseen akateemiselle uralle naisen oli Suomessa suoritetun ylioppilastutkinnon lisäksi anottava konsistorilta ”erivapautta sukupuolestaan” vuoteen 1901 asti.