Kun koululaiset heittivät kesän jälkeen reput selkäänsä, tarkoitti se paluuta luokkaan myös 69-vuotiaalle Aino Toivoselle. Hän siirtyi elokuussa Kauniaisten Mäntymäen koulun kolmannelle luokalle.
Toivonen on kulkenut ensimmäisestä luokasta lähtien samojen oppilaiden rinnalla. Ottamalla vastaan luokkamummon tehtävän hän sitoutui rooliinsa koko alakoulun kestävälle ajalle. Vaikka opettaja vaihtuisi matkalla, luokkamummon on tarkoitus pysyä tutun ryhmän tukena.
– Kiusoittelinkin ystäviäni sanomalla, että olen ottanut kuusivuotisen työn jäätyäni eläkkeelle, vuonna 2013 hammaslääkärin työt jättänyt Toivonen kertoo.
Kauniaisissa luokkamummot ja -vaarit ovat tuoneet varttuneempaa otetta oppitunneille jo viidentoista vuoden ajan. Luokanopettaja Virva Wahlstedt oli lukenut aiheeseen liittyvän artikkelin Opettaja-lehdestä ja halusi kokeilla samaa kotikaupungissaan. Reilut pari vuotta sitten hän sai värvättyä myös Toivosen, ja nykyisin mukana on yhteensä 20 senioria.
Luokkamummot ja -vaarit toimivat lasten parissa vahvuuksiensa mukaan ja tuovat opettajalle yhden käsiparin avuksi kouluarkeen. Joku opettaa matematiikkaa, paljon matkusteleva saattaa kertoa oppilaille tarinoita reissuiltaan. Luokkamummoilu on taloudellisesti ja poliittisesti riippumatonta vapaaehtoistoimintaa, josta saa palkaksi hyvän mielen ja kouluruoan.
– Se täytyy kuitenkin muistaa, että opettaja on pomo. En tuo mielipiteitäni esille, vaan olen lasten tukena. Kenellekään en sano negatiivisesti, vaan yritän hakea joka lapsesta jotain positiivista.
Toivonen käy koulussa yleensä kerran viikossa. Lisäksi luokkamummo on mukana muun muassa koulun retkillä ja ulkoilupäivinä. Toivonen on opiskellut avoimessa yliopistossa perusopinnot taidehistoriasta, joten Suomi 100 -juhlavuoden aikana hän esitteli oppilaille Ateneumin perusnäyttelyn maalauksia luokkakäynneillään ja vei lopuksi lapset Ateneumin Ankallisgalleria- näyttelyyn.
Yleensä Toivonen on koulussa silloin, kun päivään kuuluu käsitöitä.
– Käsitöitä taitaa harrastaa melkein jokainen hammaslääkäri eläkkeelle jäätyään. Kun en poista hampaan juuria, poistan voikukan juuria. Edelleen aina harmittaa, jos juuri katkeaa, puutarhatöitä harrastava Toivonen kertoo.
Kolmen pojan äiti otti tietotekniikan haltuun
Helsingistä 1974 hammaslääkäriksi valmistunut Toivonen on saanut nähdä terveyskeskustyön arjen muutoksen ja kehityksen lähes kansanterveyslain alusta lähtien.
Koko työuransa Espoon kaupungilla työskennellyt Toivonen on painanut historiaan jälkensä, jonka vaikutus näkyy edelleen. Kun Espoo oli siirtymässä 2000-luvun alussa paperisista potilaskorteista sähköisiin arkistoihin, otti Toivonen vuoden kestäneen Effica-projektin vastuulleen suun terveydenhuollon osalta. Hän innostui aiheesta, koska tiesi uudistuksen tulevan varmasti käytäntöön ja hankkeen vetäjänä hän pystyi ottamaan Effican varmuudella haltuun.
Ennen projektia Toivonen oli ehtinyt opiskella oma-aloitteisesti tietotekniikan perusteet ja suorittanut tietokoneen ajokortin.
– Minulla oli kotona kolme tietotekniikkataituria, joilta olin kysynyt aina neuvoa. Jossain vaiheessa mietin, että enhän voi aina olla heistä riippuvainen.
Työurallaan Toivonen tarttui myös toiseen harvinaiseen mahdollisuuteen, kun kaupungista kaivattiin osa-aikaista opettajaa Helsingin Ruskeasuon hammasklinikalle. Siellä vierähtikin neljä vuotta.
– Kävin kliiniset opinnot vähän niin kuin toiseen kertaan, ja nyt olen peruskoulussa, Toivonen nauraa.
Toivonen oli ensimmäisellä Suomessa järjestetyllä ilokaasukurssilla ja alkoi sen myötä hoitaa haasteellisia lapsipotilaita. Oltuaan pari vuotta eläkkeellä hammaslääkäri alkoi kaivata juuri lapsipotilaitaan. Siitä virisi ajatus ryhtyä luokkamummoksi.
– Eläkkeellä ollessani olen halunnut, että en kuplaudu, vaan haluan olla eri-ikäisten ihmisten kanssa tekemisissä.
Päätöksen tekoa helpotti se, että Toivosen kaikki pojat ovat käyneet saman koulun, ja se sijaitsee kävelymatkan päässä kotoa.
Paljon mukavaa tekemistä
Toivonen on aktiivinen, kuten eläkeläiset usein tuppaavat olemaan. Hän korostaa, ettei missään nimessä ole kuitenkaan kiireinen. Hänellä vain on paljon mukavaa tekemistä, kuten ranskan opiskelu, lukupiiri ja puutarhatyöt. Kuntoillakin pitää, sillä mummona olo vaatii hyvää kuntoa.
– Eläkeläisen ylellisyys on aamun Hesari, jota olen lukenut jo vuosia digitaalisena. Personal trainerini on Senna-koira, sekin eläkkeellä toimistokoiran tehtävästä poikani työpaikalta.
Harrastuksista harvinaisin on kuitenkin luokkamummoilu, jonka Toivonen haluaisi yleistyvän ja leviävän entistä laajemmin suomalaisiin kouluihin.
– Tämä on niin hyvä systeemi. Meillä on paljon virkeitä eläkeläisiä, eikä kaikilla lapsilla ole myöskään omia isovanhempia lähellä.
Hammaslääkärin urasta hän kokee olleen hyötyä nykyisessä roolissaan koulussa, vaikka ei muistuttelekaan lapsia jatkuvasti hampaiden pesusta.
– Työ on tehnyt sen, että on tottunut olemaan erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Hammaslääkärin tuolissa lapsi on haavoittuvampi ja pelokkaampi, joten heitä on oppinut lähestymään.
Mummoilua Toivonen on päässyt harrastamaan muutenkin kuin koulussa, sillä hänen pojallaan on kaksi pientä lasta, jotka asuvat Sveitsissä. Genevestä on muodostunut Toivoselle melkeinpä toinen koti. Lastenlapsilleen Toivonen on kylläkin mummi eikä mummo.
– Täytyyhän roolit pitää selvinä, Toivonen naurahtaa.
Aino Toivonen
- syntymäaika ja -paikka: 25.8.1949 Helsinki
- koulutus: HLL ja taidehistorian perusopinnot
- työ: eläkkellä
- koti ja perhe: puoliso, kolme poikaa ja kaksi lastenlasta
- Paras työväline: iPad
- Paras potilas/oppilas: motivoitunut
- Paras kirja: Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
- Paras ruoka ja juoma: poronkäristys, vesi
- Paras paikka: koti