Hammaslääkäriliitto vastustaa kiinnityskudossairauksien diagnoosioikeuden laajentamista suuhygienisteille ja vetoaa tässä potilasturvallisuuteen ja hoidon laatuun. Kiinnityskudossairauksien tutkimusta, taudinmääritystä ja hoitosuunnitelmaa ei ole mahdollista erottaa suun terveyden ja yleisterveyden kokonaisuudesta, liitto huomauttaa.
Aihe nousi esiin, kun kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok) teki helmikuun alussa eduskunnassa kirjallisen kysymyksen sen selvittämiseksi, voitaisiinko suuhygienisteille myöntää hampaiden kiinnityskudossairauksiin rajattu diagnosointioikeus. Sarkomaa toteaa, että malli on käytössä Ruotsissa ja Tanskassa.
Päättäjille osoittamassaan kannanotossa liitto muistuttaa myös hammaslääkärikoulutuksen kiinteästä yhteydestä lääketieteeseen. Kiinnityskudossairauksien diagnosointi, ennusteen arviointi ja hoidon suunnittelu vaativat laajaa ymmärrystä ja osaamista paitsi kiinnityskudossairauksien monimutkaisesta mikrobiologisesta ja immunologisesta taustasta, mutta myös esimerkiksi purennan, diabeteksen tai immuunivasteen häiriöiden kaltaisista tekijöistä. Lisäksi tarvitaan kiinnityskudossairauksien erotusdiagnostiikan osaamista. On erotettava, onko kiinnityskudostuho kiinnityskudossairauden aiheuttamaa vai ei, ja onko kiinnityskudossairaus kenties kehittynyt jonkun vakavan yleisterveyden häiriön seurauksena. Lisäksi tarvitaan oikeus tulkita röntgenkuvia.
Liitto korostaa, että jokaisen potilaan sairauden hoidon perustana tulee olla hammaslääkärin tekemä tutkimus, taudinmääritys ja hoitosuunnitelma.
Liiton varatoiminnanjohtaja Nora Savanheimon mukaan heti pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman sote-ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistusta koskeneesta kirjauksesta lähtien oli selvää, että diagnoosioikeus tulee haastetuksi.
– Olemme heti uudistuksen alusta asti tehneet laajaa vaikuttamistyötä poliitikkojen, päättäjien ja virkamiesten suuntaan Hammaslääkäriliiton näkemysten tuomiseksi heidän tietoonsa, Savanheimo sanoo.
Hammaslääkäriliitto kannattaa potilasturvallista työnjakoa. Suuhygienistien rooli suun terveydenhuollon kokonaisuudessa on olennainen sen jälkeen, kun hammaslääkäri on ensin tehnyt tutkimuksen, diagnoosin ja hoitosuunnitelman.