Uutiset YmpäristöKestävyyttä hoitoon pysähtymällä ja kuuntelemalla Potilas istuu jälleen vastaanoton tuolissa odottamassa uusintapaikkausta. Kolmatta kertaa. Teenkö tutun toimenpiteen vai seisahdunko miettimään, miten tähän on tultu? Sanna Seppänen kehottaa ehdottomasti pysähtymään ja kuuntelemaan sekä potilasta että itseään. 20.3.2026Annika Nissinen Uutiset EdunvalvontaAina vaan määräaikaisia työsopimuksia? 3.3.2026Heli Mikkola Uutiset SuunterveysFluoridi nousi eurooppalaiseen keskusteluun 4.3.2026Heli Mikkola Uutiset Juuri nytVauvasta vaariin ja hammaslääkärituoliin Potilaan ja unitin äärellä työskentelevän ammattiryhmän osalta kiinnostavaa saattaa olla myös Erholan asiantuntijaryhmän ehdotus, jonka mukaan rahoitusmallin kannustimia ennaltaehkäiseviin ja kustannusvaikuttaviin toimiin lisätään, kirjoittaa Hammaslääkärilehden päätoimittaja Heli Mikkola. 20.3.2026Heli Mikkola Uutiset PääkirjoitusSuunterveys on hyvinvoinnin ydintä Suun terveydenhuollon rahoituksesta ei voi leikata. Tarvittavat palvelut on kyettävä tuottamaan. Terveyspolitiikan tulee nojata tutkittuun tietoon, ei lyhytnäköisiin säästöihin, kertoo Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja Henna Virtomaa eduskuntavaalitavoitteista Hammaslääkärilehden pääkirjoituksessa. 20.3.2026Henna Virtomaa Uutiset TutkimusNuoret hammaslääkärit työllistyvät edelleen hyvin Vastavalmistuneet hammaslääkärit ovat työllistyneet edelleen hyvin, ja terveyskeskus hyvinvointialueella oli nuorten yleisin työpaikka. Osa-aikatyön tekeminen on yleistynyt koko ammattikunnan tavoin. Koulutuksen antamat valmiudet arvioitiin pääosin hyviksi, mutta erityisesti protetiikassa ja päivystysvalmiuksissa tunnistettiin puutteita. 20.2.2026Anu Tilander
Uutiset YmpäristöKestävyyttä hoitoon pysähtymällä ja kuuntelemalla Potilas istuu jälleen vastaanoton tuolissa odottamassa uusintapaikkausta. Kolmatta kertaa. Teenkö tutun toimenpiteen vai seisahdunko miettimään, miten tähän on tultu? Sanna Seppänen kehottaa ehdottomasti pysähtymään ja kuuntelemaan sekä potilasta että itseään. 20.3.2026Annika Nissinen
Uutiset Juuri nytVauvasta vaariin ja hammaslääkärituoliin Potilaan ja unitin äärellä työskentelevän ammattiryhmän osalta kiinnostavaa saattaa olla myös Erholan asiantuntijaryhmän ehdotus, jonka mukaan rahoitusmallin kannustimia ennaltaehkäiseviin ja kustannusvaikuttaviin toimiin lisätään, kirjoittaa Hammaslääkärilehden päätoimittaja Heli Mikkola. 20.3.2026Heli Mikkola
Uutiset PääkirjoitusSuunterveys on hyvinvoinnin ydintä Suun terveydenhuollon rahoituksesta ei voi leikata. Tarvittavat palvelut on kyettävä tuottamaan. Terveyspolitiikan tulee nojata tutkittuun tietoon, ei lyhytnäköisiin säästöihin, kertoo Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja Henna Virtomaa eduskuntavaalitavoitteista Hammaslääkärilehden pääkirjoituksessa. 20.3.2026Henna Virtomaa
Uutiset TutkimusNuoret hammaslääkärit työllistyvät edelleen hyvin Vastavalmistuneet hammaslääkärit ovat työllistyneet edelleen hyvin, ja terveyskeskus hyvinvointialueella oli nuorten yleisin työpaikka. Osa-aikatyön tekeminen on yleistynyt koko ammattikunnan tavoin. Koulutuksen antamat valmiudet arvioitiin pääosin hyviksi, mutta erityisesti protetiikassa ja päivystysvalmiuksissa tunnistettiin puutteita. 20.2.2026Anu Tilander
Uutiset PotilasturvallisuusPotilasvahinkoilmoituksista ennätysmäärä korvauspäätöksiä 1.4.2026Juha Korhonen Uutiset SuunterveysLiitto pitää ehdotusta julkisen hoidon karsimisesta lyhytnäköisenä 1.4.2026Heli Mikkola Uutiset YmpäristöKestävyyttä hoitoon pysähtymällä ja kuuntelemalla 20.3.2026Annika Nissinen Uutiset PääkirjoitusSuunterveys on hyvinvoinnin ydintä 20.3.2026Henna Virtomaa Uutiset Tiedeuutinen maailmaltaParodontiittipotilailla parhaiten pärjäsivät implanttisillat 20.3.2026Annika Nissinen Uutiset TiedeuutinenHampaistoikä voi ennustaa varhaishoidon tarpeen 20.3.2026Annika Nissinen
Uutiset PotilasturvallisuusPotilasvahinkoilmoituksista ennätysmäärä korvauspäätöksiä 1.4.2026Juha Korhonen
Uutiset SuunterveysLiitto pitää ehdotusta julkisen hoidon karsimisesta lyhytnäköisenä 1.4.2026Heli Mikkola
Uutiset Tiedeuutinen maailmaltaParodontiittipotilailla parhaiten pärjäsivät implanttisillat 20.3.2026Annika Nissinen
Uutiset PotilasturvallisuusPotilasvahinkoilmoituksista ennätysmäärä korvauspäätöksiä 1.4.2026Juha Korhonen Uutiset SuunterveysLiitto pitää ehdotusta julkisen hoidon karsimisesta lyhytnäköisenä 1.4.2026Heli Mikkola Uutiset TiedeuutinenLakisääteiset suun terveystarkastukset eivät tavoita kaikkia lapsia 20.3.2026Annika Nissinen Uutiset TiedeuutinenHampaistoikä voi ennustaa varhaishoidon tarpeen Lapsilla, joilla hampaiston kehitys eteni ikätovereita hitaammin, yläkulmahammas vaati useammin varhaista puhkeamista ohjaavaa hoitoa vaihduntavaiheessa, kertoo Acta Odontologica Scandinavica -lehdessä julkaistu tutkimus. 20.3.2026Annika Nissinen Uutiset Tiedeuutinen maailmaltaParodontiittipotilailla parhaiten pärjäsivät implanttisillat Vaikeasta tai pitkälle edenneestä parodontiitista kärsineillä potilailla implanttikantoiset sillat ovat hampaiden ennusteen kannalta turvallisin vaihtoehto, kertoo Journal of Clinical Periodontology -lehdessä julkaistu tutkimus. 20.3.2026Annika Nissinen Uutiset YmpäristöKestävyyttä hoitoon pysähtymällä ja kuuntelemalla 20.3.2026Annika Nissinen Lataa lisää
Uutiset PotilasturvallisuusPotilasvahinkoilmoituksista ennätysmäärä korvauspäätöksiä 1.4.2026Juha Korhonen
Uutiset SuunterveysLiitto pitää ehdotusta julkisen hoidon karsimisesta lyhytnäköisenä 1.4.2026Heli Mikkola
Uutiset TiedeuutinenLakisääteiset suun terveystarkastukset eivät tavoita kaikkia lapsia 20.3.2026Annika Nissinen
Uutiset TiedeuutinenHampaistoikä voi ennustaa varhaishoidon tarpeen Lapsilla, joilla hampaiston kehitys eteni ikätovereita hitaammin, yläkulmahammas vaati useammin varhaista puhkeamista ohjaavaa hoitoa vaihduntavaiheessa, kertoo Acta Odontologica Scandinavica -lehdessä julkaistu tutkimus. 20.3.2026Annika Nissinen
Uutiset Tiedeuutinen maailmaltaParodontiittipotilailla parhaiten pärjäsivät implanttisillat Vaikeasta tai pitkälle edenneestä parodontiitista kärsineillä potilailla implanttikantoiset sillat ovat hampaiden ennusteen kannalta turvallisin vaihtoehto, kertoo Journal of Clinical Periodontology -lehdessä julkaistu tutkimus. 20.3.2026Annika Nissinen