Hammaslääkäri porasi 9 000 vuotta sitten: jousiporan kärjessä terävä kivi ja teho noin 15 kierrosta minuutissa.
Hammaslääkäri porasi 140 vuotta sitten: 3 000 kierroksen tekninen ihme metelöi, tärisi ja antoi sähköiskuja – jos vastaanotolla oli sähköt.
Hammaslääkäri poraa nyt: huipputeknologinen pora pyörii 150 000 – 800 000 kierrosta minuutissa.
Hammaslääkäri poraa lähitulevaisuudessa: Tärinätön ja äärimmäisen tarkka lasertyökalu puhdistaa reiät kuumentamalla ja siten laajentamalla hampaan omia vesimolekyylejä, jolloin vaurioitunut hammasaines irtoaa itsestään. Tervettä hammasmateriaalia irtoaa hyvin vähän.
Sellaisilla hoidetuille tehtyjen kyselyjen mukaan laser on lähes kivuton. Niiden valmistajat väittävät, ettei edes lapsille tarvitse välttämättä antaa puudutusta, eivätkä ne tuota poran epätoivottuja sivuvaikutuksia eli mikrohalkeamia. Tälle väitteelle ei tosin ole olemassa selkeitä tieteellisiä todisteita.
Laserpora puhdistaa myös pikkuriikkisiä reikiä, sellaisia joihin nykyiset porat eivät pysty. Niiden hintalappu on kuitenkin sen verran hurja, vähintään 60 000 dollaria, että kunnalliseen hammashuoltoon ne eivät aivan heti päädy.
Hammaslääkäri poraa todennäköisessä scifi-tulevaisuudessa: Hammaskiille kasvatetaan uudelleen. Bakteereja torjuvat nanohiukkaset hoitavat ikeniä ja nanorobotit hampaita.
Maailman vanhimmat työkalut
Mitähän muinaisajan hammaslääkärit olisivat tästä ajatelleet? Ainakin he olisivat tunnistaneet suurimman osan työkaluista.
Hampaiden lääketieteellisen hoidon perusidea on ollut sama läpi vuosituhansien: Reikä porataan puhtaaksi ja paikka tilalle – tai hammas korvataan proteesilla.
Hammaslääkärin pora ja muut käsityökalut lienevät pyörän ja vasaran lisäksi vanhimpia perusmuodossaan säilyneitä työkaluja ja ammatillisesti sitkeähenkisimpiä.
Indus-joen laakson haudoista on löydetty hammaslääkärillä käyneiden ihmisten hampaita. Reikien muodosta voi päätellä, että ne on kaiverrettu jousiporan avulla. Kipu on tainnut olla melkoinen.
”Ei ole filosofia niin seesteistä, että hän tyynesti kestäisi hammassäryn.”
William Shakespeare, paljon melua tyhjästä
Vauhtia, vauhtia
Jo ennen sähkön aikakautta oli ymmärretty, että hidas pora oli tuskallisempi ja epätarkempi kuin nopea. Ranskalainen Pierre Fauchard selvitti jousiporan käyttöä juurikanavien hoidossa jo vuonna 1728 kirjassaan “Le Chirugien Dentiste ou Traité des Dents.”
Sen innoittamana kehiteltiin useita erilaisia menetelmiä lisätä poran vauhtia. 1778 tuli käyttöön ensimmäinen mekaaninen pora, jota pyöritettiin vaihteistoon liitetyllä kahvalla.
Seuraava edistysaskel oli englantilaisen hammaslääkärin George Harringtonin vuonna 1854 kehittämä kellopelipora, jonka jousi viritettiin kuin lasten leluissa. Se metelöi ja oli kömpelö, mutta pyöritti poraa entistä nopeammin kahden minuutin ajan. Sitten jousi oli viritettävä uudelleen.
1800-luvun lopulla kehitettiin useita erilaisia polkimen ja vetohihnan avulla toimivia poria. Ne olivat ensimmäisiä, jotka antoivat mahdollisuuden vaihdella poran pyörimisvauhtia.
Sähköpora tuli, pistokkeet viipyivät
Amerikkalainen hammaslääkäri George Green patentoi ensimmäisen sähkömagnetismilla toimivan poran vuonna 1875. Alkeellista pölynimuria muistuttava laite oli aikanaan tekninen ihme. Se pyöri huimaavat 3 000 kierrosta minuutissa ja maksoi paksun tukun dollareita. Se metelöi ja kuumeni helposti. Nopeutensa ja siten suhteellisen kivuttomuutensa vuoksi siitä tuli tietysti suosittu siellä, missä oli rahaa investoinnin kattamiseen.
Green ei keksinnöllään juuri rikastunut – ani harvalla hammaslääkärillä oli tuolloin vastaanotollaan sähköpistoketta. Hänen poransa oli kuitenkin porateollisuuden käännekohta ja kaikkien nykyporien äiti.
Sähköporien käyttö oli pitkään hankalaa ja ne aiheuttivat lääkäreille rahanmenon lisäksi kaikenlaisia ongelmia kuten tärinää ja sähköiskuja. Siksi poljettavat porat säilyttivät valta-asemansa aina 1940-luvun lopulle saakka ja olivat käytössä pitempäänkin, porvoolaisella 1960-luvun kouluhammaslääkärillä ainakin. Siellä lapsiin pelkoa valava koje näytti suutarin ompelukoneelta.
Poranterä saatiin suoraan kulmaan
1949 porarintamalla alkoi tapahtua, kun uusiseelantilainen John Patrick Walsh patentoi kulmakappaleella varustetun ilmaturbiiniporan. Se oli markkinoiden nopein (250 000 kierrosta minuutissa) ja hiljaisin.
Rahat kääri kuitenkin amerikkalainen Dentsply Company, joka vuonna 1957 alkoi markkinoida John Bordenin patentoimaa, nivelellä varustettua ilmaturbiiniporaa nimeltä Airotor. Terän asento ja nopeus vähensivät tärinää huomattavasti, mikä helpotti lääkärin työtä ja antoi helpomman pääsyn takimmaisiinkin hampaisiin.
Vaikka hammaskirurgisten hoitomenetelmien kehitystahti on – kuten niin monen muunkin toiminnan, kojeen ja laitteen kohdalla – kiihtynyt viimeisten puolen vuosisadan aikana, hammaslääketieteen ja siinä käytettyjen välineiden kehitys on ollut tasaista kautta historian. Periaate on pysynyt samana, ja kehitys on keskittynyt sekä lääkärin että potilaan mukavuuden lisäämiseen, käyttömahdollisuuksien laajentamiseen, kuumuuden vähentämiseen ja tehokkuuteen. Samalla sekä melu että kipu ovat vähentyneet.
Sormilla pyöritettävästä porasta nykyporiin meni 80 vuotta. Tulevaisuuden laserit, nanolaitteet ja kivuton hammashoito häämöttävät jo lähitulevaisuudessa.
Ehkä viimeiset puudutusruiskut ja turbiiniporat nähdään muutaman vuosikymmenen kuluttua vain kouluhammaslääkärissä ja kunnallisilla klinikoilla – kuten 1960-luvun poljettava kapine.
Lauri Dammert
Umpihanki media