Historiasta kiinnostunut Terhi Palomäki sai jättipotin, kun Pälkäneellä sijaitsevasta Birkan kartanosta löytyi vuonna 2014 hammaslääkäri Carin Johansonin (1870–1953) jäämistö. Pälkäneen paikallishistoria kiinnosti sukujuurien vuoksi – Palomäki on isänisän puolelta torpparisukua Luopioisten Aitoosta – ja hammaslääketieteen historia ammatin vuoksi, joten Palomäki läksi oitis paikan päälle tilannetta arvioimaan.
Ilmeni, että käsillä on ainutlaatuinen jäämistö, johon kuuluu runsaasti niin hammaslääketieteellistä esineistöä kuin kirjallista materiaalia mukaan lukien Johansonin päiväkirjoja.
Hammaslääkärilehden verkkoversiossa on luettavana Palomäen artikkeli Carin Johansonin tie Pälkäneelle Birkan tilan omistajaksi sekä katsaukset Johansonin ammatilliseen toimintaan, toimeentuloon, yhteydenpitoon kollegoihin ja kirjeenvaihtoon vuoden 1933 päiväkirjojen valossa.
Nyt menossa on päiväkirja vuodelta 1936. Palomäki odottaa jo etenevänsä urakassaan kohti sotavuosia – mitä sanottavaa Johansonilla niistä on?
– Johansonilla oli voimakkaita mielipiteitä eikä hän säästellyt sanojaan. Esimerkiksi vuoden 1934 päiväkirjassa hän ottaa kipakasti kantaa ruotsin kielen puolesta, kun Helsingin yliopiston opetuskielestä kiisteltiin, Palomäki kertoo.
– Hän seurasi sen ajan viestintävälineillä hämmästyttävän tiiviisti myös maailmantapahtumia, vuoden 1935 päiväkirjasta löytyy esimerkiksi useita kommentteja Abessinian sodasta.
Johansonin päiväkirjamerkinnät ovat runsaat ja yksityiskohtaiset. Teksti on tiivistä ja vihkojen sivut laidasta laitaan täyteen kirjoitetut. Palomäki tekee muistiinpanoja sitä mukaa kun tekstissä etenee.
– Jos vain merkitsee mielenkiintoisen kohdan myöhempää palaamista varten, joutuu kuitenkin aloittamaan lukemisen alusta, sillä käsialaan ja ruotsinkieliseen ilmaisuun ”kiinni pääseminen” vie aina aikansa.
Päiväkirjojen tarkoitus ei ainakaan vielä ole selvinnyt.
– En tiedä, ketä tai mitä varten Johanson piti päiväkirjaa. Mahtoiko arvata, että yli 80 vuoden päästä joku kollega lukee päiväkirjoja, Palomäki aprikoi.
”Valitsin Espoon”
Palomäestä tuli hammaslääkäri isänsä jalanjäljissä.
– Minulla ei ollut mitään selvää muuta ammattivaihtoehtoa. Isä sanoi, että hammaslääkärin ammatti on naiselle sopiva. Ehkä hän näki myös, että minulta sujuu sormilla näprääminen, muistelee Palomäki ja näyttää lapsena korjaamiaan nukkekodin kalusteita.
– Edelleen tykkään tavaroiden korjaamisesta – ehjitän mieluummin kuin heitän pois.
Hammaslääketiedettä opiskelemaan Palomäki pääsi ensi yrittämällä, kun veli oli ensin opettanut pääsykokeissa tarvittavat kemian keskeiset asiat.
Muutaman muualla vietetyn vuoden ja perheen perustamisen jälkeen Palomäki päätti antaa ammatillisen panoksensa Espoolle.
– Sanon, että minä valitsin Espoon eikä Espoo minua, hän nauraa arvellen, että hänen viehtymyksensä ennalta ehkäisyyn ja veteraaniprotetiikkaan saattoivat osaltaan vaikuttaa siihen, että tuli Espooseen valituksi.
– Irtoprotetiikka oli jo tuolloin Espoossa maksutonta veteraaneille, mutta kaikkia kollegoja se ei innostanut. Oma kiinnostukseni irtoprotetiikkaan periytyy isältäni, ja nuorena hammaslääkärinä olin halukas tarttumaan haasteeseen.
Palomäki ehti työskennellä Espoon terveyskeskuksessa 31 vuotta ennen eläkkeelle jäämistään. 2000-luvulla hän harjoitti myös pienimuotoisesti yksityispraktiikkaa.
– Halusin kokeilla, mitä yksityispuoli voisi tarjota vastapainoksi, kun terveyskeskuksessa muutospaineet ja työn vaatimuspaineet olivat tuolloin huipussaan.
Luottamustehtävien täyskäsi
Erilaisia muutos- ja muita paineita Palomäki kohtasi myös luottamusmiehenä toimiessaan.
Hän toteaa olevansa ”liiton naisia”, mutta ei halua vastakkainasettelua työntekijöiden ja työnantajien välille.
– Kyse on yhteisistä asioista, olemme samalla puolella. Toki näkemyseroja keinoista voi olla.
Luottamustehtävien täyskäsi alkoi rakentua Hammaslääkäriliiton paikallistoiminnasta ja täydentyi toiminnalla liiton valtuustossa, hallituksessa ja parissakin eri valiokunnassa sekä luottamusmiehenä.
– Luottamusmies on aitiopaikalla valtakunnallisten muutosten seuraamiseen, rohkaisee Palomäki kollegoja asettumaan ehdolle tulevan kevään luottamusmiesvaaleissa.
– Kuumakalle ei kuitenkaan saa olla eikä liian herkkä, hän toteaa ja myöntää, että oma nahka olisi joskus saanut olla paksumpikin.
Historiaa ja hassumpia harrastuksia
Hammaslääketieteen historian seura Auroran hallituksessakin toimivan Palomäen kiinnostus hammaslääketieteen ja erityisesti naishammaslääkärien historiaan ei kohdistu vain Carin Johansonin henkilöhistoriaan, vaan hän haluaa tuoda esiin myös niin sanottuja rivikollegoja. Heistä kerrotaan Hammaslääkärilehden verkkoversiossa Nimien takana -palstalla.
– Erityisesti naishammaslääkäriys kiinnostaa, sillä miehistä on kirjoitettu elämäkertoja ja maalattu muotokuvia, mutta naisista vähemmän. Etsin jotain kaunista ja arjesta ylentävää kerrottavaa, en kaipaa ikäviä ”repimiskertomuksia”, Palomäki valottaa palstan taustoja ja lupaa tarvittaessa auttaa, jos jollakulla olisi tarina kerrottavana.
Kun Johansonin päiväkirjoihin perehtyminen on tiukkaa ja tarkkuutta vaativaa työtä, on Palomäellä vastapainoksi myös kevyempiä harrastuksia, kuten äidinäidin perintönä tullut rojalismi.
– Onhan se hupsua, hän nauraa ja esittelee aiheeseen liittyvää juhlaraha- ja postimerkkikokoelmaansa.
– Arvatenkin kuninkaallisten seuraaminen ja kuvien liimaaminen vihkoihin toi luksusta äidinäidin vaatimattomaan arkeen.
Hassuna harrastuksena Palomäki mainitsee myös hammasaiheisten lastenkirjojen keräilyn, joka alkoi satujen lukemisesta omille lapsille. Ehkä osansa saduista saavat myös lähellä asuvat kolme lastenlasta.
Lukujärjestyksen laatiminen saattaa tulla hyvinkin tarpeelliseksi, jotta historiantutkimuksen lomaan löytyy aikaa myös omasta kunnosta huolehtimiseen. Palomäki kertoo harrastavansa ulkona vain hyötyliikuntaa, omiksi lajeiksi ovat valikoituneet Method Putkisto -kehonhallintamenetelmä sekä naisvoimistelu. Tosin jälkimmäiseen liittyy myös ulkoilmatapahtumia; esimerkiksi Helsingissä 2015 järjestettyyn kansainväliseen voimistelijafestivaali Gymnaestradaan osallistui Palomäen lisäksi yli 20 000 muuta voimistelijaa.