Pohjoismaiden väestöt olivat pitkään etnisesti suhteellisen homogeenisia, mutta 1900-luvun lopulta lähtien ne ovat muuttuneet yhä monikulttuurisemmiksi. Tämä artikkeli käsittelee kysymystä, joka on noussut Pohjoismaissa esiin vasta viime aikoina: Heijastuuko etnisen monimuotoisuuden lisääntyminen väestön suun terveydentilaan tai siihen, millä tavoin suun sairaudet väestössä ilmenevät?

Suun terveydenhuollon palvelujen käyttöä voidaan arvioida muun muassa tarkastelemalla, kuinka suuri osa väestöstä käyttää näitä palveluita tiettynä ajanjaksona. Se, mikä voidaan katsoa säännölliseksi palvelujen käytöksi, riippuu kunkin potilaan yksilöllisistä tarpeista.

Tiedot perustuvat pääasiassa terveysviranomaisten raportteihin sekä pohjoismaisiin ad hoc -tutkimuksiin. Väestötasolla suunterveys on kahden viime vuosikymmenen aikana parantunut selvästi kaikissa viidessä maassa: lapsilla ja nuorilla karieksen esiintyvyys on vähentynyt, ja aikuisilla sekä ikääntyneillä on entistä enemmän omia hampaita suussa.

Tutkimus perustuu kansalliseen ja edustavaan rekisteritietoon, jossa käytetään Norjan 9-vuotisen pakollisen oppivelvollisuuden käyttöönottoa koulutuksen pituuden vaihtelun luomiseksi. Uudistus tuli voimaan kuntatasolla 13 vuoden aikana vuosien 1960 ja 1972 välillä.

Terveyttä koskeva eriarvoisuus on yleismaailmallista. Aikuisten keskuudessa suun sairauksien esiintyminen vaihtelee huomattavasti sosioekonomisen aseman, kuten tulojen, koulutuksen ja ammatin mukaan. Havaittavissa on sosiaalisten tekijöiden vaikutus myös lasten suunterveyteen. Tutkimukset osoittavat, että suunterveyden eri­arvoisuus on pysyvä ilmiö.

Lähtökohdat
Tutkimuksessa kartoitettiin purentaelimistön kipujen ja toimintahäiriöoireiden (temporomandibular disorders, TMD) esiintyvyyttä sekä niiden yhteyttä seulontatasoisiin ahdistuneisuus- ja masennusoireisiin (distressiin) hammaslääketieteen opiskelijoilla.