”Hammaslääkärini jäi eläkkeelle ja minun pitää löytää uusi. Joten tässä minä nyt olen.”
Potilas tapitti minua hoitotuolista. Sitten hän kertoi, miten he olivat vuosikymmenten varrella selvinneet mitä vaikeimmista hetkistä yhdessä. Röntgenkuvien otto oli ollut silkkaa tuskaa, mutta yhdessä esteet oli voitettu. ”Niin hyvin, että minä sanoin kaikille ystävillenikin, että siinä on hammaslääkäri, jonka luona kannattaa käydä.”
Tutkiva katse piirteli selkääni kiemuroita samalla, kun siirsin potilaan esitietoja suun kertomukseen. Mitähän potilas mahtoi uudelta lääkäriltä toivoa? En tuntenut eläköitynyttä kollegaa, joten ei ollut mitään vihjettä, mitä seurata. Oliko luottamus syntynyt hiljaisuudesta ja hellistä käsistä vai kenties rennosta tunnelmasta? Oliko edeltäjäni ollut aina aikataulussa vai monesti myöhässä, ja jos olikin, häiritsikö se potilasta lainkaan?
Aivot raksuttivat vimmatusti samalla, kun tiesin ajan käyvän vähiin. Enää kirjoittaisin ”puudutettu aiemmin haitatta”, minkä jälkeen kääntyisin kohti potilasta ja yrittäisin tavoittaa sen, mitä potilas kaipasi. Saatoin vain kuvitella, kuinka eläkkeelle jäänyt kollega juuri sillä hetkellä lohkoi kahvilassa sacherkakusta palasen ja katseli ulos hämärtyvään iltaan.
Viime vuosien ajan menneisyys on tuntunut monin tavoin paremmalta kuin nykyhetki ja tulevaisuus. Maailman sotaisuus, etupiiriajattelu ja planetaarisen terveyden uhat ovat tehneet tulevaisuusnäkymistä synkät ja sameat.
Silti Suomessakin on jo puolitoista miljoonaa ihmistä, jotka eivät ole eläneet päivääkään 1900-lukua. Heidän haaveissaan on pitkä elämä aina 2100-luvulle saakka. Sadoista heistä tulee hammaslääkäreitä. He tulevat todennäköisyyksien valossa kaiholla muistelemaan vielä nyt niin kaukaiselta tuntuvaa 2030-lukua, sen työelämää, alkeellisia teknologioita ja sitä, kuinka hassuja juttuja pitikään silloin töissäkin tehdä.
Yksi keino kuulostella omaa sisintään menneen ja tulevaisuuden suhteen on ajatusleikki. Kuinka kauas Suomen menneisyyteen uskaltaisit matkustaa, jos sinun tulisi viettää tuossa ajassa tasan kuukausi, eikä paluuta tämän päivän terveydenhuoltoon olisi kesken leikin?
Ehkä joku hammaslääkäreistä uskaltaisi kivikaudelle asti luottaen fyysiseen kuntoonsa ja perussairauksien puutteeseen. Oma vastaukseni yllätti minut: matkaisin kepeästi jonnekin vuoden 2010 tienoille. Omaan syntymävuoteeni lähtisin vasta huolellisen harkinnan jälkeen, ja jos minulla olisi imeväisikäinen, en suostuisi matkaamaan vuoteen 1986 ollenkaan.
Viime vuosina on jokaisen suomalaisen ulottuville tullut kuin vaivihkaa rokotteita, lääkkeitä ja hoitomuotoja, joista olisi sata vuotta sitten järjestetty kansanjuhlat. Tulevaisuudessa odottanevat läpimurrot muun muassa Alzheimerin taudin ehkäiseviin lääkkeisiin. Se tarkoittaisi myös suunterveyden riemuvoittoa miljoonille ikäihmisille.
Turvallista matkaa vuoteen 2026!
Anni Temonen
johtava hammaslääkäri Kainuusta