Suunterveyden ja suun terveydenhuollon haasteet eivät ratkea yksinkertaisilla tempuilla. Journal of Dental Research -lehden tuore artikkeli tarkastelee, miten systeemitieteiden menetelmät voivat auttaa ymmärtämään tätä kompleksisuutta ja tukea parempaa päätöksentekoa.
Systeemitiede on poikkitieteellinen lähestymistapa, joka tutkii järjestelmiä kokonaisuuksina: miten sen osat ovat keskinäisessä vuorovaikutuksessa, miten palaute, konteksti ja dynaamiset muutokset muovaavat toimintaa, ja miten järjestelmistä syntyy ominaisuuksia, joita ei voi selittää pelkkien osien avulla (emergenssi). Sen keskeisiä periaatteita ovat keskinäisriippuvuus, palaute ja säätely, dynaamisuus, kontekstuaalisuus sekä sopeutuvuus.
Systeemitieteessä on perinteisesti kaksi toisiaan täydentävää, mutta usein myös rinnakkain käytettävää lähestymistapaa. Kovassa lähestymistavassa tyypillisesti mallinnetaan järjestelmiä matemaattisesti, jotta voidaan ymmärtää, kuvata, optimoida ja ennustaa toimintaa ja seurauksia. Fokus on usein rakenteissa, mittareissa ja suorituskyvyn parantamisessa. Tätä voidaan käyttää esimerkiksi hoitopolkujen mallinnuksessa ja kariesesiintyvyyden ennustamisessa.
Pehmeä lähestymistapa lähtee konstruktionistisesta näkemyksestä (tieto muodostuu ihmisten tulkinnoista, kokemuksista ja vuorovaikutuksesta), korostaa teleologista selittämistä (mikä on prosessien tarkoitus tai tavoite), dynaamisia vuorovaikutuksia, toiminnallista kompleksisuutta ja rajoitettua rationaalisuutta (tiedot, kyvyt ja aika ovat rajallisia). Tavoitteena on oppimisen, yhteistyön, sopeutumisen, yhteisymmärryksen ja toimijoiden välisten suhteiden vahvistaminen. Lähestymistapaa on käytetty muun muassa hammashoidon ekologisen kestävyyden tutkimuksessa sekä hammashoitojärjestelmien tutkimuksessa.
Tutkijoiden mukaan kompleksisuuden ymmärrys saattaa auttaa ammattilaisia kohtaamaan erilaisia potilaita ja toisaalta jaksamaan töissä paremmin. Systeemitieteelliset havainnot haastavat myös perinteisiä tapoja selittää ja ymmärtää polttavia ajankohtaisia hammaslääketieteellisiä ilmiöitä. Koetan seuraavaksi tiivistää tutkijoiden kriittiset huomiot.
Terveys on kompleksinen ja dynaaminen ilmiö, joka rakentuu yksilöiden ja yhteisöjen tasoilla. Tutkijoiden mukaan suunterveyttä korostetaan usein erillisenä, yksilötason ominaisuutena. Tämä ohjaa päätöksentekoa kapeasti kohti yksilötason toimenpiteitä ja teknologiaa sen sijaan, että se suuntautuisi väestötasoisiin, kontekstiin sidottuihin ratkaisuihin.
Systeemitieteen havainnot kyseenalaistavat ehkäisyn ja hoidon jyrkän erottamisen ja korostavat integroitua otetta, jossa huomioidaan yhteiset riskitekijät, monisairastavuus ja suusairauksien kytkeytyminen ruokavalioon, sosioekonomisiin tekijöihin ja kroonisiin sairauksiin. Koko järjestelmä tulisi rakentaa tukemaan oikeudenmukaista ja kestävää väestön terveyden parantamista.
Yleinen fraasi ”suunsairaudet ovat ennaltaehkäistävissä” saattaa herkästi ylikorostaa yksilön vastuuta ja sivuuttaa vahvat rakenteelliset ja kontekstuaaliset tekijät. Systeemisestä näkökulmasta ongelmana on suoraviivainen ajattelu (syy johtaa seuraukseen), joka ohittaa monimutkaiset sosiaaliset kontekstit ja nojaa liiaksi teknisiin biomedikaalisiin ratkaisuihin.
Tutkijoiden mukaan systeemitieteet tukevat hammaslääketieteen suuntautumista kohti yhteisiä tavoitteita: sairaustaakan vähentämistä, hoitoon pääsyn parantamista ja ammattilaisten hyvinvoinnin tukemista kestävällä, integroidulla ja väestökeskeisellä tavalla. Helpommin sanottu kuin tehty.
Eero Raittio
dosentti, EHL
Kirjallisuutta:
Dritsch N, Bedos C, Vergnes JN. Systems Sciences in Dentistry: A Critical Review. J Dent Res. Online first 18.10.2025. doi: 10.1177/00220345251381690