Hammaslääkäriliitto järjesti lokakuun 25. päivä tulevaisuustyöpajan, jossa pohdittiin, miltä hammaslääkärin työnkuva näyttää tulevina vuosikymmeninä. Learning cafe -metodilla käytyjen keskustelujen perusteella yritettiin muun muassa hahmottaa, kuinka paljon ja millä tavalla hammaslääkäreitä pitäisi maassamme jatkossa kouluttaa.
Mukaan oli kutsuttu keskustelijoita muun muassa eri ministeriöistä, kaikista hammaslääkärikoulutusta järjestävistä yliopistoista, muista terveysalan järjestöistä, kunnista sekä Hammaslääkäriliiton hallituksesta ja koulutuspoliittisesta valiokunnasta.
Puhe sorisi vilkkaana läpi aamupäivän.
– Tilaisuus onnistui yli odotusten. Itse sain tilaisuudesta reppuuni paljon uusia hyviä näkökulmia, ja toivottavasti myös kaikki osallistujat oppivat jotain uutta aamupäivän aikana, työpajaa organisoinut liiton erikoistutkija Jaakko Koivumäki kertoi.
Keskustelut osoittivat, kuinka vaikeaa tulevaisuutta on ennustaa. Esimerkiksi terveystietoisuuden lisääntyminen voi vähentää hammaslääkärien tarvetta, kun väestö pitää itse paremmin huolta suistaan. Toisaalta sen voi ajatella lisäävän työvoiman tarvetta, koska ihmiset ovat valmiita satsaamaan rahallisesti enemmän terveyspalveluihin.
Tilaisuuden vetänyt terveydenhuollon professori Minna Kaila Helsingin yliopistosta muistutti, että alan toimijoiden on tärkeä olla aktiivisia, jotta tulevaisuus etenee toivottuun suuntaan.
– Ei pitäisi puhua tulevaisuudesta, vaan tulevaisuuksista, Kaila totesi.
Vaatimustaso kasvaa
Neljässä eri pisteessä käytyjä keskusteluita johtivat liiton työntekijät. Ensimmäisessä pöydässä pohdittiin, mitä kaikkea pitäisi huomioida päätettäessä koulutusmääristä Suomessa.
Muuttuvia tekijöitä hoidon kysyntään liittyen on lukuisia, ja työvoiman tarpeeseen vaikuttaa lisäksi moni muu asia, kuten työurien pituus ja työnjako. Koulutustarvetta arvioitaessa on myös huomioitava ulkomailta saapuvat hammaslääkärit. Myös yhä useampi suomalaisnuori opiskelee alaa ulkomailla.
– Ympäröivä kenttä voi muuttua myös yllättäen. Jos 2020-luvulla tulee lama, se vähentää selvästi hoidon kysyntää, Koivumäki totesi.
Toisessa pöydässä pohdittiin, millaisia taitoja ja ammatillisia valmiuksia hammaslääkäreiltä tulevaisuudessa vaaditaan.
– Keskusteluissa korostettiin yleisiä taitoja kuten oman osaamisen kehittämiseen liittyvät taidot ja vuorovaikutustaidot. Myös hammaslääketieteellisen osaamisen vaatimustaso kasvaa, keskustelua vetänyt Annariitta Kottonen summasi.
Kolmospöydässä Nora Savanheimo piti yllä keskustelua siitä, mihin erikoishammaslääkäreitä tarvitaan tulevaisuudessa. Keskustelujen perusteella erikoishammaslääkärin aseman kokonaisuuksia hallitsevana tiiminvetäjänä sekä konsulttina ja suunnittelijana pitäisi korostua entisestään. Digitalisaatio tarjoaa siihen jatkuvasti uusia mahdollisuuksia.
Keskustelijoiden toiveissa oli, että perustason ja erikoistason välisiä yksiköitä, kuten pääkaupunkiseudun yhteinen SEHYK, saataisiin kaikkiin maakuntiin.
– Keskusteluissa tuli myös esille, että erikoishammaslääkäreitä ja heidän kouluttajiaan tarvitaan lisää, Savanheimo kertoi.
Neljännessä pisteessä keskustelijat laitettiin miettimään tulevaa kansalaisten näkökulmasta. Millaisella ammattiryhmien välisellä yhteistyöllä ja työnjaolla palvelujärjestelmä toimii tulevaisuudessa?
Ira Peurakosken johtamissa keskusteluissa arveltiin, että eriarvoisuus lisääntyy entisestään muun muassa alueellisten erojen, maahanmuuton ja monisairaiden potilaiden vuoksi.
– Digitalisaation kautta voitaisiin saada säästöjä, jolloin palveluja ja resursseja olisi enemmän haastaville potilaille.
Kristallipalloa tulevaisuuden tarkkailuun ei yhden aamupäivän aikana vielä keksitty, mutta keskustelut antoivat hyvän pohjan tulevia tutkimuksia ja ennakointihankkeita varten. Kuten liiton puheenjohtaja Sirpa Tilander totesi loppupuheenvuorossaan, passiiviseksi ei kannata jäädä.
– Tulevaisuudet eivät tule, ne tehdään.