I januari, före koronavirusets tid, lovade jag skriva ledaren till majnumret av Tandläkartidningen. Föga kunde jag då föreställa mig hur annorlunda verkligheten ser ut nu när jag skriver detta.

Tammikuussa, aikana ennen koronaa, lupauduin kirjoittamaan toukokuun Hammaslääkärilehden pääkirjoituksen. Enpä osannut silloin kuvitella, miten erilaisessa todellisuudessa tätä kirjoittaessa elän.

Mennessäni reilu neljä vuotta sitten kollegan vastaanotolle kysyi minulle anamneesilomakkeen ojentanut henkilö ystävällisesti, haluaisinko täyttää myös hammashoitopelkoa arvioivan lomakkeen. Tuntui hyvältä.

Joskus käy niin, että uudessa työssä pääsee saman tien pisteeseen, jossa tapahtuu.

Koronaepidemia saapui pyytämättä ja yllättäen kurittamaan Suomen elinkeinoelämää helmi-maaliskuun vaihteessa.

I dessa tider, fyllda av coronavirus (COVID-19), har orden till en av Juha Vainios sånger av någon orsak ekat i mitt huvud. De finska orden lyder ”aika entinen ei koskaan enää palaa”, fritt översatt ”tiderna som gått återvänder aldrig”. Till sist var jag tvungen att gräva fram sångens ord och läsa igenom dem.