Ihmiset

KoulutusVuoden kouluttaja Hannamari Välimaa haluaa jakaa tietoa

19.11.2021Annika Nissinen
hannamari_valimaa_2021_vuoden_kouluttaja_web
Vuoden kouluttaja Hannamari Välimaalle liikkuminen lääketieteen ja hammaslääketieteen rajapinnassa on avannut aina uusia kiinnostavia kysymyksiä, joita hän on voinut hyödyntää muun muassa kouluttajan työssään. Kuva: (Sari Pakkanen)

Apollonian Vuoden kouluttaja -palkinto myönnettiin tänä vuonna Hannamari Välimaalle, joka on kouluttanut lukuisia kollegoja, vetänyt pitkään Hammaslääkäristä suulääkäriksi -kurssikokonaisuutta ja toiminut vuosia Apollonian koulutustoimikunnassa suulääketieteen ja yleislääketieteen asiantuntijana.

Lukuisten luentojen jälkeen hän on yhä innostunut oppimisesta ja tiedon jakamisesta toisille.

Välimaa on sekä erikoislääkäri että erikoishammaslääkäri ja väitellyt lääketieteen tohtoriksi. Ura onkin kuljettanut häntä monen kiinnostavan asian äärelle lääketieteen ja hammaslääketieteen solmukohtiin.

– On onni, että olen saanut liikkua rajapinnassa ja verkostoitua joka suuntaan. Työtehtäväni ovat tuoneet esille useita kiinnostavia kysymyksiä, joita olen sitten voinut hyödyntää kouluttajana, tutkijana ja kliinikkona.

Uran varrelta on jäänyt mieleen kohtaamisia monien ihmisten kanssa.

– Minulla on ollut sekä tutkimus- että kliinisellä puolella innostavia opettajia, jotka ovat sysänneet minua suuntaan ja toiseen. Olen aina ihaillut hyviä tiedon jakajia ja sellaisia ihmisiä, jotka tuovat asioista esille uusia näkökulmia – se on varmasti antanut itsellekin kipinää opetustyöhön.

Luennoiminen pitää hereillä

Välimaa ei osaa oikein itsekään tarkasti sanoa, milloin aloitti täydennyskouluttajana, mutta luennoitsijakokemusta on kertynyt jo kymmenien vuosien matkalta.

– Kun tietoa jakaa toisille, joutuu järjestämään omat ajatuksensa. Siitä on hyötyä omalle ajattelulle – se näkyy kliinisessä työssäkin.

– Esimerkiksi Suulääkäri-kurssilla näki lääketieteen kehityksen vauhdin ja osaamisen päivittämisen jatkuvan tarpeen.

Välimaalle vuorovaikutus ja koulutettavien kohtaaminen on tärkeää, ja luennoilla esiin nousevat hyvät kysymykset ja uudet näkökulmat ovat työn suola. Kouluttajan työssä tapahtuneet muutoksetkin Välimaa näkee oppimiskokemuksina.

– Hyvä luento on aina hyvä luento, mutta yleisö odottaa nykyään enemmän aktivoimista ja osallistamista. Viime aikoina on lisäksi hypätty pakostakin uusien koulutusmuotojen pariin. Se on tuonut uusia taitoja kouluttajillekin – virkistävää.

Kouluttajan työ ansaitsee näkyvyyttä

Välimaa otti tiedon kouluttajapalkinnosta vastaan suurella ilolla, ja juuri kouluttajan työstä saatu palkinto on hänelle mieleinen. Välimaa uskoo palkinnon saamiseen vaikuttaneen keskeisesti Hammaslääkäristä suulääkäriksi -kurssin koordinaattorin pitkäaikaisen tehtävän.

– Palkinto jo osaltaan kertoo, että kouluttajan tehtävääkin arvostetaan. Tuntui myös hienolta saada palkinto juuri Apollonialta, joka edustaa minulle laadukasta koulutusta.

Kouluttaminen ei meritoi kuten esimerkiksi tutkimustyö, mutta Välimaasta sen arvo on arjessa:

– Osaamisen välittäminen kollegoille päätyy potilaiden parhaaksi ja edistää terveyttä. Osaamisen luominen on minulle tärkeää.

Vaikka Välimaa on valmis mielellään antamaan tilaa muillekin, on hänellä yhä intoa lähteä kouluttamaan ja jakamaan tietoa. Toivottavasti pitkään!

Apollonian Vuoden kouluttaja -palkinto (3 000 €) jaetaan joka toinen vuosi tunnustuksena ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta kouluttajan työstä. Palkintoja on jaettu vuodesta 1987 alkaen.

Lue myös
Etsitkö näitä?