Ortodontiassa yleisenä hoitomuotona käytettävän kiinteän kojeistuksen yksi ongelma on, että monesti kojeiden kiinnikkeet eli braketit irtoavat hampaan pinnasta kesken hoidon. Tahaton irtoaminen aiheuttaa ylimääräisiä vastaanottokäyntejä ja lisää hoidon kustannuksia, mikä voi vähentää potilaan hoitomyöntyvyyttä jo muutenkin pitkän hoidon venyessä.
Brakettien kiinnitys joutuu hoidon aikana kovalle koetukselle, joten sidoslujuuden parantaminen on tärkeää. Toisaalta liian vahva kiinnitys saattaa johtaa hammaskudoksen vaurioitumiseen, kun braketit hoidon päättyessä irrotetaan hampaista. Haasteita aiheuttaa myös irronneen tilalle kiinnitettävän uuden braketin sidostus, sillä kiillettä on jo käsitelty ensimmäisen sidostuksen yhteydessä.
Tässä väitöskirjatyössä selvitettiin, kuinka yleistä brakettien irtoaminen on, ja pyrittiin parantamaan niiden sidoslujuutta erilaisin keinoin. Väitöstyöhön sisältyi kolme laboratoriotutkimusta sekä yksi retrospektiivinen potilastietojärjestelmätutkimus.
Tutkimuksen potilasaineiston muodosti 215 potilasta, joiden purentavirhettä hoidettiin kiinteillä kojeilla. Tässä potilasaineistossa 7,9 % braketeista irtosi ennenaikaisesti kesken hoidon. Irtoaminen oli yleisempää alaleuan hampaissa
(9,5 %) kuin yläleuassa (6,4 %). Sidoksen onnistumiseen vaikuttivat sekä valittu kiinnitysmuovi ja sidosaine että sidostustekniikka. Pojilla brakettien irtoamisfrekvenssi (8,7 %) oli hiukan suurempi kuin tytöillä (7,2 %), mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä.
Väitöskirjatyöhön liittyvissä laboratoriotutkimuksissa selvitettiin keinoja parantaa brakettien kiinnitystä kiilteeseen. Tutkimuksissa kartoitettiin, kuinka kiinnitysmuovi kovettuu braketin alla, ja havaittiin, että kiinnitysmuovin kovettumisaste metallisten brakettien ja suurempien kojeiden alla parani, kun braketin alla käytettiin lasikuituverkkoa. Toinen tapa parantaa muovin kovettumisastetta oli valokovettaa sitä hampaan läpi: kiinnitysmuovin valokovettaminen dentiinin läpi oli mahdollista 4 mm:n paksuuteen asti. Lisäksi tutkimuksessa käsiteltiin brakettien pohjaa erilaisilla esikäsittelyaineilla ja selvitettiin tämän vaikutusta sidoslujuuteen.
Silaanipohjainen esikäsittelyaine braketin pohjassa paransi keraamisten brakettien sidoslujuutta kiilteeseen, mutta toisaalta vahvempi sidos johti siihen, että kiinnikkeitä irrotettaessa kiille vaurioitui. Muilla testatuilla aineilla ei ollut merkittävää vaikutusta sidoslujuuteen. Laboratoriotöissä selvitettiin myös tekijöitä, jotka mahdollisesti vaikuttavat irronneen braketin korvaavan uuden kiinnikkeen sidoslujuuteen. Havaittiin, että braketin irrottua ennenaikaisesti oli tärkeää hioa pieni määrä kiillettä pois, jotta uutta brakettia kiinnitettäessä saavutettaisiin alkuperäiseen sidokseen verrattavissa oleva sidoslujuus.
Yhteenvetona voidaan todeta, että kliinisesti merkittävä osa braketeista irtoaa hoidon aikana, joten kiinnitystä on tärkeää parantaa. Toisaalta voimakas sidostuminen ei saa johtaa hampaan kovakudosten vaurioihin.
Tutkimus toteutettiin Turun yliopistossa ja Turun kliinisessä biomateriaalikeskuksessa (TCBC).
Väitöskirja tarkastettiin 21.8.2020 Helsingin yliopistossa.
Bonding of Orthodontic Brackets to Enamel – Studies on the Clinical Outcome of Bracket Bonding and Approaches to Increase the Bond Strength of the Adhesive Interface
Leeni Kilponen
HLT
VASTAVÄITTÄJÄ
Raija Lähdesmäki, dosentti
Oulun yliopisto
KUSTOS
Juha Varrela, professori emeritus
Turun yliopisto
ESITARKASTAJAT
Rita Cauwels, professori
Ghent University, Ghent, Belgia
Mona Montasser, professori
Mansoura University, Mansoura, Egypti
OHJAAJAT
Juha Varrela, professori emeritus
Turun yliopisto
Pekka Vallittu, professori
Turun yliopisto
Verkkojulkaisun osoite: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-8122-9