Keskustelu ultraprosessoidusta ruuasta on käynyt vilkkaana suuntaan jos toiseen. Yhtäällä varoitellaan sen runsaan käytön yhteydestä erinäisten kroonisten sairauksien kohonneeseen riskiin, toisaalla vaaditaan kansalaisaloitteella moista pois päiväkotilasten ja koululaisten lautasilta. Ja sitten löytyy joukko, joka julistaa koko prosessoinnin harmittomaksi. Mistä siis on kyse?
Prosessoitujen ruokien yleisin luokitusjärjestelmä, Nova-luokitus, jakaa ruuat neljään luokkaan prosessoinnin asteen mukaan. Äärimmäisenä ovat nämä ns. ultraprosessoidut elintarvikkeet. Niille on tyypillistä pitkälle viety muokkaus, lisäaineiden käyttö ja edullisista raaka-aineista valmistettu helposti nautittava energiatiheä lopputuote. Usein ne sisältävät runsaasti sokeria, rasvaa, aromeja sekä väriaineita. Prosessi vielä viimeistellään houkuttelevalla ja vahvasti brändätyllä pakkauksella.
Prosessointi itsessään ei kuitenkaan tee ruuasta automaattisesti epäterveellistä – aivan kuten prosessoimattomuus ei takaa terveellisyyttä: ratkaisevaa on ravintosisältö. Ultraprosessoitujen tuotteiden joukossa on useita hammasterveydenkin kannalta haitallisia tuotteita, esimerkiksi makeiset, sokerimurot, keksit, leivonnaiset ja virvoitusjuomat.
Tutkimukset osoittavat, että ihmiset, jotka syövät paljon ultraprosessoituja ruokia, saavat enemmän vapaita sokereita kuin ne, jotka syövät niitä vähän. Haitallisuus suunterveydelle syntyykin runsaasta vapaan tai lisätyn sokerin määrästä tai happamuudesta, ei tuotteen prosessoinnin asteesta.
Kannattaako pyörää keksiä uudelleen tai kääriä vanhaa tuttua uuteen pakettiin? Ravitsemustieteessä kun on jo pitkään tunnettu ultraprosessoidun ruokavalion malli: länsimainen ruokavalio.
Puhe ultraprosessoidusta ruuasta ja vastakkainasettelu luonnollisuuden ja lisäaineiden tai prosessoinnin välillä saattaa hämmentää maallikkoa ja kääntyä myös suunterveyttä vastaan. Näin käy, jos väestö ultraprosessoitua tuotetta välttäessään harhautuu hyljeksimään terveellisiä vaihtoehtoja – ja jos kuluttajan katse kääntyy sivuun hammasterveyden kannalta aidosti merkityksellisistä seikoista.
Olisikin ehkä turvallisinta ja yksinkertaisinta palauttaa länsimaisen ruokavalion päälaelleen kääntämä ruokapyramidimme takaisin tukevalle pohjalle oikeaan asentoonsa.
Samalla pitäisi palauttaa keskustelu kansallisiin ravitsemussuosituksiin. Ruokavalion koostaminen niiden mukaan ja esimerkiksi suosituksissa kuvattuja päivittäisiä ateriamalleja hyödyntäen on yksinkertainen tapa edistää väestön ja yksittäisen ihmisen koko kehon terveyttä sekä sen tärkeänä osana myös suunterveyttä. Lopulta kyse ei ole siitä, kuinka paljon ruoka on prosessoitu, vaan siitä, kuinka hyvin se palvelee terveyttä – myös suunterveyttä.
Aija Hietala-Lenkkeri
Hammaslääkäriliiton asiantuntijahammaslääkäri