Osa-aikatyön tekeminen on jatkanut yleistymistään ja päätoimeaan tekee osa-aikaisesti nyt 38,6 % hammaslääkäreistä. Ennen koronavuosia osa-aikatyötä tekevien osuus ei ollut koskaan yli 30 %.
Yleisimmät syyt osa-aikatyöhön olivat työssä jaksaminen (41,0 %) ja halu tehdä työtä hammaslääkärinä myös jossakin toisessa työpaikassa (34,8 %). Tiedot käyvät ilmi Hammaslääkäriliiton uusimmasta työmarkkinatutkimuksesta.
Sivutyötä tekevien osuus lisääntyi prosenttiyksikön edellisvuodesta. 28,4 %:lla hammaslääkäreistä oli päätyönsä rinnalla yksi tai useampi sivutyö.
Hammaslääkärien kokonaistyöpanos, johon lasketaan mukaan kaikki työaikamuodot päätyössä ja mahdollisissa sivutöissä, oli pienentynyt hieman ja oli nyt keskimäärin 35,7 tuntia viikossa. Luku on nyt pienin työmarkkinatutkimusten historiassa. Kokonaistyöajan vähennys havaitaan ainoastaan naisilla, kun miehillä se on jopa hieman lisääntynyt edellisvuodesta. Ilmiö toistuu jokaisessa ikäluokassa (alle 35 v., 35–50 v., yli 50 v.).
Kokoaikatyötä tekevien hammaslääkärien keskiarvopalkka oli 7 233 € ja mediaani 7 000 € kuukaudessa. Mediaanipalkka kasvoi 5,3 % edellisvuodesta. Ammatinharjoittajien osalta tiedusteltiin edellisen vuoden tuloja, joista laskettiin laskennallinen päivätulo. Laskennallinen päivätulo oli kasvanut vuodesta 2022 vuoteen 2023 6,8 %.
Yksityishammaslääkäreistä 26 % piti potilasmääräänsä liian pienenä, 68 % sopivana ja 7 % liian suurena. Potilasmääränsä liian pienenä kokevien osuus oli suurimmillaan viiteen vuoteen. Potilaspulaa kokevilla olisi valmius lisätä kliinistä työaikaansa keskimäärin viisi tuntia viikossa.
Työmarkkinatutkimuksia on tehty vuodesta 2012 lähtien. Yhtenä esimerkkinä pidemmän aikavälin muutoksista on mitä ilmeisemmin organisaatioiden koon kasvuun liittyvä havainto siitä, että hammaslääkärijohtajien osuus työtä tekevistä hammaslääkäreistä on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 20 %:sta noin 15 %:iin (kuvio 1).
Työmarkkinatutkimus mahdollistaa muutosten seuraamisen
Hammaslääkäriliiton työmarkkinatutkimuksia on tehty vuodesta 2012. Monia kysymyksiä on toistettu säännöllisin väliajoin, ja kyselyn kohdejoukon valintakriteerit on pidetty samana: kyselyn saavat vastattavakseen kaikki alle 63-vuotiaat hammaslääkärit ja yli 62-vuotiaista kaikki työelämässä yhä mukana olevat. Pitkät aikasarjat, joita tutkimus tuottaa, mahdollistavat muutosten seuraamisen ja joskus auttavat myös pitämään jalat maassa, kun keskiarvot kertovat, ettei maailma olekaan muuttunut niin paljon kuin muutospuhe antaisi ymmärtää.
Tämän vuoden tutkimus (TMT2024) toteutettiin sähköisenä kyselynä 2.4.–29.4.2024. Kyselyyn vastasi 1 286 liiton jäsentä, ja vastausaste oli 32,0 %.
Jaakko Koivumäki
Hammaslääkäriliiton erikoistutkija
Työmarkkinatutkimuksen tulokset löytyvät osoitteesta: www.hammaslaakariliitto.fi/fi/tilastot-ja-tutkimukset/tyomarkkinatutkimus-tmt