Tuore monikansallisen tutkijaryhmän julkaisema meta-analyysi raportoi peri-implantiitin esiintyvyydestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä (Rakic ym. Clin Oral Investig 2018; 22: 1805–16). Eurooppalainen konsensus-työryhmä on vuonna 2012 määritellyt peri-implantiitin diagnostiset kriteerit, joita tässäkin tutkimuksessa oli käytetty (Sanz & Chapple, J Clin periodontol 2012; doi:10.1111/j.1600-051X.2011.01837x).
Rakic ym. tutkivat helmikuuhun 2016 saakka julkaistua kirjallisuutta ja kelpuuttivat 29 tutkimusraporttia tarkempaan analyysiin. Tulokset osoittivat, että peri-implantiitista kärsiviä potilaita oli 18,5 % implanttihoitoa saaneista, mutta implanttitasolla laskettuna osuus oli 12,8 %.
Regressioanalyysilla tutkittiin, mitkä tekijät saattoivat vaikuttaa tähän tulehdustilaan. Ainoa yksittäinen riskitekijä oli implantin pintarakenne siten, että karheapintaiset implantit selvisivät sileäpintaisia puhtaammin paperein (P = 0,01).
Kirjoittajat toteavat, että peri-implantiitin diagnostiikka on edelleen vaikeaa ja että yhtenäisiä kriteereitä tulee kehittää. Kliinisen tarkastuksen oheen toivotaan biologisia markkereita. Voi olla, että Suomessa kehitetty MMP-8 chairside-testi tuo osaltaan tähän helpotusta (Thierbach ym. J Clin Diagn Res 2016. doi: 10.7860/JCDR/2016/16105.7749).
Mielestäni mainitut prosenttiluvut ovat suuria ottaen huomioon, kuinka yleistä hammasimplanttien asentaminen nykyisin on. Toisaalta luvut korostavat, kuinka tärkeää huolellinen potilasvalinta on, ja että implanttien ylläpitohoitoa ei voi kyllin korostaa, ts. moitteeton suuhygienia on erittäin tärkeää.
Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos valitettavasti lopetti hammasimplanttien rekisteröimisen vuonna 2016. Kertyneet tilastot osoittavat, että 2000-luvulla niitä asennettiin enenevässä määrin, vuoden 2014 luku oli 16 207 ja suurin osa (14 550) hoidoista annettiin yksityissektorilla (ks. thl.fi).
Rekisterissä ei kuitenkaan ole tietoja implanttihoitoihin liittyvistä komplikaatioista eikä hoidon prognoosista. Mutta kun kertoo em. vuosittaisen implanttimäärän tässä siteeratun meta-analyysin antamalla prosenttiluvulla, saadaan meilläkin peri-implantiitin esiintyvyydeksi lähes 3 000 potilasta vuosittain. Melko monta potilasta, mikäli luku pitää paikkansa!
Meta-analyysin kirjoittajat toteavat vielä lopuksi, että implanttihoidon suunnittelussa tulee ensisijaisesti huomioida paikalliset tekijät, kuten käytettävien implanttien pintarakenne, jotta peri-implantiiteilta vältyttäisiin. Minä lisäisin varoitukseen tupakoivat potilaat. Olisi mielenkiintoista kuulla implanttihoitoja tekevien kollegojen kokemuksia tässä asiassa.
J H Meurman