Suulääketieteen erikoisalalle ja erikoishammaslääkärikoulutuksen uudistukselle on näkyvissä varovaista vihreää valoa.
Uudistus nytkähti eteenpäin, kun sosiaali- ja terveysministeriön asettama koordinaatiojaosto päätti syyskuun puolivälissä esittää ministeriölle tarkemman säädösvalmistelun aloittamista. Esitys ei kuitenkaan sido ministeriön valmistelua eikä automaattisesti tarkoita muutosten toteutumista.
Ehdotusten mukaisesti sekä kliinisen hammashoidon että diagnostiikan painotusalat eriytettäisiin omiksi erikoisaloikseen. Suulääketiede olisi kokonaan uusi perustettava hammaslääketieteen erikoisala. Lisäksi ehdotetaan, että suu- ja leukakirurgian erikoislääkärikoulutukseen tulisi lääketieteen lisensiaatin tutkinnon lisäksi uutena vaatimuksena hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinto.
Koordinaatiojaosto äänesti kokouksessaan kaikista muista paitsi kliinisen hammashoidon erikoisaloja koskevasta ehdotuksesta.
Hammaslääkäriliittoa jaostossa edustava asiantuntijahammaslääkäri Aija Hietala-Lenkkeri toteaa, että liitto kannattaa kaikkia neljää ehdotusta. Niistä myös on tehty kattavat selvitykset, selvitystyöryhmien raportti vuonna 2023 sekä selvityshenkilö Ruokosen jatkoselvitysraportti viime vuonna.
– Oli perusteltua esittää, että asiassa käynnistetään ministeriössä tarkempi säädösvalmistelu.
Mahdollisia säädösmuutoksia työstetään ammattihenkilölain ja sen perusteella annettujen asetusten päivittämisen osana, ja niiden olisi tarkoitus tulla voimaan 2027.