Uutiset

TiedeuutinenMiljoonien potilaiden suunterveystiedot hyötykäyttöön – Ruotsi näyttää mallia

16.4.2025Jenna Mendez
Ruotsin laaturekisteriä luotsaa pitkään Ruotsissa asunut islantilaissyntyinen Álfheidur Ástvaldsdóttir. Hän kertoi Apollonia Symposiumissa, että SKaPan mahdollisuudet kehittyä ovat loputtomat. (Kuva: Ismo Henttonen)

Ruotsin kansallinen kariesta ja parodontiittia koskeva laaturekisteri SKaPa (Svenskt Kvalitetsregister för Karies och Parodontit) on edistänyt suunterveyden diagnostiikkaa ja hoidon laatua vuodesta 2008 lähtien. Laaturekisterin vaikutuksia Ruotsin hammashoitoon esitteli maaliskuussa Apollonia Symposiumissa Álfheidur Ástvaldsdóttir, jonka mukaan rekisterin avulla pystytään seuraamaan muun muassa muutoksia karieksen ja parodontiitin esiintyvyydessä.

Rekisteri sisältää tällä hetkellä tietoja yli kahdeksasta miljoonasta potilaasta, ja sekä julkinen että yksityinen sektori ovat laajasti edustettuina. SKaPalla onkin Ruotsissa keskeinen rooli näyttöön perustuvassa terveydenhuollossa, kliinisessä tutkimuksessa ja hoitotulosten kehittämisessä.

Ruotsissa pitkään asuneen islantilaissyntyisen Ástvaldsdóttirin mukaan rekisteritiedoista nähdään myös, että vaikka erot eri alueiden välillä ovat suuria, yksilölliset hoitovälit ja hoitosuunnitelmat ovat kehittyneet positiivisesti.

SKaPan tärkeimpänä tavoitteena onkin seurata hoidon laatua kansallisella, alueellisella ja hoitolatasolla, arvioida kansallisten ohjeistuksien toteutumista, edistää rekisteripohjaista tutkimusta ja huomioida potilaiden itsearvioinneista saatuja tietoja. Rekisteri auttaa myös tunnistamaan suun terveydenhuollon kehityskohteita, asettamaan tavoitteita ja seuraamaan laadun parantamista.

Ástvaldsdóttirin mukaan SKaPa ei toimisi ilman laajoja yhteistyöverkostoja. Hänestä on erityisen tärkeää, että koko suun terveydenhuollon henkilöstö ymmärtää, miten rekisteri toimii ja että rekisteriä osataan hyödyntää arjessa.

SKaPan keräämällä tiedolla on ollut vaikutusta myös suun terveydenhuollon päätöksentekoon, ja potilaat arvostavat sitä, että heillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan hoitoonsa.
Haasteitakin riittää. Etenkin hauraiden iäkkäiden potilaiden riittävään hoitoon on panostettava, sillä heidän osaltaan hoitovälit ovat jonkin verran pidentyneet.

Ástvaldsdóttir kehuu, että SKaPalla on valoisa tulevaisuus edessään, sillä mahdollisuudet kehittyä ovat loputtomat. Juuri nyt tarkastellaan, voidaanko esimerkiksi lukuisat eri laaturekisterit linkittää toisiinsa. Lisäksi Tukholman yliopiston kanssa selvitetään, miten tekoälyä voidaan hyödyntää SKaPan kehityksessä.

SKaPan menestys vahvistaa sen asemaa hammaslääketieteellisten laaturekisterien edelläkävijänä. Se tarjoaa mallin myös Suomen järjestelmien kehittämiseen. THL:n ylihammaslääkäri Ulla Harjumaa totesikin osuvasti Symposiumissa, että SKaPa on kuin Suomen laaturekisterin isosisko.

Lisätietoa SKaPasta ja vuosiraporteista: www.skapareg.se/kort-om-skapa/

Lue myös
Etsitkö näitä?