Kuinka vaikeaa voi poraaminen olla? Muistan elävästi viime lukuvuoden syksyn ensimmäiset harjoitustyöt Simulassa Kalle-Orvokin kanssa (Kalle-Orvokki = turkulaisittain fantom-pää). Kohta pitäisi saada kandin arvonimi, eikä tästä tule yhtään mitään, muistan ajatelleeni kauhuissani.
En usein edes uskaltanut aloittaa poraamista heti, vaan vielä kymmenen minuutin jälkeenkin mallailin ja pähkäilin, miten homma pitäisi tehdä, jotta poraus varmasti onnistuisi. Stressasin paljon ja välillä jopa ahdistuin. Vaikka kyse oli siis pelkistä muovihampaista, hyvinkin puutuneen nukkepotilaan suussa.
Tunsin oloni vähän väliä koko kurssin huonoimmaksi, eivätkä tilannetta helpottaneet useamman kerran uusintaan menneet kompetenssikokeet. Vielä viime syksynäkin olin purskahtaa itkuun omaopettajatapaamisessa, koska neljäs vuosi, erityisesti sen suoritteet ja tuleva kandikesä, tuntui mahdottomalta haasteelta.
Mutta miten minulla nykyään menee? Klinikkamme ihana suuhygienisti sanoi minulle jonkin aikaa sitten: ”Aurora, sä oot ihan puhjennut kukkaan täällä!” Kehitystäni on kuulemma ollut ilahduttavaa seurata. Olen muuttunut ihan tyystin: ujosta ja epävarmasta kandista on kasvanut haasteisiin innolla tarttuva, uuden oppimista janoava ja asioista helposti innostuva kandi. Minusta tämä oli aivan ihanasti sanottu, eikä se varmasti tule unohtumaan pitkään aikaan.
Tuntuu hurjalta sanoa, mutta minulla on nyt kaikki kandisuoritteet kasassa, työpaikka ensi kesäksi varmistettuna – ja mikä parasta, nautin todella paljon potilastöiden tekemisestä. Lisää motivaatiota antavat jokaviikkoiset kehut opettajilta. Onnistumiset ja positiivinen palaute jaksavat kuitenkin välillä hämmästyttää, koska olinhan pitkään omaksunut itselleni sen ”surkean kandin” roolin.
Vaikka saatan olla edelleenkin liian varovainen, itseluottamukseni kasvaa koko ajan. Kesätyö hammaslääkärin sijaisena ei enää pelota vaan päinvastoin – odotan innolla, mitä tuleman pitää! Ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, saan ensi vuoden lopussa hyppysiini ”hammaslääkärin ajokortin”, jolloin ammattilaiseksi kasvaminen voi toden teolla alkaa.
Haluan muistuttaa erityisesti alemmilla vuosikursseilla opiskelevia kollegoja, ja miksei muitakin, yhdestä tärkeästä asiasta: luottakaa prosessiin. Jokainen kehittyy omaan tahtiinsa, toiset omaksuvat taitoja nopeammin ja toiset hitaammin, mutta lopulta kaikista tulee osaavia ammattilaisia, taitavia hammaslääkäreitä. Hurjasti tsemppiä opintoihin!
Aurora Uotila
Kirjoittaja on neljännen vuosikurssin denttari Turusta.