Uutiset

KoulutusKoulutuksen uusi malli huolestuttaa Tanskassa

19.6.2025Heli Mikkola

Tanskan hammaslääkäriliitto pitää kesäkuun puolivälissä julkistettua suunnitelmaa uudenlaisesta hammaslääkärikoulutuksesta huolestuttavana.

Laajan poliittisen enemmistön julkistamassa suunnitelmassa opiskelijoita koulutettaisiin Odensessa ja he hoitaisivat potilaita yksityisillä klinikoilla jo ennen valmistumistaan. Liitto pelkää että yksityisillä toimijoilla ei ole kapasiteettia opiskelijoiden ohjaamiseen ja toteaa, että koulutuksen vaatimuksista tinkiminen vaarantaa potilasturvallisuuden.

Tanskan hammaslääkäriliiton tiedotteen mukaan maan hammaslääkäripula tulisi ratkaista lisäämällä opiskelijamääriä vahvoissa tiedekunnissa Kööpenhaminassa ja Aarhusissa. Liitto toteaa, että rahaa ei pitäisi käyttää uuteen koulutukseen, jonka tieteellinen taso on kyseenalainen.

Tanskan kansankäräjät päättivät vuonna 2022 lisätä hammaslääketieteen opiskelijapaikkoja Kööpenhaminan ja Aarhusin yliopistoissa yhteensä 35 paikalla vuosittain. Sopimus päättyy vuoden 2026 lopussa.

Tanskan hammaslääkäriliiton puheenjohtaja Torben Schønwaldt kehottaa tiedotteessa poliitikkoja jatkamaan sopimusta ja laajentamaan sitä hammaslääkäripulan ratkaisemiseksi.

 

 

Lue myös
Etsitkö näitä?