Mediassa on jo kauan hehkutettu, kuinka maapallo tukehtuu muoviin. Kuvat valtamerien valtavista muovikertymistä ovat hätkähdyttävää katseltavaa. Pahinta on, että joka vuosi muovijätettä kertyy meriin miljoonia tonneja lisää.
Belgialaisen Gentin yliopiston tutkijat ovat arvioineet, että jokainen eurooppalainen nielee ruuan mukana vuosittain 11 000 muovipartikkelia. Näistä noin 60 % imeytyy ja saattaa pahimmillaan aiheuttaa toksisia ja immunologisia reaktioita elimistössä. Muovijätteellä voi siis olla muitakin kuin ympäristövaikutuksia. Myös Euroopan Unioni on reagoinut, ja Brysselissä pohditaan jopa muovisten mehupillien kieltämistä.
Hammashoidossa ja erityisesti kirurgisissa toimenpiteissä kertakäyttöiset muovituotteet on hyväksytty ylivoimaisina hygienia- ja steriliteettivaatimukset täyttävinä verrattuna pestäviin ja autoklavoitaviin tuotteisiin. Brittiläisellä dentistry.co.uk-sivustolla on herätetty kysymys, onko kertakäyttömuovien laajamittainen käyttäminen kliinisessä työssä todella perusteltua?
Tieteellistä evidenssiä ei kuitenkaan ole puolesta eikä vastaan kertakäyttöisten hoitovälineiden ja suojien merkityksestä infektioiden torjumisessa ja siten potilasturvallisuuden kannalta, verrattuna monikäyttöisiin tuotteisiin. Tässä olisi yksi tutkimuksen aihe. Samassa kirjoituksessa peräänkuulutettiin myös alan teollisuuden ryhdistäytymistä asiassa esimerkiksi pakkausten osalta (https://www.dentistry.co.uk/2018/06/07/single-use-dental-items-burden-environment/).
Edellä kerrottu voi vaikuttaa hurskastelulta ottaen huomioon muovien laajamittaisen käytön juuri pakkauksissa yms. Tästä jokaisella on taatusti omakohtaista kokemusta. Mutta kenties pienetkin pisarat meressä voivat vaikuttaa – tai vaikuttaa ainakin meriin.
Vastaanotoilla aiheesta voitaneen keskustella ja tarkastella sitten kriittisesti omia ja yhteisiä työtapoja. Olisiko asialle jotain tehtävissä?