Maailmanlaajuisesti keliakiaa sairastaa noin 1 % ihmisistä, ja valtaosa heistä on naisia. Taudin taustalla on geneettinen alttius, minkä johdosta suolen epiteeli käynnistää tuntemattomasta syystä immuunivasteen ihmisen nautittua gluteenia sisältävää ravintoa.
Kliiniset manifestaatiot ovat monenlaisia, lähes oireettomista vaikeisiin aliravitsemustiloihin. Lievemmissä tautimuodoissa epämääräiset vatsavaivat ovat tyypillisiä. Iholla keliakia aiheuttaa dermatitis herpetiformis -nimisen taudinkuvan, kutiavaa rakkulaista ihottumaa.
Keliakian diagnoosi pohjautuu siihen, että patologi havaitsee gastroskopian yhteydessä otetuista koepaloista villusatrofian. Useimmilla potilailla on lisäksi kiertäviä vasta-aineita kudoksen transglutaminaasia vastaan. Keliakiaa seulotaan näitä verestä määrittämällä, ja analyysistä saadaan myös diagnostista varmuutta.
Hoito on gluteenivapaa dieetti, jonka tunnontarkka noudattaminen parantaa suolen seinämämuutokset suurimmalla osalla potilaista. Pieni osa potilaista ei kuitenkaan reagoi välttämisdieettiin suotuisasti, ja niinpä kehitteillä on muita hoitomuotoja. Jopa rokotteita on päässyt ihmistutkimuksiin saakka.
Uusista lääkkeistä laratsotidi ja latiglutenaasi ovat ns. faasi 2 -vaiheessa, jolla tarkoitetaan oikeiden potilaiden, ei koehenkilöiden, tutkimista. Mutta hoitotulokset on aina varmistettava suurella joukolla potilaita, ennen kuin lääkkeen jatkokehitystä ja mahdollista hyväksymistä yleiseen käyttöön voidaan harkita.
Laratsotidi korjaa suolen häiriintynyttä permeabiliteettia, ja latiglutenaasi on entsyymi, jonka toivotaan estävän gluteenin aiheuttamia muutoksia suolen seinämässä (Lebwohl ym. Lancet 2018; 391: 70).
Suun terveydenhuollon henkilöstö muistaa keliakian sen aiheuttamista hammasmuutoksista, mikäli sitä ei diagnosoida ja hoideta varhaislapsuudessa. Jos keliakiaa ei lapsen kasvuiässä havaita, kiillemuutokset ovat sitä pahempia mitä ärhäkämpi tauti on kyseessä – ja nehän ovat palautumattomia.
Tästä kollega Liisa Aine julkaisi aikoinaan väitöskirjansa Tampereella. Aikuisilla keliakia voi ilmentyä suun limakalvojen haavaumina, ja tauti onkin pidettävä mielessä hankalan aftoosin stomatiitin erotusdiagnostiikassa. Joskus nämä suuoireet johtavat jatkotutkimusten myötä keliakiadiagnoosiin.
Hiljattain julkaistiin Yhdysvalloista 6 661 potilaan aineisto, jossa tutkittiin keliakian ja parodontiitin assosiaatioita. Tulokset osoittivat ehkä yllättäen, että keliakia vähentää parodontiitin riskiä. Vaarasuhde oli 0,5 (95 % luottamusväli 0,22–1,16). Keliakiapotilailla oli kuitenkin hiukan enemmän alveoliluukatoa kuin terveillä verrokeilla (Spinell ym. J Clin periodontol 2017. doi:10.1111/jcpe.12856).
J H Meurman