Suomessa on tällä hetkellä EU:n korkein työttömyysaste, lähes 11 %. Hammaslääkäreillä luku on laskentatavasta riippuen noin 2–4 %. Lisäksi yksityissektorin vapaa kapasiteetti ylittää selvästi terveyskeskusten työvoimavajeen. Ajat ovat vaikeat, mutta talouden suhdanteiden käänne voi muuttaa tilanteen paremmaksi nopeastikin. Koulutuspoliittisten linjausten aikahorisontti on tätä pidempi.
Työvoiman kysyntä ja tarjonta määrittävät työllisyyttä yhtä lailla nyt kuin kauempana tulevaisuudessa. Liiton tekemä ennuste osoittaa, että hammaslääkärien määrä kasvaa tulevina vuosikymmeninä sekä absoluuttisesti että suhteessa väestöön. Suuret hammaslääkäri-ikäluokat poistuvat alalta tämän vuosikymmenen aikana, ja nykyiset suuret sisäänottomäärät lisäävät sen jälkeen tarjontaa selvästi enemmän kuin eläkepoistuma vähentää.
Pelkkä tarjonta ei ratkaise työmarkkinoiden tasapainoa. Työllisyys määräytyy sen perusteella, miten hoidon tarve kehittyy ja kanavoituu kysynnäksi. Yleensä ajatellaan, että väestön ikääntyminen lisää sairastavuutta, mutta asia on monitahoinen.
Lasten suunterveyden kehitys on menestystarina: 12-vuotiaiden DMF-indeksi laski 1970-luvulta 1990-luvun alkuun noin seitsemästä yhteen. Saavutetun terveyden ylläpitäminen vaatii väsymätöntä työtä ja hammaslääkärien osaamista, esimerkiksi yhä nuoremmilla ilmaantuvan parodontiitin varhaista diagnosoimista. Myös aikuisväestön suunterveys edellyttää jatkuvaa, pitkäkestoista ja usein entistä vaativampaa riskinarviointia ja hoitoa: omien hampaiden säilyminen, kroonisten suunsairauksien yleisyys ja ikääntyvien potilaiden yhä vaativammat hoidot pitävät yllä tarvetta. Sairaudet vaihtelevat myös ikäryhmittäin ja kasautuvat epätasaisesti pienelle osalle väestöä. Unohtaa ei sovi potilaan osallistamisen, arvojen ja omahoidon vaikutusta hoidon tarpeeseen ja kysyntään.
Työvoiman kysyntään vaikuttavat lisäksi lainsäädäntö, rahoitus, kustannukset, teknologian ja tuottavuuden kehitys sekä palvelujärjestelmän työnjako. Julkisen sektorin jonot eivät automaattisesti ohjaa kysyntää yksityiselle, kun jo julkisen asiakasmaksut voivat estää hoitoon hakeutumisen. Keskeinen kysymys on myös ammattihenkilöiden välinen potilasturvallinen työnjako ja sen suhde kustannuksiin.
Ajatus sisäänottomäärien jatkuvasta lisäämisestä ei perustu realistiseen odotukseen kysynnän lisäyksestä. Viisaampana pitäisimme aloituspaikkojen maltillista supistamista. Se kuitenkin tulisi tehdä aiemmista virheistä opiksi ottaen siten, että neljä koulutusyksikköä säilyvät.
Nuorten hammaslääkärien näkymä työelämään on kuitenkin positiivinen. Työn ydin – vastuu, kliiniset toimenpiteet ja potilaskohtainen vuorovaikutus – ei ole helposti tekoälyn korvattavissa. AI-murroksen kynnyksellä monen muun ammatin huoli työpaikkojen säilymisestä on suuri. Jos kotimainen kysyntä heilahtelee, hammaslääkärin ammatti tarjoaa myös vaihtoehtoja ja on kansainvälisesti harvinaisen siirrettävä – toki kollegojen liike rajojen yli on yhtä mahdollista molempiin suuntiin.
Työmarkkinoiden tietopohjainen tarkastelu on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Ylikoulutusta pitää välttää, eikä se olisi kansantaloudellisestikaan kestävää koulutuspolitiikkaa.
Aija Hietala-Lenkkeri
Hammaslääkäriliiton asiantuntijahammaslääkäri
Jaakko Koivumäki
Hammaslääkäriliiton erikoistutkija