On viimeinen työpäiväni kesäkandina ja istun hoitohuoneessani Harjavallan hammashoitolassa. Kurkkaan odotusaulaan – ja hymyilen. Siitä on melkein 20 vuotta, kun istuin itse jännittyneenä samassa aulassa: edessä oli oikomishoidon aloitus ja ensimmäinen hampaanpoisto. Ja nyt istun täällä, huoneessa, jonka ovessa lukee “Hammaslääkäri Aurora Uotila”. Tuntuu aika uskomattomalta.
Kun kesätyöni hammaslääkärin sijaisena alkoivat, olin innoissani mutta myös varautunut siihen, ettei alku tulisi olemaan helppo. Ensimmäiset viikot veivätkin paljon voimia, sillä vaatimustasoni itseäni kohtaan oli hyvin korkealla – enkä ollut monestikaan tyytyväinen siihen, mitä sain aikaan.
Tilannetta ei helpottanut se, että ensimmäisillä potilaillani oli haastavampia lohkeamia, enkä ollut kertaakaan aikaisemmin paikannut lohjennutta hammasta ylipäätään. Siinä käytiin kyllä monenlaisia tunteita läpi! Muistan rehellisesti miettineeni: ”Miten ihmeessä selviän tästä kesästä?”
Alkujärkytyksen jälkeen päätin, että ei auta muu kuin mennä eteenpäin potilas kerrallaan ja ottaa sellainen asenne, että osaamattomuuden tunnistaminen ja avun pyytäminen on ihan ok. Töiden jälkeen olin aivan poikki ja palautumiselle oli todella otettava aikaa – myös arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Harmillisesti jouduin jopa perumaan kivoja menoja oman jaksamisen takia, vaikka normaalisti olen jatkuvasti menossa ja touhuamassa kaikenlaista.
Kesäkandina on helppo miettiä omia heikkouksiaan, mutta mitenkäs ne omat vahvuudet? Useampi potilas kertoi hämmästyneensä, kun puuduttaminen ei sattunutkaan. Eräs pelkopotilas kysyi hoidon jälkeen, miten hän pääsisi jatkossakin potilaakseni, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun häntä ei pelottanut hammaslääkärissä. Positiivista palautetta sain vastaanottotilanteen kiireettömyydestä, potilaslähtöisyydestä ja empaattisuudesta. Vastaavanlaista palautetta olen kuullut kurssikaverieni saaneen.
Vanhempieni ja isovanhempieni ikäluokkien hammaslääkärikokemukset ovat saattaneet olla kivuliaita paikkauksia, väärien hampaiden poistoja ja jopa humalassa työskennelleitä hammaslääkäreitä. Onneksi nykyään ajat ovat muuttuneet, ja potilaskohtaamiseen panostetaan hammaslääketieteen koulutusohjelmassa enemmän kuin koskaan.
Vaikka kesään mahtui paljon epävarmuuden sietämistä ja epäonnistumisten käsittelyä, mieleen jäi kuitenkin lukuisia positiivisia kohtaamisia ja onnistumisia. Kaikkein mieleenpainuvinta – ja vähän liikuttavaakin – oli kokeneen hoitajan toteamus viimeisenä työpäivänäni:
”Aurora, sinusta tulee oikeasti todella hyvä hammaslääkäri. Sen näkee jo nyt.” Siinäpä minulle tavoite.
Olen kuitenkin iloinen, että koulu jatkuu vielä – odotan pääseväni oppimaan, kehittymään ja hankkimaan lisää varmuutta eri toimenpiteisiin. Tuntuu mukavalta palata klinikkaan tuttujen ja taitavien opettajien ohjaukseen. Paljon on vielä opittavaa, mutta suunta on oikea ja tavoite kirkkaana mielessäni.
Aurora Uotila
Kirjoittaja on viidennen vuosikurssin denttari Turusta.