Hammaslääkärilehti
  • Uutiset
  • Tiede
  • Ihmiset
  • Mediakortti
  • Ota yhteyttä
  • Digilehti
  • På svenska
Tiede
VertaisarvioituHammashoidon kustannusarvion toteutumisen vaikutus potilastyytyväisyyteen opetushammashoitolassa

Lähtökohdat

Lain mukaan kiireettömässä hammashoidossa tulee laatia ja kirjata myös kustannusarvio. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka hyvin kirjatut kustannusarviot toteutuivat ja kuinka arvioiden toteutuminen vaikutti potilaiden tyytyväisyyteen.

25.4.2018Jussi Parkkinen, Lauri Helminen, Mimmi Tolvanen, Satu Lahti, Risto Tuominen
Tiede
VertaisarvioituSuun punajäkälään liittyvä sieni-infektio

Lähtökohdat

Suun punajäkälän aiheuttamat muutokset limakalvolla ja sen hoidossa käytettävät paikalliset kortikosteroidit altistavat suun sieni-infektiolle. Tutkimustuloksia sieni-infektion yleisyydestä suun punajäkälän yhteydessä on varsin vähän. Sieni-infektion toteaminen ja asianmukainen hoitaminen on hyvin tärkeää.

25.4.2018Maxim Westman, Saara Kantola, Jaana Willberg
Tiede
VertaisarvioituPeruskoulutettujen hammaslääkärien osallistuminen oikomishoitoon KYS:n alueella

Lasten oikomishoito terveyskeskuksissa on toteutettu 1990-luvulta lähtien peruskoulutettujen hammaslääkärien ja oikomishoitoon erikoistuneiden hammaslääkärien yhteistyönä.

24.4.2018Heidi Karppinen, Anna Liisa Suominen, Pauli Kilpeläinen, Riitta Pahkala, Riitta Myllykangas
Tiede
VertaisarvioituMiksi potilas hakeutuu oikomishoitoon ja mitä hän siltä odottaa?

Lähtökohdat

Suomen terveyskeskuksissa aloitetaan vuosittain noin 24 000 uutta oikomishoitoa. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on tarkastella, miksi potilaat hakeutuvat oikomishoitoon, sekä kartoittaa hoitoon liittyviä odotuksia.

24.4.2018Elina Perttula, Anna-Liisa Svedström-Oristo
Teaser Image
Tiede
VertaisarvioituSylkirauhasten toimintahäiriöitä, suun kuivuutta ja liiallista syljeneritystä aiheuttavat lääkkeet
8.3.2018Wolff A, Joshi RK, Ekström J, Aframian D, Pedersen AML, Proctor G, Narayana N, Villa A, Sia YW, Aliko A, McGowan R, Kerr AR, Jensen SB, Vissink A, Dawes C
Tiede
Vuoden kirjoitusAlveoliitin hoidon kirjavuus

Alveoliitin hoidosta ei ole olemassa Suomessa yhtenäistä linjaa. Tuoreen Cochrane-katsauksen mukaan alveoliitin hoidosta ei ole riittävästi sellaista tutkimusnäyttöä, joka puoltaisi jotain tiettyä hoitomenetelmää. Alveoliittia voidaan hoitaa ainakin neljällä eri tavalla: 1) joko ei tehdä mitään tai 2) huuhdellaan ja tamponoidaan tai 3) puudutetaan, kaavitaan, huuhdellaan ja tamponoidaan tai 4) puudutetaan, huuhdellaan ja kaapimalla luodaan uusi verihyytymä.

19.2.2018Irja Ventä
Lataa lisää
Hammaslääkärilehti

Hammaslääkärilehteä julkaisee Hammaslääkäriliitto, jonka missio on auttaa hammaslääkäriä onnistumaan työssään.

ISSN 0355-4090 (painettu)
ISSN 2489-5008 (verkkojulkaisu)

  • Tiede
  • Uutiset
  • Ihmiset
  • På svenska
  • Kirjoitusohjeet
  • Mediakortti
  • Media kit
  • Ota yhteyttä
  • Suomen Hammaslääkäriliitto
2025 Suomen Hammaslääkärilehti Tietosuojaseloste Cookie asetukset