Silmiin osuu joskus uutinen, jonka todenperäisyys on syytä tarkistaa. BBC News uutisoi taannoin, että aspiriini auttaa hoitamaan kariesvaurioita. Kävi ilmi, että kyseessä oli kokeellisen tutkimuksen kongressiraportti, jonka mukaan asetosalisyylihappo eli aspiriini vaikuttaa kantasoluihin siten, että niitä voitaisiin valjastaa korjaamaan pulpavaurioita ja regeneroimaan hammaskudosta.
Kyseinen tutkija on Belfastin Queen´s Universityn professori Ikhlas El Karim. Tarkistin PudMed-tietokannasta hänen saavutuksiaan ja toden totta kyseessä on pulparegeneraatiota selvittävä tutkija, jonka nimi oli minulle tuntematon. Kuten julkisuudessa usein on asianlaita, tämänkin tutkimuksen uutisoinnissa haettiin sensaatiota, mihin tulokset eivät anna aihetta.
Tutkijat olivat kasvattaneet petrimaljoilla pulpan kantasoluja ja todenneet asetosalisyylin stimuloivan niitä. Havainnosta on pitkä matka käytännön sovellutuksiin. Samaisen uutisen mukaan seuraavaksi kuitenkin selvitetään, miten aspiriinia olisi parasta applikoida hampaaseen, jotta dentiiniregeneraatio käynnistyisi eikä paikkausta enää tarvittaisi karieksen hoitomuotona (www.bbc.com/news/northern-ireland-4118006).
Mikä on edellä kuvatun idean teoreettinen pohja? Aspiriini on ikivanha lääke, jonka historia juontuu kauas lääkintätaidon alkuhämärään. Asetosalisyylihapon onnistui syntetisoimaan kemisti Charles Gerhardt vuonna 1853, mutta pajunkuoren käyttö lääkintätarkoituksiin tunnettiin hyvin jo antiikin aikana.
Lääketehdas Bayer aloitti Aspirin®-nimellä sen myynnin vuonna 1899 ja pian tämä brändi levisi kuvaamaan asetosalisyylihappoa kaikkialla maailmassa vakiintuen englanninkielisissä maissa jopa lääkeaineen farmakologiseksi nimeksi.
Asetosalisyylillä on hyvin monia vaikutuksia elimistössä. Se on tehokas anti-inflammatorinen ja antipyreettinen tulehduskipulääke. Se estää verihiutaleiden sakkautumista, josta syystä aspiriini on standardilääke sydäninfarktin ja aivohalvauksen hoidossa ja veritulppien estossa. Lääke on lukuisten tutkimusten mukaan hyödyllinen myös syöpätautien estossa.
Aspiriinin molekyylitason vaikutusmekanismit tunnetaan nykyisin hyvin ja samoin sen sivuvaikutukset, joista mahavaivat ja vuotoriskit tulevat ensimmäisinä mieleen.
Edellä mainittu kantasolujen stimulaatio perustuu aspiriinin geeniluentaa tehostavaan vaikutukseen. Mutta hampaan paikkauksen korvaaminen aspiriinilla näyttäisi kuitenkin toiveajattelulta – tai ainakin se hoitomuotona on kaukana tulevaisuudessa.
El Karim itse puhuu 10–20 vuoden ajanjaksosta, jonka kuluessa tutkimus etenee ja aspiriinin mahdollinen uusi indikaatio ja käyttö täsmentyisi mukaan lukien tarvittavien kliinisten tutkimusten myötä saatu näyttö. Ei kannata ihan vielä ripustaa poraa naulaan.