Ihmiset

DenttariVaihtovuosi Italiassa opettaa epävarmuuden sietoa

27.5.2022Sanni Räsänen
denttari_sanni_rasanen_web

Tätä en uskonut koskaan sanovani, mutta kahdeksan kuukauden Italiassa asumisen jälkeen on koti-Suomea, ja etenkin kotiyliopistoa, jo hieman ikävä. Alun muutaman kuukauden kestäneen kulttuurishokin ja uutuudenjännityksen jälkeen arki on kuitenkin alkanut sujua, kuten myös opinnot.

Mikä niissä opinnoissa sitten niin eroaa? Kaikki. Täällä Italian Sienassa viidentenä opiskeluvuotena moni kurssikaveri koski ensimmäistä kertaa poraan, kun harjoittelimme yhdessä kruunuhiontaa fantomissa. Kliininen opetus koostuu pitkälti professorin seuraamisesta kliinisessä työssä ja ehkä imurin varressa istumisesta. Teoreettinen tieto lääketieteestä on paikallisilla kollegoilla huipussaan ja professorit hyvin ammattimaisia sekä vaativia teoriatasolla.

Ruokatunnilla minulta sen sijaan kysellään, olenko ihan oikeasti tehnyt itse juurihoitoja ja hampaanpoistoja oikeille potilaille työskennellessäni kesäkandina ennen Italiaan tuloa. Kaikki haluavat kuulla, millainen on klinikkasali Suomessa ja pitääkö minun ostaa itse omat porani.

Päivän tai viikon aikataulu on harvoin selvillä etukäteen, ja viime hetken muutokset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Myöhässä ovat niin opiskelijat kuin professoritkin, joita puhutellaan aina hyvin muodollisesti ja kunnioittavasti sanoilla professore tai professoressa. Suullinen tentti suoritetaan koko luokan edessä professorin kysyessä välillä hyvin pikkutarkkoja kysymyksiä. Suomalainen tässä tilanteessa hikoilee jo muutenkin, ja itku meinaa päästä tentin jälkeen.

Kaikesta tästä huolimatta ja juuri siitä syystä on vaihtovuosi niin opettavainen. Epävarmuutta ja alati muuttuvia tilanteita on vain ollut opittava sietämään. Tämän kehityksen näen suurena oppina tulevaa uraa varten. Hammaslääkärinä tilanteet ja aikataulut muuttuvat, eikä juuri koskaan voi olla varma siitä, mitä päivä tuo tullessaan. Kotiin palatessani tuon kuitenkin mukanani paljon oppia, uusia näkökulmia ja la dolce vitan.

Odotan jo innolla omaan klinikkaan palaamista elokuussa. Professorien seuraaminen työssä on mielenkiintoista, mutta itse operoijan tuolissa istumista on ikävä. Suomessa tenttiaikataulut ovat tiedossa hyvissä ajoin etukäteen samoin kuin lomat ja vapaapäivät. Elämän suunnitteleminen vähentää todetusti stressiä. Lukukauden aikana kokemusten jakaminen ympäri Eurooppaa tulevien nuorten kollegojen kanssa on nostanut oman arvostukseni suomalaista yliopistosysteemiä ja omaa tiedekuntaa kohtaan huippuunsa. Miten onkaan mahdollista, että saamme kaiken tämän opin ja kokemuksen maksutta.

Yksin ulkomaille lähtiessä käytännön asioiden selvittäminen on välillä hankalaa, kun yhteistä kieltä ei löydy. Suomalaisiin verrattuna hyvin erilaisen kansan kanssa kommunikointi kasvattaa pitkäjänteisyyden huippuunsa. Suurin rikkaus kuitenkin on, että täällä solmittujen uusien ystävyyksien ansiosta kokemuksen ja tiedon jakaminen kansainvälisellä tasolla on mahdollista myös jatkossa.

Sanni Räsänen
Kirjoittaja on viidennen vuosikurssin denttari Oulusta.

Denttari, Hammaslääkärilehti 7/2022

Lue myös
Etsitkö näitä?