Terveydenhuolto on kriisissä. Sotealueilta on rahat loppumassa. Pekka ei päässyt lääkäriin ajoissa, ja nyt hänen elämänsä on pilalla. Useamman vuoden ajan olemme saaneet lukea lehdistä sekä huolestuttavia että provosoivia otsikoita liittyen julkisen terveydenhuollon tilanteeseen. Positiiviset uutiset ovat vähissä.
Tiedämme, että esimerkiksi julkisen suun terveydenhuollon puolella kysyntä ylittää reilusti tarjonnan. Tämä on johtanut siihen, että hoitojonot kasvavat. Hoidon tarve kasvaa, kun pieni ongelma voi muuttua isoksi jonossa odotellessa. Kun ihminen on ollut liian kauan jonossa, siitä seuraa sotealueelle sanktio, minkä takia jonoja yritetään purkaa erilaisilla tavoilla. Tehdään jonon purkua oman henkilöstön voimin ja esimerkiksi tarjotaan ostopalvelua.
Olen työskennellyt urani aikana useammassa kunnassa ja nähnyt erilaisia puliveivauksia, joilla on yritetty pysyä hoitotakuussa. Yksi hyvin tehokas keino pitää jonot kurissa on ilmoittaa puhelimessa, että valitettavasti meillä ei ole tänään antaa aikaa, mutta soittakaa huomenna uudelleen, klik. Tuut. Tuut. Eipä käy kateeksi ajanvarauksen henkilökuntaa, joka myy ei oota ja joutuu kuuntelemaan päivästä toiseen kiukkuista asiakaspalautetta siitä, kuinka hammashoitoon on niin vaikeaa päästä.
Kun kiireettömään hoitoon pääsy on vaikeaa, päivystykset ruuhkautuvat. Osa ihmisistä on myös oppinut, mitä pitää sanoa, jotta saa ajan. Eipä ole kerta eikä toinen, kun potilas on kertonut puhelimessa isosta lohkeamasta ja kipulääkkeistä huolimatta särystä, joka herättää yöllä. Sitten päivystyksessä hammaslääkäri on etsinyt luuppien avulla sitä pientä kiillelohkeamaa, jota potilas on halunnut tulla näyttämään ennen ulkomaan matkaansa varmuuden vuoksi.
Koska tällä hetkellä vaikuttaa siltä, etteivät terveydenhuollon resurssit ole kasvamassa vaan päinvastoin koko ajan supistetaan sieltä mistä voidaan, pitäisi uskaltaa alkaa priorisoida. Poliitikot eivät sitä mielellään tee, koska terveydenhuollon priorisointi harvoin miellyttää äänestäjiä. Mutta tyhjästä on paha nyhjäistä.
Hammaslääketiede on kehittynyt huimasti. Siinä, missä etenkin pikkupaikkakunnilla vielä jokunen vuosikymmen sitten saatiin rippilahjaksi tekarit, nyt korvaamme menetettyjä hampaita implanteilla.
Kuinka pitkälle työnantaja voi päättää, mitä saan ja mitä en saa tehdä hänen palveluksessaan? Muistan kuulleeni urani alkupuolella puhuttavan siitä, että jossain kunnassa olisi kielletty seiskojen juurihoidot. Oliko tämä oikeasti totta, se jäi minulle hieman epäselväksi. Useampi tätä päivitteli ja totesi, että onneksi meillä on kliininen autonomia. Mutta mitä tämä oikeasti tarkoittaa? Voimmeko kliiniseen autonomiaan vedoten tehdä, mitä meitä huvittaa?
Seiskojen juurihoitojen onnistumisennuste on varmasti huonompi kuin etuhampaiden. Mutta jokainen suu on erilainen, ja jollekin potilaalle yläseiska saattaa olla viimeinen taka-alueen tukihammas, jonka poiston jälkeen purenta romahtaisi.
Tilanne on kuitenkin se, että jotain tarvitsisi tehdä, kun kassan pohja pilkistää. Minulla ei ole valmista ratkaisua tähän ongelmaan. Jos olisi, kiertäisin todennäköisesti konsulttina ympäri sotealueita pelastamassa niiden budjetteja ja laskuttaisin törkeitä summia.
Suvi Vilén
HLT, LL, suu- ja leukakirurgian erikoishammaslääkäri Helsingistä