Uutiset

PääkirjoitusSuunterveys on hyvinvoinnin ydintä

20.3.2026Henna Virtomaa
Henna Virtomaa. (Kuva: Miika Keihänen)

Suomen 40. eduskuntavaalit järjestetään ensi vuoden huhtikuussa. Vaalit saattavat tuntua tässä vaiheessa kaukaiselta asialta, mutta kulisseissa valmistelut ovat jo käynnissä. Hammaslääkäriliiton vaalitavoitteet on hyväksytty hallituksen kokouksessa tammikuussa. Lähdemme vaalityöhön ajan henki huomioiden, teemalla jokainen euro suunterveyteen on investointi kansanterveyteen. Tulevien vuosien päätöksissä on varmistettava, että suunterveyden palvelut ovat kaikkien saatavilla oikea-aikaisesti, yhdenvertaisesti ja kestävästi koko Suomessa.

Puolueet, yhtä lukuun ottamatta, ovat sopineet velkajarrusta, joka on myös poikkeuksellisen iso ja historiallinen päätös suomalaisessa politiikassa. Seuraavan hallituksen on leikattava menoja tai lisättävä tuloja noin 8–11 miljardia euroa julkisen talouden tasapainottamiseksi.

Suun terveydenhuollon rahoituksesta ei voi leikata. Tarvittavat palvelut on kyettävä tuottamaan. Hammaslääkäriliitto kannattaa kolmen kuukauden hoitotakuuta, ja asiakasmaksujen on pysyttävä kohtuullisina. Terveyspolitiikan tulee nojata tutkittuun tietoon, ei lyhytnäköisiin säästöihin.

Suun terveydenhuollossa sekä julkisen että yksityisen sektorin työpanos on keskeistä. Kansalaiselle tärkeintä on saada hoitoa. Olennaista ei ole se, tuottaako palvelun julkinen vai yksityinen toimija. Korvausjärjestelmiä on kehitettävä niin, että ne tukevat omahoitoa, hoitoon hakeutumista ja hyödyntävät koko palvelujärjestelmän kapasiteetin. Resurssien tehokas käyttö on vastuullista talouspolitiikkaa.

Hyvä suunterveys vaikuttaa elämänlaatuun ja on investointi, joka maksaa itsensä takaisin. Ennaltaehkäisevät palvelut, terveellinen ravitsemus ja epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin vastuullinen sääntely ja verottaminen ovat keinoja vähentää sairastavuutta. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää lasten ja nuorten suojelemiseen epäterveellisten tuotteiden markkinoinnissa.

Alan kehityksen kannalta hammaslääketieteen tutkimuksen turvaaminen on välttämätöntä. On taattava laadukas perus-, jatko- ja täydennyskoulutus, huomioiden myös poikkeusoloissa tarvittavan osaamisen varmistaminen. Hammaslääkäriliitto edellyttää suunnitelmallista koulutuspolitiikkaa, sillä yhä pienemmistä ikäluokista on perusteltua kouluttaa hammaslääketieteen lisensiaatteja vain se määrä, jolle riittää töitä tulevaisuudessa.

Kestävä rahoitus, toimiva palvelujärjestelmä, ennaltaehkäisy, osaava ja hyvinvoiva henkilöstö sekä hammaslääketieteen tutkimus muodostavat kokonaisuuden, joka turvaa suomalaisten suunterveyden. Päättäjien on tunnistettava suun terveydenhuolto osana terveydenhuoltojärjestelmää. Päätöksenteossa substanssiosaamisella on merkitystä. Niinpä nyt onkin sopiva hetki pohtia eduskuntavaaliehdokkaaksi asettumista.

Henna Virtomaa
Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja

Lue myös
Etsitkö näitä?