Uutiset

Sosiaalinen mediaSome nosti kielet suulakeen

2.10.2024Anni Temonen
Miehisissä alakulttuureissa mewing on osa bodysmaxxingia eli kehon fyysisen vetovoiman maksimointiin tähtääviä elintapoja. (kuva: iStock)

Mewing on leukalinjan terävöittämiseksi kehitetty harjoitus. Se voi olla myös pelkkä ele, jota ala- ja yläkouluikäiset lapset ja vanhemmatkin nuoret toistavat koulussa. Selvitimme, mistä ilmiössä oikein on kyse.

Mewing-aiheiset hakukonehaut lisääntyivät maailmalla viisi vuotta sitten. Google Analytics -raporteista selviää, että tammikuussa 2019 hakujen määrä kasvoi myös Suomessa ryöpsähtäen.

Internetissä mewing-sisältöä on sen jälkeen ollut runsaasti, ja tänä syksynä se on jälleen noussut somevaikuttajien päivityksiin ja otsikoihin. Harjoite itsessään on vuosikymmeniä vanha ja saanut nimensä kehittäjiensä, brittiläisten oikomishoidon erikoishammaslääkäreiden, isä John ja poika Mike Mew’n, mukaan. Heistä Mike esiintyy aktiivisesti sosiaalisessa mediassa ja pitää perimän vaikutusta purentavirheisiin yleistä konsensusta pienempänä.

Yhdysvaltojen oikojayhdistus (American Association of Orthodontists, AAO) julkaisi tammikuussa nuorille suunnatun tekstin. Yhdistyksen mukaan tieteellinen näyttö mewingin leukalinjaa muovaavasta vaikutuksesta on valitettavasti yhtä ohutta kuin hammaslanka. AAO toteaa, että kasvojen rakenteeseen vaikuttaa mutkikas perimän, luuston kasvun ja lihasten kehityksen keskinäinen yhteispeli. Yksinomaan kielen asennon muuttamisella ei ole mahdollista taianomaisesti muokata leukalinjaa, oikoa vinoon puhjenneita hampaita tai välttyä oikomishoidon tarpeelta, oikomishoidon edustajat toteavat.

 

Mitä mewing on?

Mewing on kielenhallintatekniikka. Nuoret miehet ovat löytäneet menetelmän somevaikuttajien ja keskustelufoorumien kautta. Harjoitusohjelmalla tavoitellaan jykevää leukaa, kiinteää kaulaa, hyvää ryhtiä ja nenähengitystä.

Harjoitusta tehdessään nuoret painavat kielen suulakeen ja viestivät siitä erityisellä käsimerkillä.  Sormenpäätä vedetään leukalinjaa pitkin ja lopulta se viedään huulille osoittamaan, ettei voi puhua. Eleestä on muodostunut oma meeminsä, jota jo pikkukoululaiset toistavat asiayhteydestä irrotettuna.

Mewingia hyödynnetään toisaalta myös kasvojoogassa. Kasvojen lihaksia vahvistamalla ja kieltä harjoituttamalla ajatellaan kasvojen ihon kiinteytyvän ja leukalinjan korostuvan. Sitä esitetään myös ratkaisuksi erilaisiin terveyspulmiin. Kielenhallintatekniikan väitetään parantavan unta, silottavan juonteita, vähentävän suuhengitystä ja sinuiitteja ja ehkäisevän uniapneaa.

Videoilla on tuhansia ja miljoonia katsojia. Some-yhteisöissä jaetaan ennen-jälkeen-kuvia suoristuneesta nenästä, jykevöityneestä leuasta, paremmin erottuvista poskipäistä ja pirteämmistä kasvoista.

Harjoittelua tehostetaan jauhamalla tavanomaista kovempia purukumeja tai silikonista valmistettuja purublokkeja. Harjoitteiden vaikutusta tehostetaan öisin suuhengitystä estävillä teipeillä ja käyttämällä kielen asentoa ohjaavia tukirenkaita. Tuotepakkausten hinnat vaihtelevat kympeistä satoihin euroihin.

Mewing-meemit ja vakavasti otettavaksi tarkoitettu sisältö elävät somessa rinnakkain ja niiden välinen raja on häilyvä.

Ammattilaisten on hyvä olla tietoisia ilmiöstä erityisesti nuoria aikuisia vastaanotolla tavatessaan. Esimerkiksi nuoren miehen TMD-vaivan taustalla voi olla aktiivinen mewing ja erikoiskovan purukumin pitkäaikainen ja -kestoinen käyttö.

TMD-kipuja ja uniapneadiagnoosin viivästymistä lukuun ottamatta satunnaisesta mewingista ei liene kuitenkaan haittaa, ja hammaslääkärin utelias ja salliva suhtautuminen antaa tilaa keskustelulle ja kysymyksille.

 

Kielenhallinta on osa purentavirheiden hoitoa

Oikomishoidon erikoishammaslääkäri, yliopisto-opettaja Tiina Remes Itä-Suomen yliopistosta toteaa, että kielen toiminnan tarkastelu on osa purentavirheiden hoitoa, vaikkei sitä mewingiksi kutsutakaan.

– Lasten ja nuorten säännöllisillä suunterveydenhuollon käynneillä kiinnitämme ammattilaisina näihin asioihin huomiota ja puutumme tarvittaessa tilanteeseen. Pyrimme entisestään lisäämään moniammatillista yhteistyötä myös puheterapeuttien kanssa.

Purentavirheiden, kuten avopurennan ja ristipurennan, hoidossa kiinnitetään huomiota hengitystapaan ja kielen lepoasentoon ja toimintaan. Hoidoissa tavoitellaan harmonista huulisulkua, kielen oikeaa asentoa, normaalia somaattista nielemistä ja haitallisten oraalisten tapojen eliminointia mahdollisuuksien mukaan.

Kielen asema kauniisti suulaessa yhdistettynä nenähengitykseen voi tukea lasten ja nuorten kehittyvää purentaa, myös oikomishoidon osana. Tieteellinen näyttö ei sen sijaan tue mewingin somessa pulppuavia laajempia terveysväittämiä.

Lue myös
Etsitkö näitä?