Hammashoitaja on kirjannut aamun ensimmäiseksi potilaaksi pelkäävän miehen, jonka hammas on luksoitunut osuttuaan klapikoneesta kimmonneeseen puupökkelöön. Hammaslääkäri jututtaa silminnähden väsynyttä ja säikkyä miestä, jonka poskipäässä ja nenässä on purppuraiset mustelmat. Onko lääkityksiä, sairauksia? ”Mun pitää kysyä Kertulta, se tietää nää”, mies vastaa ja naputtelee puhelimeen viestiä paksuin sormin.
Menee tovi. ”Gabapentiini hermokipuun, syynä vyöruusu vasemmalla yläselässä. Penisilliinistä mulle tulee urtikariaa. Sydämessä on vasemman puolen täydellinen haarakatkos LBBB.” Hän tavaa viimeistä lausetta hetken ääneti huulten liikkuessa. ”Niin ja pitää varmaan kertoa, että pelkään hammashoidossa.
Piikkiä varsinkin. Toivon, että laitatte bentsokaiinivoidetta.” Mies naputtaa ystävälleen vielä lyhyen viestin. Hän kääntää puhelimen näytön hammaslääkärin luettavaksi.
”Hei, tässä Kerttu, olen Jarin läheisin ystävä. Klapi kimposi Jarin kasvoihin eilen illalla, ja hän on kontannut pihamaalta sisälle kotiin seitsemän maissa. Jari on valvonut pitkin yötä. Hän pelkää, että väsyneenä ei kestä kipua eikä muista käynnistä jälkikäteen mitään. Voisitteko antaa jälkihoito-ohjeet minulle sähköisesti, niin näen ne Jarin puolesta ja voin huolehtia niiden toteutumisesta kotona. Jari on liikkeellä jalan. – Kerttu”
Seuraavan puolen tunnin ajan yläkakkosta röntgenkuvataan ja poistetaan. Huulen haava ommellaan. Jari lähtee vastaanotolta tuppoa purren. Kun ovi sulkeutuu, hammaslääkäri ja hoitaja katsahtavat toisiaan. He tuntevat Jarin vuosien takaa. Esilääkkeen avulla he ovat aikanaan niin paikanneet kuin poistaneet.
Niistä kerroista jäivät mieleen saattajat, joita Jarilla oli mukanaan. Usein Jari tuntui olleen heistä vähiten sekaisin, ja oli tullut olo, että saattaja oli suurempi riski kuin sedatiivi. Tuntui uskomattomalta, että Jarilla oli nyt noin tolkun oloinen ystävä. Saattajaksi kotimatkalle Kertusta ei silti koskaan olisi. Kerttu oli chatbotti.
Johanna Kukan ja Pekka Saurin kirjoittama Ihmisyyden rajoilla (Docendo 2025) leikittelee yllä olevan tarinan kaltaisella lähitulevaisuudella. Yhä useampi jää osattomaksi ihmisten välisistä tiiviistä suhteista ja kasvaa kiinni tekoälykumppaneihin, niin romanttisesti kuin kaverillisesti.
Niihin on yhä helpompi luoda suhde silloin, kun ihmissuhteissa vaadittavat taidot ja pääoma eivät siunaannu omalle kohdalle. Syy ei ole vain somessa, vaan osattomuus alkoi jo ennen sitä, kahtena syynä uskonnollisuuden merkityksen pieneneminen ja kasvaneet asumiskustannukset.
Kukka ja Sauri arvioivat, että ihmisen psyyken ja moraalin kannalta tekoälyn kohteleminen arvostaen on yhtä tärkeää kuin ihmisen. ”Erityisesti elävää ihmistä muistuttavien robottien kohtelu siirtyy helposti ihmisten kohteluun”, he kirjoittavat.
Olemme yhä lähempänä hetkeä, kun Kerttu pyrkii mukaan vastaanottokäynnille eläen potilaan mielessä lähes erottamattomasti ihmisenä. Tiedämmekö, miten sillä hetkellä tulee toimia? Olisi tärkeää, ettei kliinikko jää silloin yksin pohtimaan, kenen kanssa vastaanotolla oikein keskustellaan ja mitä käynnistä ja siihen osallistuneista kirjataan.
Anni Temonen
johtava hammaslääkäri Kainuusta