Hammasimplantteja asennetaan nykyään yhä enemmän sellaisille potilaille, joilla on systeemisiä sairauksia, kuten diabetes tai sydän- ja verisuonisairaus. Useissa tapausselostuksissa on kuvattu onnistuneita implanttihoitoja, jotka on tehty yleissairaille potilaille. Tieto kroonisten systeemisairauksien pitkäaikaisvaikutuksista implantteihin on kuitenkin vielä vajavaista.
Parodontiitin tiedetään lisäävän elimistön matala-asteista tulehdustilaa, jonka on todettu olevan yhteydessä moniin yleissairauksiin, kuten diabetekseen. Toistaiseksi ei ole tutkimusnäyttöä siitä, onko peri-implantiitilla vastaava vaikutus ja jos, niin kuinka suuri se on. Kuten parodontiitin, myös peri-implantiitin aiheuttaa paikallinen tulehdusvaste. Peri-implantiitissa paikalliset kudostuhovauriot ovat kuitenkin yleensä suuremmat ja tulehdus intensiivisempi; lisäksi kiinnityskudoskato etenee yleensä nopeammin kuin parodontiitissa. Peri-implantiitin esiintyvyys on suuri, sillä se todetaan jopa 22 %:lla hammasimplanttipotilaista. Näin ollen tämä sairaus on tärkeää diagnosoida ajoissa, ja hoidon vaikutuksia tulee seurata systemaattisesti.
Omassa tutkimuksessamme vertasimme 26 peri-implantiittipotilaan ja 26 terveen verrokin aineistolla, kuinka hyvin aMMP-8-tuolinvierustesti ja tietyt implanttitaskunesteestä mitattavat biomerkkiaineet osoittavat peri-implantiitin. Nämä biomerkkiaineet olivat kalprotektiini ja gelatinaasit 25–50 kDa, 95–150 kDa, > 150 kDa sekä gelatinolyyttinen kokonaisaktiivisuus. ROC-analyysi paljasti, että tuolinvierustesti, joka mittaa aMMP-8:aa ja sen pitoisuutta implanttitaskunesteessä, tunnistivat sekä terveen peri-implanttikudoksen että peri-implantiitin selkeästi paremmin kuin kalprotektiini, gelatinaasit tai gelatinolyyttinen kokonaisaktiivisuus. Kaikki peri-implantiittipotilaat saivat aMMP-8-tuolinvierustestistä positiivisen tuloksen (≥ 20 ng/ml) ja kaikki terveet verrokit negatiivisen tuloksen (< 20 ng/ml). Tämän ja aiempien tutkimustulosten valossa aMMP-8-testi, jossa raja-arvoksi on määritelty 20 ng/ml, näyttäisi soveltuvan peri-implanttisairausriskin luokitteluun hyvin. Tätä testiä käytettäessä raja-arvon alittava tulos (alle 20 ng/ml) osoittaa peri-implantiittiriskin olevan pieni tai olematon, kun taas raja-arvon ylittävä tulos merkitsee suurentunutta riskiä tai jo puhjennutta peri-implantiittia.
Koska peri-implantiitin taudinkuva on vaikeampi kuin parodontiitin, olisi tulevaisuudessa suositeltavaa panostaa kliinisiin tutkimuksiin, joissa selvitetään peri-implantiitin ja yleisterveyden välisiä yhteyksiä. Lisäksi peri-implantiitin diagnostiikkaan ja hoitoon tarvittaisiin uusia menetelmiä. Lupaava tutkimusaihe on esimerkiksi se, soveltuuko aMMP-8-tuolinvierustesti hoidon vaikuttavuuden seurantaan tilanteissa, joissa peri-implantiitin hoitoon käytetään isännän vasteen modulointiin tähtäävää lääkitystä – kuten matala-annoksista doksisykliinilääkitystä, joka on aMMP-8:n estäjä. Toinen lupaava tutkimuskohde on se, voisiko vakiintuneita systeemistä tulehdusta osoittavia biomerkkiaineita (kuten hsCRP, interleukiinit ja kollagenolyyttiset entsyymit) hyödyntää peri-implantiittiin liittyvän systeemisen tulehdustilan seuraamisessa.
An Unexplored Pharmacologic/Diagnostic Strategy for Peri-Implantitis: A Protocol Proposal
Lorne M Golub 1, Ismo T Räisänen 2, Timo Sorsa 2,3, Philip M Preshaw 4,5.
1 Department of Oral Biology and Pathology, School of Dental Medicine, Health Sciences Center, Stony Brook University, New York
2 Suu- ja leukasairauksien osasto,
Helsingin yliopisto ja HUS
3 Division of Periodontology, Department of Dental Medicine, Karoliininen instituutti
4 National University Centre for Oral Health, Faculty of Dentistry, National University of Singapore
5 School of Dental Sciences, Newcastle University, Iso-Britannia
Diagnostics (Basel) 2020.
doi: 10.3390/diagnostics10121050.
Julkaistu verkossa 5.12.2020.