Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia viettää 133. toimintavuottaan. Avarakatseisilla perustajajäsenillä olivat esikuvina Ruotsin (1860) ja Norjan (1884) hammaslääkäriseurat. Vertaisarviointia eli Benchmarking-toimintaa harjoitettiin jo yli sata vuotta sitten, jolloin tehtiin opintomatkoja Pohjoismaihin, Eurooppaan ja jopa Amerikkaan. Matkojen avulla haettiin uusimman tutkimustiedon lisäksi inspiraatiota ja käytännön malleja toiminnan kehittämiseen.
Vertaisarvioinnin näkökulmasta pohjoismainen yhteistyö on meille Apolloniassa todella arvokasta. Koronavuosien jälkeen olemme jälleen voineet kokoontua kasvokkain, vertailla täydennyskoulutuksen toimintatapoja strukturoidusti ja oppia toisiltamme. Kaikissa Pohjoismaissa hammaslääkärijärjestöillä on vahva rooli riippumattoman täydennyskoulutuksen järjestäjinä. Yhteisissä keskusteluissa on ollut ilo tunnistaa Apollonian koulutustoiminnan vahvuudet: eri tavoin järjestettyjä kursseja monipuolisesti hammaslääketieteen eri osa-alueilta ja kohtuulliset osallistumismaksut. Parannettavaa löytyy kuitenkin aina, ja yhteisistä tapaamisista olemme saaneet monia hyviä ideoita kotiin viemisiksi jokaiselta Pohjoismaalta.
Ruotsissa suositut usean päivän intensiiviset diplomikurssit ovat tarjonneet vertailukohtaa Apollonian sarjakursseille. Norjasta olemme saaneet käytännön vinkkejä Apollonia Studion kehittämiseen, ja Islannin esimerkistä olemme innostuneet mallista, jossa tieteellisten artikkelien, esimerkiksi yhteispohjoismaisten teema-artikkelien, lukemisesta voisi kertyä täydennyskoulutustunteja. Tanskassa Hammaslääkäripäiviä vastaava Årskursus-tapahtuma järjestettiin keväällä 2025 tiiviissä yhteistyössä näyttelyn kanssa. Osa luento-ohjelmaa oli näyttelyalueelle sijoitettu sessio, jossa potilaalle tehtiin hoitotoimenpiteitä. Tämä vaikutti poikkeukselliselta ja rohkealta koulutustavalta.
Kotimainen yhteistyö hammaslääkärijärjestöjen välillä on yhtä lailla vuosien aikana hioutunut tiiviiksi ja timanttiseksi. Syksyllä 2024 päivitimme yhdessä Hammaslääkäriliiton, Diasteeman ja Odontologiska Samfundetin kanssa yhteisen Hammaslääkärijärjestöjen täydennyskoulutussuosituksen, joka on vahva kannanotto jatkuvan oppimisen ja ammatillisen kehittymisen puolesta. Apollonian koulutustoimikunnan tapaamisissa, joissa on mukana edellä mainittujen järjestöjen lisäksi edustaja Nuorten hammaslääkärien yhdistyksestä, yhdistyvät useat eri näkökulmat, ja koulutustoiveet nousevat aidosti kentältä. Merkittävin yhteinen ponnistus on vuosittain Hammaslääkäripäivien ohjelman suunnittelu, jossa kaikki järjestöt ovat aktiivisesti mukana. Vuosi 2025 on hammaslääkärijärjestöjen yhteinen täydennyskoulutuksen teemavuosi, joka huipentuu 12.12.2025 järjestettävään yhteiseen koulutuspäivään Tieteiden talolla.
Vuosittainen Äyräpää-symposium, jossa hammaslääkärit ja lääkärit juhlistavat tutkimusta ja jakavat palkintoja, on tulosta Apollonian ja Lääkäriseura Duodecimin yhteistyöstä. Apollonia, Duodecim ja Lääkäriliitto tekevät yhteistyössä myös muun muassa maksuttomia webinaareja.
Kuten Apollonian perustajat, arvostamme oppivaa organisaatiota ja yhteistyötä ja etsimme jatkuvasti uusia tapoja tukea jäsentemme ammatillista kehittymistä uran eri vaiheissa.
Annamari Nihtilä
Apollonian pääsihteeri
Katri Palo
Apollonian koulutustoimikunnan puheenjohtaja