Uutiset

Kielen päälläPäivityksen paikka

29.1.2021Tiina Ranne
tiina_ranne-kolumni_uusi

Uusi vuosi ja uudet kujeet, vanhat ovatkin jo aika vanhoja. Potilaat eivät enää tytöttele, ja firman toimitusjohtajakin taitaa olla kymmenen vuotta itseäni nuorempi. Pienen laskutoimituksen jälkeen havahdun siihen, että työurastani on kuin onkin reippaasti enemmän takana kuin edessä. Tuntuu ihmeelliseltä – vastahan sitä valmistuttiin.

Mieli vaipuu hetkessä nostalgiaan; opiskelu oli kyllä hienoa aikaa. Tieto kannettiin luennoilla eteen valmiiksi perattuna, turhuudelta karsittuna. Sen lisäksi oli joku neuvomassa kädestä pitäen, mitä seuraavaksi tehdään. Klinikkasalissa riitti, että otti jalan pois kaasulta ja sytytti merkkivalon unitin viereen, niin apu riensi tarvittaessa paikalle. Valtavan hieno ominaisuus se olisi unitissa nykyäänkin. Ajattele, jos näytölle ilmestyisi joku guru kertomaan, mistä kohtaa hiontaa kannattaa vielä jatkaa, että kokoleuan silta menee sujahtaen paikoilleen. Tai jospa unitissa olisi lisälaite, joka analysoisi potilaan puremalihakset hiontaa tehdessä. Kertoisi sitten, että mistä materiaalista se silta lopulta kannattaa tehdä. Avot!

Koko urani olen työskennellyt erilaisilla yhteisvastaanotoilla, mikä tekee lähettämisen helpoksi. Työn luonne on silti ollut kovin yksinäistä puurtamista. Opiskeluaikana tein hammashoitajan sijaisuuksia, ja kiitos kärsivällisten hammaslääkärien, opin tuona aikana paljon niin potilaan kohtaamisista kuin itse kliinisen työn tekemisestä. Näitä aikoja muistelen edelleen lämmöllä.

Yrittäjyys oli sen sijaan opeteltava ihan itse. Sitä ei peruskoulutuksessa opetettu. Sinänsä jännittävää, sillä puolet valmistuneista sijoittui töihin yksityispuolelle. Mitenkähän on asianlaita tänä päivänä? Olisiko ammatillisesti etua, jos työ tehtäisiin sektorilla kuin sektorilla paitsi taiten, myös kattavin taloustiedoin?

Yrityksissä tehdään missioita, luodaan visioita ja päivitetään strategiaa. Miksi näitä ei voisi työstää myös henkilökohtaisella tasolla? Kuten että tänä vuonna opettelen jonkun uuden, ehkä jopa digitaalisen, laitteen käytön. Sen turvin tehostan työtapaani ja luon suunterveyttä pitämällä itseni ajan hermolla.

Viime vuoden virushässäkkä vei koulutustilaisuudet vähiin. Uuden oppiminen onkin yhtäkkiä ollut omalla kontolla. Vanhalle konkarillekaan viisaus ei tipu itsestään, vaikka työ sitä ehkä tekemällä kartuttaa. Muistan opiskeluajoilta eläköitymässä olleen opettajani sanat: ”Kyllä sitä aina perässä pysyy, mutta pysypä tyttö edellä.” Hieno voimalause, kannettavaksi opiskelijalle heti uran ensi askeleilta. Vaan kuinkas kävikään? Näen mielikuvissani nyt delfiinin, joka tekee laumassa temppuja, joita muutkin delfiinit tekevät.

Kurssin jälkeen tulee aina voimaantunut olo; nyt minä lähden uusin tiedoin ja oitis soveltamaan tätä arkeen. Mitä digitaalisempi tekniikka, sitä varmemmin mukavuudenhalu voittaa ryhtymisen vaivan. Työ jatkaa rullaamistaan, ja pian huomaa, että onnistuuhan tämä näillä vanhoilla konsteillakin. Kuukaudessa luennoitsijan sanat ovat vaienneet ja kahdessa muistiinpanotkin hävinneet.

Kun yrittää toistuvasti kotiavaimella töihin eikä enää tunnista oppilaitoksensa opettajia, silloin muistelee vain voimalauseita ja hämmästelee hartiat kasassa, kuinka tuli valinneeksi juuri tämän ammatin. Käy mielessä, että kun eläkeote seuraavan kerran putoaa postilaatikosta, lienee syytä lukea, mitä siinä oikeasti sanotaan. Tässähän on pian tehtävä valintaa, että mitä vielä ehtii oppia.

Tiina Ranne
HLT, yksityishammaslääkäri Turusta

Lue myös
Etsitkö näitä?