Meillä alkaa pian olla joukossamme kollegoita, jotka ovat syntyneet vuonna 2000. Ekaluokalle vuonna 2007, toiselle asteelle 2016, yliopistoon 2019, kesäkandiksi 2023. Heidän syntymänsä ajoittuu suureen uudistukseen, jolloin koko väestö tuli julkisen hammashoidon piiriin.
Joskus harmittelen sitä, etten tunne julkisen suun terveydenhuollon jonojen historiaa kovin hyvin. Pieninä vinkkeinä toimivat hoitoloiden puoliksi pölyttyneet valokuva-albumit. Kuvista välittyy leppoisuus, mutta lopullinen totuus jää arvoitukseksi – onko ollut aika, kun jonoja ei oikeastaan ollut ja kysyntä ja tarjonta kohtasivat? Sitä ei internetkään kerro.
Jokin on silti varmuudella toisin. Potilaista enemmistö on ikäihmisiä tai eläkeikää lähestyviä, ja anamneeseissa lääkelistat ja sairaushistoria täyttävät jo lähes jokaisen potilaan ensimmäiset kirjausrivit. Isossa marketissa katselen elektroniikkarivistöjä: verenpainemittareita, pulssioksimetrejä ja jalkakylpylaitteita on edustava rivi, mutta vauvojen sydänäänten kuunteluun tarkoitettuja dopplereita ei ollenkaan.
Itselleni merkityksellistä oli, kun pääsin lukemaan Heikki Murtomaan ja Pirkko Leton kirjoituksen Duodecim-lehdessä vuodelta 2005.
– [Vuoden 2002] hammashoitouudistuksen velvoitteiden toteuttaminen on vaativa haaste terveyskeskuksille, he kirjoittivat tuolloin.
– Hoidon toteutuksen tulee perustua tarpeeseen, kiireellisyyteen ja vaikuttavuuteen. Toimintamallien uudelleen arviointi auttaa selviytymään uusista haasteista. Hammaslääkärin työn vähemmän koulutusta vaativien tehtävien ja tarkastusten delegointi muille suun terveydenhuollon ammattilaisille on alkanut.
Sanoman tuoreus hätkähdytti. Onko hoitojonojen aika alkanut toden teolla tuosta uudistuksesta ja jatkunut näihin päiviin asti? Onko taustalla paljon koronapandemiaa suurempi kehityskulku, jonka aikana ikäpyramidin palkit ovat vaihtaneet paikkaa, hampaiden yksikkömäärä kasvanut, potilaiden hoitoisuus muuttunut, vastaanottojen ajankäyttö mullistunut?
Netin syöverit opettivat, että on ollut aika, jolloin kaikki alle 17-vuotiaat eivät olleet maksuttoman hammashoidon piirissä. On ollut aika, kun aikuiset maksoivat itse hammashoitonsa kustannukset, poikkeuksena jotkin työpaikat ja yksittäiset maaseutukuntien hammashoitolat. Vasta vuodesta 2001 alkaen kaikki ikäryhmät tulivat asteittain julkisen hammashoidon piiriin. Kolmannes suomalaisista asui siihen saakka kunnissa, joissa kunnan omalla päätöksellä hammashoito rajattiin koskemaan nuorempia ikäryhmiä.
Onneksi tämäkin kesä näyttää toteen saman, mitä aiemmatkin kesät: vaikka hoitojonot ovat yhä pitkiä ja tuleva hoitotakuu mietityttää, saapuu hammashoitoloihin suuri joukko nuoria kandeja ja käytännön harjoittelijoita, joista moni haaveilee työurasta julkisella myös tulevina vuosina. Jonojen keskelläkin julkinen sektori on pystynyt kehittämään itseään sinnikkäästi.
Anni Temonen
johtava hammaslääkäri Kainuusta