En muista, että lapsuudessani olisi erityisesti kierrätetty. Viime kesänä kuulinkin pätkän vanhaa radiomainosta, jossa neuvottiin, kuinka kätevästi erilaisista isoista jätteistä pääsee eroon upottamalla ne mereen.
Nykyisin minulla on kotona jos jonkinlaista astiaa, joihin lajittelen muovin, kartongin, bion, lasin, metallin ja sekajätteen. Sen lisäksi kuljetan tavaraa sorttiin ja pienelektroniikkaa Prismaan. Mutta kun menen omaan työhuoneeseeni, on siellä vastassa iso musta jätesäkki, joka nielee kaiken muun sisäänsä paitsi terävät jätteet ja osan pahveista.
Amalgaami onkin sitten oma lukunsa. Koko urani ajan se on kerätty talteen vaarallisena ongelmajätteenä. Olen joskus pohtinut, kuinka saastuneita hautausmaamme oikein ovat, kun ei niitä amalgaameja ennen hautajaisia käydä noukkimassa pois.
Tänä syksynä sairaalan leikkaussaliin oli ilmestynyt mustan jätesäkin kaveriksi valkoinen. Kysyin, mikä tuo on. Instrumenttihoitaja vastasi sen olevan muovia varten, muttei vielä osannut sanoa, mitä siihen tarkalleen saa laittaa.
Teen pääosin kirurgiaa, ja valtaosa käyttämistäni instrumenteista on pussitettu. Tämä tarkoittaa isoa vuorta jätettä. Jotenkin on vaikea uskoa, ettei näistä ainakin osaa voisi kierrättää. Ymmärrän, että veressä ja syljessä uitetut asiat kuuluvat mustan jätesäkin syövereihin, mutta valtaosa työstäni aiheutuvasta jätteestä ei ole tällaista. Olisi hienoa, jos voisimme vähentää jätemäärää, mutta se saattaisi tarkoittaa steriliteetin heikkenemistä, mikä ei ole hyväksyttävää.
Aikaisemmin ihmisiä kuoli, koska ei ymmärretty bakteerien ja muiden mikrobien vaikutusta infektiotautien synnyssä. Oli mullistavaa, kun tajuttiin, ettei lääkäri voi mennä samoilla vaatteilla ja instrumenteilla kalmistosta suoraan synnytysosastolle. En haikaile aikoja, jolloin potilastuolin vieressä oli iso ämpäri täynnä pirtua, jossa lilluivat sen päivän instrumentit. Sieltä sitten napattiin heebeli tai sopiva pihti ja käytön jälkeen tiputettiin takaisin. Ehkä hieman pyyhkäistiin housun lahkeeseen matkalla.
Tuntuu oudolta, että nykymaailmassa, jossa luontoa suojellaksemme juomapullon muovikorkkia ei meinaa saada millään irti, terveydenhuollon puolella syötämme mustia jätesäkkejä lajittelematta.
Ymmärrän, että hoitajilla on jo nyt vähänlaisesti aikaa huoneen siivoamiseen potilasvaihtojen välissä. Se, että pitäisi vielä repiä steriilipusseista muovit ja paperit erilleen, ei yhtään helpottaisi tilannetta. Jotenkin asiaan kuitenkin pitäisi löytää ratkaisu.
Kierrätyksen täytyisi olla helppoa ja nopeaa, jotta kynnys ryhtyä siihen olisi mahdollisimman matala. Jos meillä on varaa pitää kaiken maailman hallintohimmeleitä ja kehitystyöryhmiä, niin luulisi löytyvän myös rahaa ja tekijöitä miettimään, miten näin tärkeä asia saataisiin järkevästi toteutettua.
On hyvin todennäköistä, että Suomessa on hammaslääkäriasemia, joissa asiat on hoidettu eri tavalla kuin edellä kerroin, minä vain en ole ollut koskaan niissä töissä. Toivon, että mustien jätesäkkien armeija kuolee työurani aikana sukupuuttoon.
Suvi Vilén
HLT, LL, suu- ja leukakirurgian erikoishammaslääkäri Helsingistä