Ihmisen muisti on hyvä mutta rajallinen. Taitava muistin käyttö ja unohtamisen taito antavat tilaa keskittyä potilaaseen ja oppia uutta. Erikoishammaslääkärit kertoivat, miten he ovat valjastaneet muistin työkalukseen.
Johanna Tanner miettii, että muisti saattaa katastrofoida asioita
”Olen tehnyt potilastyötä kolmenkymmenen vuoden ajan, josta yli puolet erikoishammaslääkärinä. Oman mielenkiinnon kulloinenkin fokus on varmasti vaikuttanut siihen, mitä hoitamistani potilaista on kulloinkin jäänyt mieleen.
Urani alkutaipaleella muistin potilaani ylipäätään varsin hyvin ja yksityiskohtaisesti, mutta vanhetessa tämä ominaisuus on vaimentunut. Liekö sitten kyse muistin heikkenemisestä ylipäätään vai siitä, että työhön on tullut rutiinia, ja muisti tavallaan vapautuu muuhun käyttöön?
Minulla oli pitkään tapana ottaa paljon kliinisiä valokuvia hoitamistani potilaista. Kävin läpi lopputuloksen kuvien avulla ja arvioin onnistumista ja puutteita. Kuvat toimivat muistini tukena.
Usein muisti ei itse asiassa vaikuta olevan kovin luotettava, ainakin jos aikaa on kulunut pidempään. Se saattaa kaunistella tai katastrofoida asioita. Tapaukset, joiden kanssa on joutunut erityisesti itseään haastamaan, jäävät mieleen. Se on hyvä: niin kauan kuin ei ole tyytyväinen, on tarve kehittyä.
Kokemus on tuonut mukanaan kyvyn unohtaa työasiat vapaa-ajalla.
Nollaan aivoni liikkumalla ja viettämällä aikaa perheen ja ystävien kanssa. Muistini on ollut omasta mielestäni aina hyvä ja olen voinut työurallani pitkälti toimia sen varassa. Nykyisin huomaan kuitenkin, että kun työ ja aivojen lepo eivät ole balanssissa, näkyy se muistin toiminnassa.
Käyn läpi seuraavan päivän potilaslistan, mutten pyri painamaan potilaita erityisesti mieleen. Etukäteisvalmistautuminen on ajankäytöllisesti järkevää.
En pidä kirjaa tekemistäni toimenpidemääristä, erikoistumisen ja kivunhoidon erityispätevyyden vaatimaa lokia lukuun ottamatta. Tunnistan osaamisen karttumisen muista merkeistä. Ajattelen, että ehkä juuri tarve olla tekemättä niin kertoo siitä, että on sisäistänyt jonkin taidon.”
Dosentti, protetiikan ja purentafysiologian erikoishammaslääkäri Johanna Tanner työskentelee Tyksin suu- ja leukasairauksien klinikan vastuualuejohtajana sekä vastaanotollaan Mehiläisessä.
Lue kolmen muun erikoishammaslääkärin vinkit muistin käyttöön liittyen Hammaslääkärilehdestä 4/2025.