Yksi kirja oli luettava ennen ensimmäistä varsinaista kesää kutsumusammatissa. Sinuhe egyptiläinen, suomalaisen kirjallisuuden, mutta myös lääketieteen, klassikko.
Sinuhe elää lapsuutensa viattomassa ideaalimaailmassa, mutta lääkäriopinnot aloitettuaan sisäinen kyseenalaistaja alkaa nostaa päätään eivätkä vanhat pappien parannuskeinot kelpaakaan enää eteenpäin pyrkivälle intohimoiselle idealistille.
”Miksi?” on kysymys, joka Sinuhelta kielletään, ja sitä myötä se nousee tämän tästä yhdeksi kirjan hallitsevista teemoista. Sama kysymys on nykyisinkin ammattimme keskiössä. Se on kaiken diagnostiikan pohjalla, ja erityisesti sairauksien ennaltaehkäisyssä kysymystä on jaksettava toistaa uupumatta.
”Miksi?” on keskiössä myös opiskelussa. Luonnontieteitä rakastavalle yliopisto on aarreaitta, jossa saa aina olla utelias, kysyä ja toisaalta etsiäkin tietä tiedon juurille. Viidennen vuoden opiskelijana on helppo tunnistaa tyypillisen intohimoisen tiedonhankkijan tunteiden palo lounaskeskustelun, harjoitustyön tai luennon siirtyessä kiinnostavaan aiheeseen.
Kysymys toistuu kuitenkin usein myös hammaslääketieteen opiskelijoiden suussa heidän keskustellessaan opinnoistaan. Miksi opinnot ovat niin kuormittavia? Miksi opetusklinikan toiminta on tehotonta? Miksi mikään ei muutu, vaikka vanhemmat kollegat kertovat kärsineensä samoista ongelmista opintojensa aikana?
Nuo kysymykset ovat polttaneet mielessäni opintojen alusta lähtien ja keskusteluissa erilaisissa koulutuksen kehittämiseen tähtäävissä työryhmissä opiskelijajärjestöissä, yliopistolla ja Hammaslääkäriliitossa. Moneen kysymykseen olen saanut vastauksen, ja moni asia on kehittynyt, mutta uudet kysymykset nousevat esiin ja osa vanhoista pitää sitkeästi pintansa. Välillä pelkään meidän uskovan, että hammaslääketieteen opiskelun pitää olla kuormittavaa, turhauttavaa ja jopa ahdistavaa.
Isoäitini opiskellessa 1950-luvulla Helsingissä Fabianinkadun klinikalla tehtiin kuulemma protetiikkaa aamusta iltaan, jotta klinikka tienasi. Ajatus tuntuu 2020-luvun taitteessa opintonsa suorittaneesta absurdilta, mutta mikä kaikki omissa opinnoissani onkaan uskomatonta myöhemmin? Vuosikymmenien mittaan olemme nähneet profession kehittyvän aimo harppauksin ja samalla kaiken ydin, eli potilaidemme suun terveys on parantunut häkellyttävän paljon.
Muistetaan siis jatkaa kyseenalaistamista ja innovointia myös professiota kehittäessämme. Niin ja vahva lukusuositus legendaariselle klassikolle!
Juuso Arkkila
Kirjoittaja on hammaslääketieteen viidennen vuosikurssin opiskelija Turusta.